Isovesiherne

Isovesiherne (Utricularia vulgaris) on vesiherneiden sukuun kuuluva yleinen vesikasvi ja lihansyöjäkasvi.

Isovesiherne
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Vesihernekasvit Lentibulariaceae
Suku: Vesiherneet Utricularia
Laji: vulgaris
Kaksiosainen nimi

Utricularia vulgaris
L.
Katso myös

  Isovesiherne Wikispeciesissä
  Isovesiherne Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Lehtiä ja pyyntirakkuloita

Isovesiherne on juureton irtokelluja, joka kasvaa noin 20–100 cm pitkäksi[2]. Sen varsi on sitkeä ja rento. Varsi ja pillimäiset, ohuet lehdet pysyvät veden alla, mutta kukkavarsi kohoaa pinnan yläpuolelle. Teriöltään keltaisia kukkia on 5–10[3]. Isovesiherne kukkii heinä-elokuussa[3] .

Isovesiherne on lihansyöjäkasvi. Lehdissä on 2–3 mm kokoisia pyöreähköjä pyyntirakkuloita, joilla kasvi pyydystää pieniä vesieliöitä[2][3]. Kun esimerkiksi vesikirppu menee pyyntirakkulan sisälle ja koskettaa sukasia, rakkula täyttyy entsyymeillä, jotka sulattavat eläimen. Entsyymit sulattavat vain saaliin pehmeät osat, kovat osat jäävät rakkulaan. Rakkulassa on alipaine, joka imaisee saaliin sisäänsä auetessaan.[4]

Levinneisyys

Isovesiherne on laajalle levinnyt. Euroopassa se puuttuu vain Norjan vuorilta, Italian eteläkärjestä ja Kreikasta. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa on omat alalajinsa. Suomessa se esiintyy yleisenä Keski- ja Etelä-Suomessa, Lapissakin tuntureita lukuun ottamatta monin paikoin.[5]

Elinympäristö

Isovesiherne kasvaa järvien, jokien ja murtovesilahtien matalissa ja suojaisissa osissa, lammissa, kaivannoissa ja puroissa[2].

Lähteet
  1. Lansdown, R.V.: Utricularia vulgaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.9.2016. (englanniksi)
  2. Leena Hämet–Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951–45–8167–9.
  3. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951–3129–24–1.
  4. YLE Puutarharadio (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Den virtuella floran

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.