Ivalojoen Kultala

Ivalojen Kultala on Suomen valtion vuonna 1870 rakentama rakennusryhmä Ivalojoen pohjoistörmällä Kehäpään tunturista lounaaseen. Kultalaa käytettiin alkujaan kullan kaivamisen ja kaupan valvontaan. Alue on nykyään museona, ja siellä on myös majoittumismahdollisuus vaeltajille.[1]

Ivalojoen Kultala kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin, ja se on rakennussuojelukohde.

Historiaa

Kultalan rakentaminen ja toiminta sijoittuu kultaryntäyksen keskeisimpään aikaan. 1860-luvulla Suomen senaatti oli lähettänyt retkikunnan kartoittamaan kultaesiintymiä. Senaatin lähettämä retkikunta kartoitti Lapin kultaesiintymiä kesällä 1868. Syksyllä 1868 viimeisenä kohteena oli Ivalojoki, josta löytyi retkikunnan etsimää kultaa. Parin päivän huuhtomisen jälkeen oltiin varmoja, että Lapin merkittävin kultaesiintymä oli löytynyt. Todellinen kultaryntäys Ivalojoelle alkoi kesällä 1869, kun kaksi kokenutta kullankaivajaa, Jakob Ervast ja Nils Lepistö huuhtoi paikalta kaksi kiloa kultaa.

Kultalaa alettiin rakentaa sen jälkeen, kun keisari Aleksanteri II hyväksyi asetuksen kullanetsinnästä. Kultala valmistui kevättalvella 1870 valtion viranomaisten tukikohdaksi, jossa viranomaiset jakoivat etsintälupia, valtauskirjoja, lunastivat kultasaaliit, valvoivat kultamaiden järjestystä ja laativat tehdaspiirikarttoja. Valtion palveluksessa oli alkuvuosina 38 miestä, joiden lisäksi Kultalan lähellä oleva kapakka houkutteli niin tehdaspiirien omistajia kuin työmiehiäkin.

Kultalan toiminta hiljeni pikkuhiljaa 1880-luvulle tultaessa, jolloin päärakennus korjattiin revontulitutkimusta varten. Seuraavina vuosikymmeninä alueen kultapalstat ja rakennukset vuokrattiin yksityisille.

Katso myös

Lähteet
  1. Ivalojoen Kultala Metsähallitus. Arkistoitu 22.3.2014. Viitattu 22.3.2014.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.