Isovesirikko

Isovesirikko kasvattaa 5–40 senttimetriä pitkän pystyn tai kohenevan, suikertelevan varren. Varsi on paksu ja niukasti haarova. Säteittäin olevat ruodittomat lehdet ovat korvakkeellisia ja ehytlaitaisia. Uposlehtikiehkurat ovat 8–15 lehtisiä ja soikeita, ilmaversossa lehtiä on 3–5 kappaletta ja ne ovat muodoltaan tasasoukkia. Kukat ovat perättömiä ja sijaitsevat yksittäin ilmaverson lehtien hangoissa. Kukan verhiö ja teriö ovat neljälehtisiä. Heteitä on kahdeksan. Isovesirikko kukkii heinä-syyskuussa.[4] Kasvi tuottaa runsaasti siemeniä, jotka voivat säilyä maassa vuosikausia siemenpankkina. Se leviää myös kasvullisesti katkenneista varren palasista.[5]

Isovesirikon levinneisyysalue on laaja, mutta se on kaikkialla harvinainen. Lajia tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa, Pohjois-Afrikassa ja Turkissa. Pohjoismaissa isovesirikkoa tavataan ainoastaan Suomessa, ja sitä ei myöskään esiinny Baltiassa. Suomessa lajia on tavattu Satakunnasta Kymenlaaksoon, Hämeeseen ja Pirkanmaalle. Laji on voimakkaasti taantunut ja vahvimmat esiintymät ovat nykyään Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.[5]

Isovesirikko kasvaa savisissa ojissa, savenottokuopissa ja vesihaudoissa matalassa vedessä tai joskus täysin upoksissa.[4] Suomessa lähes kaikki kasvupaikat ovat ihmisen muovaamia. Perinteisen laidunnuksen loppuminen, salaojitus sekä lammikoiden umpeenkasvu ja kuivaaminen ovat suuresti vähentäneet isovesirikolle sopivia kasvupaikkoja.[5]

Isovesirikkoa kasvatetaan myös akvaariokasvina.[6]

• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
• Uotila, Pertti: Isovesirikko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 139.

• Kasviatlas 2020: Isovesirikon levinneisyys Suomessa.
• Kuva