Itajara

Itajara (n. 200 cm).

National Park Servicen sukeltaja ja itajara Dry Tortugasin kansallispuistossa.

Itajaran pituus on tavallisesti 150 senttimetrin luokkaa ja voi maksimissaan olla noin 250 senttimetriä. Laji voi painaa jopa 455 kilogrammaa.[2] Sen väritys vaihtelee synkänvihreästä, harmaasta tai tummankeltaisesta ruskeaan. Ruumis on vankkarakenteinen ja sen leveys on mitaltaan puolet pituudesta. Pää on leveä ja silmät ovat pienet.[5] Lajilla on selkäevässään 11 piikkiruotoa ja 15–16 pehmeää ruotoa. Peräevässä on kolme piikkiruotoa ja kahdeksan pehmeää ruotoa.[2] Rintaevät ja pyrstöevä ovat pyöreäreunaiset. Selkäevän etuosan ja peräevän kannoissa on ohutta ihoa ja suomuja.[5]

Itajaraa tavataan Atlantin valtamerellä Floridan koillisosista länteen, Yhdysvaltain rannikkoa pitkin etelään, koko Meksikonlahdella ja Karibianmerellä, Etelä-Amerikan rannikkoa pitkin Brasilian Santa Catarinaan asti ja idässä Länsi-Afrikan rannikkoa pitkin Senegalista Angolan Cabindaan asti. Tyynenmeren alapopulaatiot ovat todennäköisesti Epinephelus quinquefasciatus -lajia. Itajaran elinympäristöjä ovat pääasiassa kovat riutat ja mangrovealueet.[1] Se elää korkeintaan 100 metrin syvyydessä vedenpinnasta ja yleensä korkeintaan 46 metrin syvyydessä.[2]

Itajaran ravintoa ovat pääasiassa kalat, ravut ja äyriäiset.[1] Lajin kutu tapahtuu pääasiassa heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana.[6][7] Kuun vaiheet vaikuttavat lisääntymiseen suuresti.[6] Aikuiset yksilöt muuttavat lisääntymispaikoille heinäkuussa jopa 500 kilometrin päästä ja jäävät sinne lokakuun puoliväliin asti.[1] Meksikonlahden itäosassa koiraiden on havaittu tulevan sukukypsiksi 110–115 senttimetrin mittaisina ja neli–kuusivuotiaina, naaraiden taas 120–135 senttimetrin mittaisina ja kuusi- tai seitsenvuotiaina. Itajaran on havaittu samoissa tutkimuksissa voivan elää ainakin 37 vuoden ikäiseksi,[7] mutta todennäköisesti korkein mahdollinen elinikä on lähempänä 50 vuotta.[6]

Itajaraa kalastetaan voimakkaasti kautta sen levinneisyysalueen.[1] Lajia pyydetään pääasiassa sukelluskalastamalla.[2] Se on erittäin herkkä liikakalastuksen vaikutuksille, ja esimerkiksi Yhdysvaltain koillisosassa sen lukumäärät laskivat 1950-luvulta 1990-luvulle vähintään 84 prosentilla. Vuonna 2016 julkaistun kanta-arvion mukaan se oli 1950-luvulta vuoteen 2014 vähentynyt alueella noin 33 prosenttia. Itajaran täydellinen pyydystämiskielto astui Yhdysvaltain vesillä voimaan 1990 ja Yhdysvaltain Karibianmerellä 1993.[1] Vuonna 2015 itajara saatiin ensi kertaa lisääntymään vankeudessa.[8]

• Taksonomian lähde tribusten sukuihin asti: Nelson, Joseph S. & Grande, Terry C. & Wilson, Mark V. H.: Fishes of the World, s. 447. Fifth edition. Hoboken, New Jersey: John Wiley & Sons, 2016. ISBN 9781118342336. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 28.6.2020). (englanniksi)
• Taksonomian lähde sukujen lajeista alaspäin: Epinephelus itajara (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 28.6.2020. (englanniksi)