Jääkiekon SM-liigakausi 2020–2021

Jääkiekon SM-liigakausi 2020–2021 oli jääkiekon SM-liigan 46. kausi, joka alkoi 1. lokakuuta 2020 ja päättyi 11. toukokuuta 2021. Mestaruuden voitti Rauman Lukko, joka oli voittanut edellisen kerran 58 vuotta aikaisemmin.[1] Hallitsevana Suomen mestarina kauteen lähti Hämeenlinnan Pallokerho, sillä viime kausi jäi koronaviruspandemian takia kesken ja mestaruus jakamatta. Kausi jää Hakametsän viimeiseksi kokonaiseksi kaudeksi.[2] Kautta varjosti koronaviruspandemia, jonka takia runkosarja alkoi ennätysmyöhään lokakuussa ja kesken kauden tehtiin nopeita ja ennenkuulumattomia päätöksiä, kuten Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallituksen päätös asettaa runkosarja tauolle 3.12.–19.12.2020 väliseksi ajaksi silloisen koronavirustilanteen vuoksi. Syyskaudella otteluihin pääsi rajoitettu määrä yleisöä, mutta kevätkaudella sarja jatkui tyhjille katsomoille vallinneiden koronavirusrajoitusten takia.

Jääkiekon SM-liigakausi 2020–2021
Järjestyksessä 46.
Joukkueita 15
Runkosarja
Runkosarja alkoi 1. lokakuuta 2020
Runkosarja päättyi 13. huhtikuuta 2021
Voittaja Rauman Lukko
Pistepörssin voittaja Petri Kontiola (HPK)
Paras pelaaja Robin Press (Lukko)
Pudotuspelit
Päiväys 15. huhtikuuta 2021 – 11. toukokuuta 2021
Mestari Lukko
Hopeaa TPS
Pronssia HIFK
Paras pelaaja Eetu Koivistoinen (Lukko)
Pistepörssin voittaja Eetu Koivistoinen (Lukko)

Alempi sarjataso Mestis

Joukkueet

JoukkueKotikaupunkiAreenaKapasiteettiPäävalmentajaKapteeni
HIFKHelsinkiHelsingin jäähalli8 200 Jarno Pikkarainen Jere Sallinen
HPKHämeenlinnaPohjantähti Areena5 360 Matti Tiilikainen Markus Nenonen
IlvesTampereTampereen jäähalli7 300 Jouko Myrrä Eemeli Suomi
JukuritMikkeliIkioma Areena4 200 Jari Kauppila Jesper Piitulainen
JYPJyväskyläLähiTapiola Areena4 437 Pekka Tirkkonen Jani Tuppurainen
KalPaKuopioOlvi Areena5 300 Tommi Miettinen Tommi Jokinen
KooKooKouvolaLumon Areena5 950 Jussi Ahokas Alexander Bonsaksen
KärpätOuluOulun Energia Areena6 485 Mikko Manner Mika Pyörälä
LukkoRaumaKivikylän Areena4 700 Pekka Virta Heikki Liedes
PelicansLahtiIsku Areena5 371 Tommi Niemelä Hannes Björninen
SaiPaLappeenrantaKisapuiston jäähalli4 820 Ville Hämäläinen Jarno Koskiranta
SportVaasaVaasan Sähkö Areena5 000 Risto Dufva Erik Riska
TapparaTampereTampereen jäähalli7 300 Jussi Tapola Jukka Peltola
TPSTurkuGatorade Center11 820 Raimo Helminen Lauri Korpikoski
ÄssätPoriIsomäki Areena6 350 Ari-Pekka Selin Niklas Appelgren

Valmentajavaihdokset

Joukkue Lähtevä valmentaja Syy Päiväys Sijoitus sarjataulukossa Tuleva valmentaja
Jukurit Marko Kauppinen Irtisanottu 12. maaliskuuta 2020 [3] 15. Jari Kauppila
SaiPa Tero Lehterä Irtisanottu 28. maaliskuuta 2021 14. Ville Hämäläinen

Sarjataulukko

Sij. Joukkue O V JAV JAH H TM PM ME P P/O Karsinta
1 Lukko 60 38 6 1 15 204 114 +90 127 2,12 Etenee puolivälieriin
2 HIFK 50 26 7 4 13 153 113 +40 96 1,92
3 TPS 59 27 7 11 14 165 140 +25 106 1,80
4 Tappara 59 26 8 5 20 171 151 +20 99 1,68
5 KalPa 58 25 7 8 18 152 125 +27 97 1,67
6 Pelicans 58 25 10 2 21 169 147 +22 97 1,67
7 Kärpät 58 25 10 2 21 143 134 +9 97 1,67 Etenee 1. kierrokselle
8 Ilves 53 25 3 7 18 161 142 +19 88 1,66
9 KooKoo 55 25 5 6 19 165 125 +40 91 1,65
10 Sport 54 19 6 6 23 123 140 17 75 1,39
11 HPK 57 16 6 13 22 143 172 29 73 1,28 Ei etene pudotuspeleihin
12 Ässät 58 15 6 9 28 150 193 43 66 1,14
13 SaiPa 53 13 3 6 31 95 147 52 51 0,96
14 Jukurit 57 13 5 5 34 120 199 79 54 0,95
15 JYP 59 13 4 8 34 139 211 72 55 0,93
Lähde: Liiga
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet per ottelu; 2) Kolmen pisteen voitot; 3) Maaliero; 4) Tehdyt maalit; 5) Keskinäiset ottelut.

Ottelut

Runkosarjan tilastot

Tilastokärjet
Tilasto Nimi Seura Tulos
Kenttäpelaajat
Eniten maaleja Sebastian Wännström Ässät 33
Eniten syöttöjä Petri Kontiola HPK 41
Eniten pisteitä Petri Kontiola HPK 55
Eniten pisteitä (puolustaja) Robin Press Lukko 48
Eniten pisteitä (tulokas) Kasper Björkqvist KooKoo 26
Eniten voittomaaleja Josh Kestner TPS 9
Eniten ylivoimamaaleja Sebastian Wännström Ässät 13
Eniten alivoimamaaleja Eetu Koivistoinen
Hannu Kuru
Jukka Peltola
Arttu Ruotsalainen
Lukko
TPS
Tappara
Ilves
3
Paras teholukema Anrei Hakulinen
Oskari Manninen
Lukko
KooKoo
+27
Huonoin teholukema Henri Nikkanen Jukurit -26
Eniten rangaistusminuutteja Martin Berger KooKoo 143 min
Eniten laukauksia Ahti Oksanen KooKoo 316
Peliaika keskimäärin Elmeri Eronen HPK 24 min 23 sek
Aloituskerrat Juhani Jasu TPS 1222
Aloitusvoitot Hannes Björninen Pelicans 721
Aloitusvoittoprosentti
(vähintään 10 aloitusta)
Aleksi Saarela Lukko 70,4%
Maalivahdit
Peliaika Christian Heljanko Tappara 2557 min 24 sek
Eniten voittoja Lassi Lehtinen Lukko 22
Eniten nollapelejä Lassi Lehtinen Lukko 7
Paras torjuntaprosentti Lassi Lehtinen Lukko 94,03 %
Paras torjuntaprosentti voittolaukauskilpailussa Sami Aittokallio
Ukko-Pekka Luukkonen
Jasper Patrikainen
Oskari Setänen
Ässät
TPS
Pelicans
Lukko
100,00 %
Pienin päästettyjen maalien keskiarvo Lassi Lehtinen Lukko 1,38
Eniten tehopisteitä Sami Rajaniemi Jukurit 3
Eniten rangaistusminuutteja Veini Vehviläinen JYP 12 min
Joukkueet
Kotijoukkue Paras Lukko 2,533  p/o
Huonoin SaiPa 0,926  p/o
Vierasjoukkue Paras TPS
KalPa
1,897  p/o
Huonoin Jukurit 0,5  p/o
Ylivoima Paras Pelicans 23,14 %
Huonoin SaiPa 13,55 %
Alivoima Paras Lukko 88,26 %
Huonoin HPK 73,78 %
Yleisömäärän keskiarvo kotiotteluissa Paras HIFK 1 425
Huonoin Pelicans 391
Yleisömäärän keskiarvo vierasotteluissa Paras Ilves 881
Huonoin TPS 508

Pudotuspelit

Runkosarjan kuusi parasta joukkuetta etenivät suoraan puolivälieriin ja sijoille 7–10 sijoittuneet pelasivat 1. kierroksen CHL:ssä käytettävällä pudotuspelimenetelmällä. Ratkaisevana kriteerinä oli kahden ottelun yhteenlaskettujen maalien ero ja ottelut käynnistyvät runkosarjassa heikommin sijoittuneen kotikentällä. Mahdollinen jatkoaika pelattiin normaalin ottelun tapaan viidellä viittä vastaan. Varsinaisen peliajan rangaistukset jatkuvat jatkoajalle. Kahdeksan parhaan joukkueen puolivälierissä pelattiin normaalia tiiviimmällä aikataululla. Puolivälieräsarjat käynnistyivät maanantaina 19. huhtikuuta ja mahdolliset viidennet ottelut oli tarkoitus saman viikon sunnuntaina. Välierät pelattiin niin ikään tiivistetysti seitsemän päivän aikana, ja myös loppuottelusarja pelattiin paras viidestä -menetelmällä.

Kaavio

  1. kierros (yhteismaalit) Puolivälierät Välierät Loppuottelut
                                     
7.  Kärpät 7  
10.  Sport 3     1.  Lukko 3  
        8.  Ilves 0    
      1.  Lukko 3  
      4.  Tappara 1  
        2.  HIFK 3    
        7.  Kärpät 0  
    1.  Lukko 3
  3.  TPS 1
    3.  TPS 3  
    6.  Pelicans 2    
      2.  HIFK 1
      3.  TPS 3   Pronssiottelu
    4.  Tappara 3    
  8.  Ilves 6     5.  KalPa 1   2.  HIFK 1
9.  KooKoo 4     4.  Tappara 0

Pronssiottelu

HIFK voitti pronssia.

Loppuottelut

Lukko voitti mestaruuden voittamalla ottelusarjan 3–1.

Aiheesta muualla

Tilastot

Tilastokärjet
Tilasto Nimi Seura Tulos
Kenttäpelaajat
Eniten maaleja Eetu Koivistoinen
Josh Kestner
Lukko
TPS
6
Eniten syöttöjä Eetu Koivistoinen Lukko 9
Eniten pisteitä Eetu Koivistoinen Lukko 15
Eniten pisteitä (puolustaja) Robin Press Lukko 8
Eniten pisteitä (tulokas) Mikael Pyyhtiä TPS 5
Eniten voittomaaleja Topias Haapanen
Jukka Peltola
Mikko Petman
Aleksi Saarela
Pavol Skalický
Eemil Viro
TPS
Tappara
Lukko
Lukko
Lukko
TPS
2
Eniten ylivoimamaaleja Rudolf Červený Pelicans 3
Eniten alivoimamaaleja Eetu Koivistoinen
Heikki Liedes
Petteri Puhakka
Eemeli Suomi
Lukko
Lukko
Tappara
Ilves
1
Paras teholukema Eetu Koivistoinen Lukko +11
Huonoin teholukema Joni Ikonen
Teemu Suhonen
TPS
Tappara
6
Eniten rangaistusminuutteja Kristián Pospíšil Lukko 50 min
Eniten laukauksia Robin Press Lukko 62
Peliaika keskimäärin Kim Nousiainen KalPa 24 min 00 sek
Aloituskerrat Juhani Jasu TPS 284
Aloitusvoitot Juhani Jasu TPS 139
Aloitusvoittoprosentti

(vähintään 10 aloitusta)

Kasperi Ojantakanen
Olavi Vauhkonen
KooKoo
Sport
71,4 %
Maalivahdit
Peliaika (maalivahti) Lassi Lehtinen Lukko 662 min 56 sek
Eniten voittoja Lassi Lehtinen Lukko 9
Eniten nollapelejä Lassi Lehtinen Lukko 2
Paras torjuntaprosentti Karri Rämö TPS 92,93 %
Pienin päästettyjen maalien keskiarvo Lassi Lehtinen Lukko 1,63
Eniten tehopisteitä Eero Kilpeläinen
Eetu Mäkiniemi
KalPa
Ilves
1
Eniten rangaistusminuutteja Patrik Bartošák Pelicans 25 min
Joukkueet
Ylivoima Paras Kärpät 35,29 %
Huonoin Ilves
Tappara
9,09 %
Alivoima Paras KalPa 92,31 %
Huonoin Ilves 60,00 %

Palkinnot

Joukkuepalkinnot
PalkintoPerusteJoukkue
Kanada-maljaSM-liigan mestariLukko
Harry Lindbladin muistopalkintorunkosarjan voittajaLukko
Aaro Kivilinnan muistopalkintoparas seuraTappara
Hopealuistinparas erikoistilannejoukkueLukko
Pelaajapalkinnot
PalkintoPerusteSaajaJoukkue
Lasse Oksanen -palkintorunkosarjan paras pelaaja Robin PressLukko
Jari Kurri -palkintopudotuspelien arvokkain pelaaja Eetu KoivistoinenLukko
Kultainen kypäräpelaajien valitsema paras pelaaja Petri KontiolaHPK
Veli-Pekka Ketola -palkintorunkosarjan pistepörssin voitto Petri KontiolaHPK
Aarne Honkavaara -palkintorunkosarjan paras maalintekijä Sebastian WännströmÄssät
Urpo Ylönen -palkintoparas maalivahti Lassi LehtinenLukko
Pekka Rautakallio -palkintoparas puolustaja Robin PressLukko
Jarmo Wasaman muistopalkintoparas tulokas Kasper BjörkqvistKooKoo
Raimo Kilpiö -palkintoherrasmiespelaaja Elmeri EronenHPK
Matti Keinonen -palkintoparas tehotilasto Anrei HakulinenLukko
Veikkauksen Kultainen kypäräeniten otteluita Kultainen kypärä päässään Josh KestnerTPS
Juha Rantasila -palkintorunkosarjan paras maalintekijä (puolustaja) Robin PressLukko
Muut palkinnot
PalkintoPerusteSaajaJoukkue
Unto Wiitala -palkintoparas erotuomari Lassi Heikkinen
Pentti Isotalo -palkintoparas linjatuomari Markus Hägerström
Kultainen pillipelaajien äänestämä paras erotuomari Antti Boman
Kalevi Numminen -palkintoparas valmentaja Pekka VirtaLukko
SM-liigan tähdistökentällinen
Hyökkääjät
Puolustajat
Maalivahti

Lopulliset sijoitukset

Sija Joukkue
Lukko
TPS
HIFK
4.Tappara
5.KalPa
6.Pelicans
7.Kärpät
8.Ilves
9.KooKoo
10.Sport
11.HPK
12.Ässät
13.SaiPa
14.Jukurit
15.JYP

Lähteet

  1. Timo Uusitalo & Joel Holma: Tätä on odotettu 58 vuotta! Raumalaiset sekosivat jääkiekon Suomen mestaruudesta – seuraa suoraa lähetystä Yle Urheilu. 11.5.2021. Yleisradio. Viitattu 11.5.2021.
  2. Mikko Metsämäki: Tampereen areenahanke edistyy – Tapparalle ja Ilvekselle uusi kotihalli Talouselämä. Viitattu 23.6.2020.
  3. Jukurit vaihtaa päävalmentajaa liiga.fi. Viitattu 12.3.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.