Italian Libya
Italian Libya (ital. Libia Italiana) oli Italian Pohjois-Afrikassa nykyisen Libyan alueella sijainnut siirtomaa vuosina 1911–1943.
| Italian Libya Libia Italiana (italiaksi) Libiya Al-Italiyyah ليبيا الإيطالية (arabiaksi) |
|||
|---|---|---|---|
1911–1943 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto |
Italian protektoraatti (1912–1934) Italian siirtomaa (1934–1943) |
||
| Italian kuningas | Viktor Emanuel III | ||
| Kenraalikuvernööri |
Italo Balbo (1934–1940) Rodolfo Graziani (1940–1941) Italo Gariboldi (1941) Ettore Bastico (1941–1943) Giovanni Messe (1943) |
||
| Pääkaupunki | Tripoli | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 1 759 541 km² | ||
| Väkiluku (1939) | 893 774 | ||
| – väestötiheys | 0,5 / km² | ||
| Historia | |||
| – perustettiin | 1911 | ||
| – lakkautettiin | 1943 | ||
| Viralliset kielet | italia | ||
| Kielet | berberikielet, arabia | ||
| Valuutta | Italian liira | ||
| Kansallislaulu | ”Marcia Reale” | ||
| Edeltäjä |
Italian Tripolitania Italian Kyrenika |
||
| Seuraaja |
 Libya |
||
.svg.png.webp)
.svg.png.webp)
Virallisen siirtomaan statuksen alue sai 1934, mutta Italia oli vallannut Libyan ydinalueeseen kuuluvan pohjoisen rannikkoseudun turkkilaisilta jo vuoden 1911 Italialais-turkkilaisessa sodassa. Sisämaassa sijaitseva Fezzanin aavikko onnistuttiin valloittamaan vasta 1934, sillä paikalliset paimentolaisheimot vastustivat miehitystä aseellisesti. Senusien kapinan kukistuttua italialaiset perustivat alueelle lukuisia keskitysleirejä, joilla kuoli useita kymmeniä tuhansia arabeja. Väkivaltainen siirtomaapolitiikka oli muille suurvalloille kasvava kritisoinnin aihe. Monet italialaiset muuttivat tuossa vaiheessa Libyaan ja aluetta pyrittiin modernisoimaan ja tieverkostoa sekä teollisuutta parantamaan.
Italialaisilla oli jotakin alueellisia kiistoja Egyptille ja Brittiläiselle Sudanille kuuluneista aavikkoalueista Kaakkois-Libyan rajalla. Halu yhdistää Pohjois-Afrikan siirtomaat ja Italian Itä-Afrikka olivat merkittävä syy Italian osallistumiseen toiseen maailmansotaan. Sodassa Libyalla olikin merkittävä rooli Pohjois-Afrikan taisteluissa. Italian liityttyä sotaan kesällä 1940 Libyassa olleet italialaisjoukot aloittivat Rodolfo Grazianin johdolla hyökkäyksen Egyptiin. Alkumenestyksen jälkeen hyökkäys tyrehtyi ja brittiarmeijan suorittama Operaatio Compass työnsi rintamalinjan kauas Italian Libyan alueelle. Apuun saapuneiden saksalaisjoukkojen komentaja Erwin Rommel valloitti kuitenkin menetetyt alueet takaisin ja eteni pitkälle Egyptin alueelle. Yhdessä lyhytaikaisen Tunisian miehityksen kanssa nämä alueet muodostivat Italian Pohjois-Afrikan.
Libyan alueella käyty Tobrukin taistelu muodostui yhdeksi Pohjois-Afrikan sodan merkittävimmistä taisteluista. Kärsittyään tappion niin Tobrukissa kuin Egyptissäkin – yhdistettynä Fezzanissa tapahtuneisiin jatkuviin kansannousuihin ja beduiinien tekemiin hyökkäyksiin – akselivaltojen joukot vetäytyivät Libyasta ensin Ranskan Tunisiaan ja sitten Eurooppaan. Myös alueelle muuttaneet italialaissiirtolaiset pyrittiin evakuoimaan takaisin Italiaan. Libya siirtyi liittoutuneiden hallintaan: Ranska otti haltuunsa Fezzanin ja Britannia Tripolitanian sekä Kyrenaikan, joita nämä hallitsivat, kunnes Libya itsenäistyi vuonna 1951.
