Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut on Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:nvuosittain järjestämä jääkiekkoturnaus. Turnaus järjestetään eri maiden alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueille. Se pelataan usein huhtikuussa ja järjestetään samanlaisella järjestelmällä kuin miesten- ja nuorten maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailuissa on pääsarjan lisäksi kolme sitä alempaa sarjatasoa eli 1., 2. ja 3. divisioona, joista kukin on jaettu edelleen kahteen eritasoiseen lohkoon, A-lohkoon ja B-lohkoon[1].
IIHF World U18 Championship | |
---|---|
![]() |
|
Laji | Jääkiekko |
Maa(t) | Kansainvälinen |
Perustettu | 1999 |
Edeltäjä | U18 EM-Kisat |
Joukkueita | 10 |
Hallitseva mestari |
![]() |
Eniten mestaruuksia |
![]() |

Historiaa
Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin Suomi voitti mestaruuden. Eniten mitaleita, eli 17,on voittanut Yhdysvallat. Turnaus ei ole kansainvälisesti yhtä arvostettu kuin sitä vanhempi Ivan Hlinkan muistoturnaus, sillä IIHF:n turnaus järjestetään Kanadan tärkeimpien juniorisarjojen ollessa vielä kesken. Näin ollen niiden pelaajat siten voi osallistua alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Ensimmäisen kerran Kanada osallistui maailmanmestaruuskilpailuihin, kun ne järjestettiin Slovakiassa vuonna 2002.
Kun huomioon otetaan kaikki sarjatasot, suurinumeroisimman voiton alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa on saavuttanut tiettävästi Islanti. Maa voitti 3. divisioonan ottelussa Armenian peräti maalein 50–0 Armenian ensimmäisessä maaottelussa.[2]
Mitalistit ja kisapaikkakunnat
Katso myös
Lähteet
- IIHF: World U18 Championships medallists (englanniksi)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssi
Viitteet
- IIHF - Tournaments IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 15.2.2022. (englanniksi)
- Canada's Destruction of Denmark, and the Most Lopsided International Hockey Games www.vice.com. Viitattu 30.12.2022. (englanniksi)
- Alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat peruttiin yle.fi. 12.3.2020. Viitattu 7.4.2020.
- IIHF - Home 2023 IIHF ICE HOCKEY U18 WORLD CHAMPIONSHIP IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 2.5.2023. (englanniksi)
- IIHF - U18 Worlds in Basel & Porrentruy IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jääkiekon U18 MM-kisat Wikimedia Commonsissa