Ivan Izjurov

Ivan Vasiljevitš Izjurov (ven. Ива́н Васи́льевич Изъю́ров, 6. maaliskuuta 1910 nykyisen Kortkerosin piirin Poztykeresin kylä – 24. tammikuuta 1995 Syktyvkar) oli kominkielinen neuvostokirjailija.

Ivan Izjurov syntyi komitalonpojan perheeseen. Koulun jälkeen hän työskenteli Komin kirjakustantamossa, Udarńik ja Vörledźyś -lehtien toimituksissa sekä NKP(b):n keskuskomitean kustannusliikkeessä. Vuonna 1937 hänet pidätettiin ja tuomittiin poliittisista syistä kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Toisen maailmansodan aikana Izjurov toimi sotakirjeenvaihtajana Suomen ja Norjan rintamilla. Sodan jälkeen hän työskenteli tasavallan sanomalehtien ja Voivyv kodźuv -kirjallisuuslehden toimituksissa. Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi hänet hyväksyttiin vuonna 1934.

Izjurovin ensimmäiset teokset ilmestyivät Ordym-lehdessä vuonna 1926. 1930-luvulla hän julkaisi metsätöistä ja maatalouden kollektivisoinnista kertovat pienoisromaanit T’imalön birgada (”Timkan prikaati”, 1932) ja Domeńlön myž (”Domentin rikos”, 1936) sekä kertomuskokoelman Šud (”Onni”, 1935). Metsureiden ja kolhoosinuorison elämää kuvaavat sodanjälkeiset pienoisromaanit Mian grezdsa nyvjas (”Meidän kylän tytöt”, 1958) ja Ežva jylyn (”Vytšegdan yläjuoksulla”, 1959). Psykologisempaa ihmiskuvausta edustavat teokset Kor dźoridźalö ĺöm (”Kun tuomi kukkii”) ja Sudźöd menym öškamöška (”Tuo minulle sateenkaari”). Vuonna 1979 Komin draamateatteri esitti Izjurovin näytelmän Mort koĺi ötnas (”Ihminen jäi yksin”).