Jälkikaiunta-aika

Jälkikaiunta-aika (tunnus T₆₀[1] tai T) on aika, jona äänenvoimakkuus laskee 60 dB äänilähteen sulkemisesta.[1] Käytännössä jälkikaiunta-aika on se aika, kuinka kauan huonetilassa kaiku on kuultavissa esimerkiksi voimakkaan käsien yhteen paukautuksen jälkeen.

Tilojen tavoiteltu jälkikaiunta-aika riippuu niiden käyttötarkoituksesta. Tiloissa, joissa puheviestinnän sujuvuus on tärkeää, suositeltava jälkikaiunta-aika on noin 0,5 sekuntia. Tällaisia tiloja ovat muun muassa koulut, päiväkodit, toimistotilat ja terveydenhuollon rakennukset. Pitkä jälkikaiunta-aika tällaisissa tiloissa heikentää puheen erotettavuutta ja myös vähentää viihtyvyyttä. Toisaalta tila, joka on vaimennettu liian hyvin, kuulostaa tukkoiselta ja siellä joutuu käyttämään ääntään enemmän. Tiloissa, jotka on tarkoitettu musiikin soittamiseen ja kuunteluun (konserttisali, kirkot), jälkikaiunta-ajan tavoitearvo on noin 1,5-2,0 sekuntia.

Tilojen jälkikaiunta-aikaan vaikuttavat niiden koko ja muoto sekä pinta- ja sisustusmateriaalien äänenvaimennuskerroin. Hyvin vaimentavat materiaalit (esimerkiksi mineraalivillapohjaiset levyt ja erilaiset reikälevyt) lyhentävät jälkikaiunta-aikaa. Kovat tasaiset pinnat (betoni, lasi, rakennuslevyt) puolestaan pidentävät jälkikaiunta-aikaa.

Jälkikaiunta-aika voidaan laskea Sabinen kaavalla ${\displaystyle T_{60}=0,161{\frac {V}{A}}=0,161{\frac {V}{\alpha S}}=0,161{\frac {V}{\sum {\alpha _{i}S_{i}}}}}$, missä ${\displaystyle V}$ on huoneen tilavuus, ${\displaystyle A}$ absorptioala, ${\displaystyle S}$ pinta-ala ja ${\displaystyle \alpha }$ pinnan absorptiokerroin. Sabinen kaava ei päde tilanteessa, jossa on yhdensuuntaisia vastakkaisia pintoja, joiden absorptiokerroin poikkeaa muista pinnoista.