Ivan Dmitrijev

Hän oli monen muun venäläisen kirjailijan tavoin aluksi upseeri. Gavrila Deržavinin ja varsinkin Nikolai Karamzinin tuttavuus kehitti hänen runollisia lahjojaan. Vuonna 1791 hän julkaisi Karamzinin aikakauslehdessä Moskovski zurnal runomuotoisia satuja, joista yksi satu, ’Muodinmukainen vaimo’, ja runo ’Kyyhky’ herättivät ihastusta. Hänen seuraavista tuotteistaan parhaana on pidetty satiiria ’Vieras mielipide’, jonka terävä pila oli tähdätty oodinkirjoitusmuotia vastaan. Vuonna 1795 Dmitrijev julkaisi runokokoelman ’Minun joutavuuteni’.[1]

Saatuaan eron sotapalveluksesta everstin arvoon ylennettynä Dmitrijev oli seuraavana vuonna lähdössä keisari Paavalin luo tätä kiittämään, kun hänet vangittiin epäiltynä osallisuudesta salaliittoon keisarin henkeä vastaan. Mutta epäilyksen perusteettomuus selvisi pian, ja keisari hyvitti loukattua monin armonosoituksin. Dmitrijev kutsuttiin Moskovaan keisarin kruunaukseen ja nimitettiin siellä apanaasimaiden ministerin apulaiseksi, ja sen jälkeen häntä käytettiin useissa korkeissa hallinnollisissa toimissa. Hän oli muun muassa 1810 oikeusministerinä. Hänen jälkeenjääneet muistelmansa (’Katsaus elämääni’) julkaistiin 1866. Dmitrijevin tyyli oli keveää, siroa ja terävää, ja hän vapautti venäläisen runokielen vanhentuneista ja kankeista sanoista ja muodoista. Näin hänestä tuli runokielen uudistaja.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivan Dmitrijev Wikimedia Commonsissa