Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut 2016

Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut 2016 järjestettiin Yhdysvalloissa 14.–24. huhtikuuta 2016. Kyseessä olivat järjestyksessä 18:nnet jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut. Turnauksen voitti historiansa kolmatta kertaa Suomi kukistamalla loppuottelussa Ruotsin lukemin 6–1. Isäntämaa Yhdysvallat puolestaan voitti pronssia voittamalla Kanadan pronssiottelussa suurinumeroisesti 10–3. Yhdysvallat pelasikin erinomaisesti voittamalla kaikki lohkopelinsä ja puolivälierän. Tie finaaliin tuli kuitenkin pystyyn välierässä, jonka se hävisi lopulta mestariksi nousseelle Suomelle maalein 2–4. Tämä välierätappio jäikin Yhdysvaltojen ainoaksi tappioksi.

2016 IIHF World U18 Championships
Joukkueet 10
Isäntämaa Yhdysvallat
Kaupungit Grand Forks
Ajankohta 14.–24. huhtikuuta 2016
Mitalistit
Kultaa Suomen lippu Suomi
Hopeaa Ruotsin lippu Ruotsi
Pronssia Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Putoajat Tanskan lippu Tanska
Ottelut 31
Yleisö 71 505 (2 307 ottelua kohti)
Maalintekijä Kailer Yamamoto
Joey Anderson
Eeli Tolvanen
Paras pelaaja Clayton Keller
 2015 2017 

Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2000 kisojen, kun kultamitali meni kolmikon Yhdysvallat, Kanada tai Venäjä ulkopuolelle.

Otteluareenat

Grand Forks Grand Forks
Ralph Engelstad Arena
Kapasiteetti: 11 643
Icon Sports Center
Kapasiteetti:
Ralph Englested Arena

Joukkueet

A-lohko
B-lohko

Alkusarja

Lohko A

Puolivälieriin
Putoamissarjaan
Joukkue O V JV JT H TM PM Pisteet
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 4 4 0 0 0 30 4 12
Ruotsin lippu Ruotsi 4 2 1 0 1 18 11 8
Venäjän lippu Venäjä 4 1 1 0 2 12 14 5
Sveitsin lippu Sveitsi 4 0 1 1 2 7 18 3
Latvian lippu Latvia 4 0 0 2 2 8 28 2

Lohko B

Joukkue O V JV JT H TM PM Pisteet
Kanadan lippu Kanada 4 4 0 0 0 19 5 12
Suomen lippu Suomi 4 2 1 0 1 13 9 8
Slovakian lippu Slovakia 4 2 0 0 2 12 14 6
Tšekin lippu Tšekki 4 1 0 1 2 16 13 4
Tanskan lippu Tanska 4 0 0 0 4 9 28 0

Putoamissarja

Pudotuspelit

Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                   
21.4.        
 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat  8
23.4.
 Tšekin lippu Tšekki  0  
 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat  2
21.4.
   Suomen lippu Suomi  4  
 Suomen lippu Suomi  4
24.4.
 Venäjän lippu Venäjä  3  
 Suomen lippu Suomi  6
21.4.
   Ruotsin lippu Ruotsi  1
 Kanadan lippu Kanada  9
23.4.
 Sveitsin lippu Sveitsi  1  
 Kanadan lippu Kanada  5 Pronssiottelu
21.4.
   Ruotsin lippu Ruotsi  6  
 Ruotsin lippu Ruotsi  7  Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat  10
 Slovakian lippu Slovakia  2    Kanadan lippu Kanada  3
24.4.

Puolivälierät

Välierät

Pronssiottelu

Loppuottelu

Lopputulokset

Pääsarjan kisat
Yhdysvallat

Sija Joukkue
Suomen lippu Suomi
Ruotsin lippu Ruotsi
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
4.Kanadan lippu Kanada
5.Slovakian lippu Slovakia
6.Venäjän lippu Venäjä
7.Tšekin lippu Tšekki
8.Sveitsin lippu Sveitsi
9.Latvian lippu Latvia
10.Tanskan lippu Tanska

1. divisioona
Valko-Venäjä A-Lohko

Sija Joukkue
11.Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä
12.Saksan lippu Saksa
13.Kazakstanin lippu Kazakstan
14.Ranskan lippu Ranska
15.Norjan lippu Norja
16.Itävallan lippu Itävalta
[1]

Italia B-lohko

Sija Joukkue
17.Unkarin lippu Unkari
18.Japanin lippu Japani
19.Ukrainan lippu Ukraina
20.Slovenian lippu Slovenia
21.Italian lippu Italia
22.Etelä-Korean lippu Etelä-Korea
[2]

2. divisioona
Romania A-lohko

Sija Joukkue
23.Puolan lippu Puola
24.Romanian lippu Romania
25.Liettuan lippu Liettua
26.Iso-Britannian lippu Iso-Britannia
27.Kroatian lippu Kroatia
28.Alankomaat lippu Alankomaat
[3]

Espanja B-lohko

Sija Joukkue
29.Viron lippu Viro
30.Espanjan lippu Espanja
31.Serbian lippu Serbia
32.Islannin lippu Islanti
33.Belgian lippu Belgia
34.Kiinan lippu Kiina
[4]

3. divisioona
Bulgaria A-lohko

Sija Joukkue
35.Australian lippu Australia
36.Turkin lippu Turkki
37.Bulgarian lippu Bulgaria
38.Israelin lippu Israel
39.Kiinan Taipei Kiinan Taipei
40.Meksikon lippu Meksiko
[5]

Etelä-Afrikka B-lohko

Sija Joukkue
41.Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti
42.Etelä-Afrikan lippu Etelä-Afrikka
43.Hong Kongin lippu Hongkong
[6]

Tilastot

Pistepörssi

Nimi Maalit Syötöt Pisteet +/− Jäähyt
Kanada Tyson Jost6915+72
Yhdysvallat Clayton Keller41014+112
Yhdysvallat Kailer Yamamoto7613+712
Yhdysvallat Logan Brown3912+62
Ruotsi Alexander Nylander3811+50
Yhdysvallat Joey Anderson729+122
Suomi Eeli Tolvanen729+60
Ruotsi Lias Andersson549+38
Yhdysvallat Casey Mittelstadt459+62
Suomi Aapeli Räsänen369+812
Yhdysvallat Adam Fox189+812

[7]

Maalivahdit

Nimi Aika Laukauksia Päästetyt maalit Keskiarvo Torjuntaprosentti Rangaistuslaukaukset
Yhdysvallat Joseph Woll179.317541,3494,671
Yhdysvallat Jake Oettinger240.009161,5093,411
Venäjä Danil Tarasov227.4810182,1192,081
Suomi Ukko-Pekka Luukkonen180.007262,0091,670
Ruotsi Filip Gustavsson289.21138132,7090,580

[8]

Palkinnot

Paras pelaaja

Tähtikentällinen

IIHF:n valitsemat parhaat pelaajat

[9] [10]

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla


This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.