Perintö

Perintö, vainajan omaisuus eli jäämistö on omaisuutta, joka saadaan joko lähisukulaisen kuoltua lakimääräisesti perittynä tai testamentin kautta.

Suomessa perinnöstä ja testamentista säädetään vuoden 1965 perintökaaressa (SDK 40/1965[1], ruots. ärvdäbalk[2]), jolla sen tullessa voimaan kumottiin samanniminen vuoden 1734 lain kaari. Henkilön kuoltua tulee kolmen kuukauden kuluessa pitää perunkirjoitus ja tehdä perukirja, josta ilmenee muun muassa vainajan perilliset ja leski, vainajan ja lesken omaisuus ja velat ja mahdollinen testamentti. Perinnön jakamisesta perillisten kesken tehdään perinnönjakokirja sitten, kun perinnönjako tehdään. 20 000 euron suuruisesta ja sitä suuremmasta perinnöstä pitää maksaa perintöveroa.

Perintö-termiä käytetään myös kulttuurisessa, teknologisessa ja uskonnollisessa mielessä. Puhutaan kulttuuriperinnöstä, joka tarkoittaa aiempien sukupolvien kulttuurin siirtymistä uusille sukupolville tradition kautta. Teknologiassa perintö voi liittyä esimerkiksi historiallisiin protokollamäärittelyihin. Verenperinnöksi voidaan kutsua yleistyneitä tapoja, näkemyksiä, uskomuksia tai luonteenominaisuuksia. Samoin Suomen itsenäisyydestä voi käyttää ilmaisua "veteraanien perintö".

Perilliset Suomen lain mukaan

Suomen lain mukainen perimysjärjestys määräytyy sukulaisuuden läheisyyden mukaan luotujen ryhmien, parenteelien, perusteella. Vain elossa olevat voivat periä. Tästä huolimatta ennen perittävän kuolemaa alkunsa saanut lapsi perii, jos hän sittemmin syntyy elävänä.[3]

  • Jos perittävällä on jälkeläisiä eli rintaperillisiä, nämä saavat perinnön. Jos joku perittävän lapsista on kuollut, mutta hänellä on jälkeläisiä, he tulevat tämän sijaan ja jakavat tämän osuuden.
  • Jos rintaperillisiä ei ole, mutta perittävä oli kuollessaan naimisissa, perintö jää lesken hallintaan, mutta hänen kuoltuaan ensin kuolleen puolison sukulaisille eli toissijaisille perillisille.
  • Jos rintaperillisiä ei ole, eikä perittävä ollut naimisissa, ensisijaisesti perinnön saavat perittävän vanhemmat, jos he ovat elossa. Kuolleen vanhemman osuus menee hänen jälkeläisilleen eli perittävän veljille, sisarille tai heidän jälkeläisilleen.
  • Jos vanhempia, sisaruksia tai heidän jälkeläisiä ei ole, perintö menee perittävän isovanhemmille, tai jos joku heistä on kuollut, hänen lapsilleen eli perittävän sedille, tädeille tai enoille. Näitä kaukaisemmat sukulaiset, esimerkiksi perittävän serkut eivät nykyisen lain mukaan saa perintöä.
  • Näitä säännöksiä perinnöstä ei sovelleta, jos perittävä on testamentilla määrännyt toisin. Rintaperillisillä on kuitenkin oikeus lakiosaan, jota ei voida testamentilla kumota. Lakiosa on puolet siitä, mikä ilman testamenttia olisi hänen osuutensa. Lakiosaa on vaadittava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun lakiosaan oikeutettu perillinen on saanut siitä tiedon.
  • Jos perillisiä ei ole eikä perittävä ole tehnyt testamenttia, perintö menee valtiolle valtionperintönä.[4]

Perinnönjako

Perinnönjako voidaan suorittaa kahdella tavalla, joko perillisten välisellä sopimuksella, sovintojakona, tai käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimittamana, toimitusjakona. Perilliset voivat myös sopia, että kuolinpesä jätetään toistaiseksi jakamatta, jolloin he elävät jakamattomassa pesässä. Toimitusjako on kuitenkin suoritettava, jos yksikin perillisistä niin vaatii tai jos heistä jonkun perintöosuus on ulosmitattu. Aiemmin käytössä ollut menettely perinnön jakamiseksi oli arpajako.

Lähteet
  • Facta 2001 s. 661-663.

Viitteet
  1. Perintökaari Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 16.4.2017.
  2. Ärvdäbalk Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 16.4.2017. (ruotsiksi)
  3. Ketkä ovat perillisiäni? 0 Degrees Oy. Viitattu 19.2.2019. [vanhentunut linkki]
  4. Perillisittä kuolleiden jäämistöt Valtionkonttori. Viitattu 17.6.2017.

    Kirjallisuutta
    • Aarnio, Aulis & Kangas, Urpo: Suomen jäämistöoikeus I: Perintöoikeus. 6. uudistettu painos. Helsinki: Alma Talent, 2016. ISBN 978-952-14-2554-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.