Isotuomipihlaja

Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) on tuomipihlajien (Amelanchier) sukuun kuuluva kasvi, joka on todennäköisesti kotoisin itäisestä Pohjois-Amerikasta.[1] Isotuomipihlaja on Suomen suosituin tuomipihlaja, joka leviää helposti luontoon[2] vaikeasti poistettavaksi vieraslajiksi[3].

Isotuomipihlaja
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Tuomipihlajat Amelanchier
Laji: spicata
Kaksiosainen nimi

Amelanchier spicata
(Lam.) K. Koch
Katso myös

  Isotuomipihlaja Wikispeciesissä
  Isotuomipihlaja Commonsissa

Kuvaus
Isotuomipihlajan lehtiä ja marjoja.

Isotuomipihlaja kasvaa 2–6 metriä korkeaksi tiheäversoiseksi pensaaksi, jonka haarat ovat pystyjä. Se muodostaa runsaasti tyvivesoja. Silmut ovat viininpunaisia. Lehtien kevätväri on harmaanvihreä ja syysväri keltainen tai oranssinpunainen. Lehtiruoti on karvainen. Lehtilapa on soikea ja 2,5–6 cm pitkä. Lehdet ovat nuorina kellertävän nukkakarvaisia alapuolelta. Lehtien laitahampaat ovat pieniä ja tiheässä.

Kukinto on pysty, kapea ja tiheä terttu. Tertussa on valkoisia kukkia yleensä 8–11. Teriöt ovat 12–20 mm leveitä. Terälehdet ovat kaksi kertaa leveytensä pituiset. Kukinta-aika on touko–kesäkuussa. Hedelmä on 8–10 mm kokoinen kuivahko pohjusmarja, jonka kärki on karvainen. Verholehdet ovat lähes pystyt. Marjat ovat syötäviä.[1][4][5] Isotuomipihlaja kukkii ja marjoo runsaasti.

Viljely Suomessa ja poistaminen luonnosta

Isotuomipihlajaa on käytetty Suomessa 1900-luvun alkupuolelta. Sitä on käytetty kestävyytensä ja koristeellisuutensa vuoksi yksittäisenä aidannekasvina tai leikattuna pensasaitana.

Isotuomipihlaja menestyy Lappia myöten vyöhykkeillä I–VI (VII). Lintujen levittämänä se on villiintynyt ja täysin kotiutunut maan eteläosiin. Sitä tavataan metsissä, metsänreunamissa, kallioilla, tienvierillä, pientareilla ja harjunrinteillä.[1][4][5] Isotuomipihlaja voi levitä laajoiksi kasvustoiksi etenkin hiekkamaassa. Lajin viljelystä pitäisi siksi luopua ja luontoon levinneet isotuomipihlajat olisi hyvä poistaa mieluiten juurineen. Pensaan leviämistä voidaan myös hidastaa katkaisemalla isotuomipihlajan vesat tyvestä, mutta työ täytyy uusia säännöllisesti, koska isotuomipihlaja muodostaa runsaasti tyvivesoja.[3]

Lähteet
  1. L. Hämet-Ahti, A. Palmén, P. Alanko, P.M.A. Tigerstedt & M. Koistinen: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  2. Ummetuslääkkeestä vuoden puusuvuksi Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 21.5.2021. (suomeksi)
  3. Isotuomipihlaja – Vieraslajit.fi vieraslajit.fi. Viitattu 21.5.2021. (suomeksi)
  4. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951-3129-24-1.
  5. Pentti Alanko: Puut ja pensaat. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1988. ISBN 951-30-6967-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.