Matra Mistral

Ohjus sai alkunsa vuonna 1977 aloitetusta kaksivuotisesta, kolmen puolustushaaran tutkimuksesta, jossa selvitettiin lähi-ilmatorjunnan vaatimuksia. Tutkimuksen tuloksena DGA (ransk. Délégation Générale pour l'Armement) allekirjoitti 1979 hankesopimuksen SATCP-ohjuksesta (ransk. Sol-Air Très Courte Portée). Hankkeeseen osallistui viisi hanketta, joista syyskuussa 1980 Matran ehdotus valittiin. Kolme kuukautta myöhemmin yrityksestä tuli päätoimittaja, joka suunnitteli ja valmisti SATCP-ohjuksen. Prototyyppi, joka sai nimen Mistral, esiteltiin 1983 ja 37 koelaukaisun jälkeen työ saatiin päätökseen maaliskuussa 1988. Ensimmäiset ohjukset toimitettiin Ranskan maavoimille ja ilmavoimille myöhemmin samana vuonna.[1]

Ohjusjärjestelmä koostuu tuubimaisesta laukaisuputkesta, laukaisualustasta, laukaisun ohjelmointirasiasta, tähtäimestä sekä paristo/jäähdytysjärjestelmä. Koko järjestelmä voidaan jakaa kahteen noin 20 kilogrammaa painavaan osaan. Varsinaisessa ohjuksessa on kaksivaiherakettimoottori, jonka valmistaa SEP ja SNPE. Ensimmäinen panos heittää ohjuksen putkesta ja toinen kiihdyttää sen 2,6 machin nopeuteen. Ohjuksessa on kaksi paria ohjaussiivekkeitä. Varsinainen taistelukärki koostuu yhden kilogramman räjähdyspanoksesta ja kuulista, joita on 1,95 kilogrammaa. Sytytys tapahtuu joko osumasta tai Matra Manurhin Défencen herätesytyttimellä, joka laser etäisyysmittauksella räjäyttää panoksen noin metrin etäisyydellä kohteesta. SAT-jäähdytteinen passiivinen infrapuna hakupää liikkuu +/- 38 astetta ja siinä on kapea hakukeila. Hakupäässä on sekä 3-5 mikrometrin infrapuna että 2-4 mikrometrin ultravioletti alueet, joilla parannetaan herkkyyttä ja häirintäsietokykyä. Ohjus kykenee seuraamaan 8 g:n väistöä tekevää maalia.[1]

Laukaisualustassa on korkeussäädettävä ampujanistuin sekä kaksi kahvaa ohjausta varten. Alustaan on kytketty laukaisuputki, 3 x suurentava optinen tai lämpötähtäin, ohjelmointirasia sekä paristo/jäähdytysjärjestelmä, joka antaa virran järjestelmälle sekä jäähdyttää ohjuksen hakupään 870 Kelvin-asteeseen.[1]

SIMBAD

SIMBAD-ohjusjärjestelmä

Maa- ja ilmavoimille tarkoitettu laukaisualusta ei soveltunut laivaston tarpeisiin. Ensimmäinen laivastolle kehitetty laukaisualusta oli SIMBAD (ransk. Système Integré de Mistral Bitube d'Auto-Défense), joka perustui 20 millimetrin tykin jalustaan. Järjestelmään kuului kaksi laukaisuputkea, tähtäinjärjestelmä ja ohjelmointirasia sekä paristo/jäähdytysjärjestelmä. Laukaisuvalmiina järjestelmä painoi 250 kilogrammaa.[2] Järjestelmästä on tehty myös automaattinen versio SIMBAD RC.

SADRAL

SADRAL Ranskan laivaston Dupleixilla.

SADRAL (ransk. Système d'Auto-Défense Raprochée Anti-aérienne Léger) on edelleen kehitetty SIMBADista. Järjestelmä on vakautettu, kauko-ohjattu sekä varustettu kuudella laukaisuputkella. Käyttövalmiina järjestelmä painaa noin 1080 kilogrammaa ja tähtäiminä on joko TV-kamera tai lämpötähtäin. Ohjelmointirasia on korvattu digitaalisekvensserillä. Jäähdytyksen hoitaa kaksi argonilla täytettyä pulloa. Järjestelmään liittyy kannen alle sijoitettu servojärjestelmä sekä konsoli, joiden yhteismassa on alle 700 kg. Maalin tunnistus on kytketty aluksen tutkajärjestelmään.[3]

Suomessa ohjus oli käytössä Suomen merivoimissa osana Rauma-luokan ohjusveneiden ilmatorjunta-aseistusta. Puolustusvoimien merkintä aseelle on ItO 91, eli Ilmatorjuntaohjus, numero perässä merkitsee käyttöönottovuotta Suomessa (1991). Kun Rauma-luokka modernisoitiin vuosina 2010–2013 aluksia ei enää varustettu ilmatorjuntaohjuksin.[4]

Viro hankkii 1. jalkaväkiprikaatilleen Mistral-ohjukset.[5]

Norja on lähettänyt Mistral-ohjuksia Ukrainaan.[6]

• Moser, Robert: Mistral: A Favourable Wind for Warships. Naval Forces, 1995, XVI. vsk, nro II, s. 52- 54. Mönch. (englanniksi)