Istasos
Istasos (m.kreik. Ἴστασος, lat. Istasus) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Traakiassa, nykyisellä Chalkidikín niemimaalla Kreikassa.[1] Sen tarkkaa sijaintia ei tunneta,[1][2] ei edes sitä sijaitsiko se antiikin aikana Khalkidikeksi kutsutulla alueella vai muulla alueella Khalkidikesta nimensä saaneella nykyisellä Chalkidikín niemimaalla.
Istasos | |
---|---|
Ἴστασος | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | ?, Chalkidikí, Keski-Makedonia |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri | antiikki |
Alue | Traakia |
Myöskään Istasoksen historiasta ei tiedetä käytännössä mitään. Kaupungin arvellaan olleen olemassa poliksena suuren osan klassista kautta ja ainakin vielä hellenistisen kauden alussa vuonna 323 eaa.[1] Vaikka kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti. Klassisella kaudella 400-luvulla eaa. Istasos saattoi olla mukana Ateenan johtamassa Deloksen meriliitossa. Se ei kuitenkaan esiinny liiton verotusluetteloissa lukuun ottamatta veromääräysluetteloa peloponnesolaissodan ajalta vuodelta 422/421 eaa.[1]
Istasoksen on ehdotettu olleen sama kaupunki kuin Pistasos, josta siitäkin tiedetään vain vähän.[1]
Lähteet
- Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”574 Istasos”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
- Pistasos/Istasos Pleiades. Viitattu 1.6.2020.