Peltokorte

Peltokortteen itiötähkäisiä kevätversoja.

Peltokortteen kevätverson itiötähkä.

Peltokorte kuvattuna Carl Axel Magnus Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens flora (1917–1926).

Monivuotinen peltokorte kasvattaa erilliset kevät- ja kesäversot. Itiötähkällinen kevätverso kasvaa 10–20 cm korkeaksi. Vaaleanruskea varsi on pehmeä, uurteeton ja haaromaton, ja se lakastuu nopeasti. Lehdet ovat lyhyitä, yhdiskasvuisia kiehkuroita, jotka muodostavat varren ympärille hammasreunaisen tupen. Kevätverson tupet ovat väljiä ja vaaleita. Tupissa on mustanruskeita, usein osittain yhdiskasvuisia hampaita tavallisesti 10–15 kappaletta. Itiötähkä on käpymäinen. Itiöpesäkkeet sijaitsevat perällisten, kuusikulmaisten kilpien alapinnalla. Kevätversojen itiöt kypsyvät Suomessa touko-kesäkuussa. Peltokorteen alkeisvarsikko on kaksikotinen, maanpäällinen, liuskainen ja väriltään vihreä.[2]

Peltokortteen kesäverso kasvaa 20–40 cm korkeaksi ja on väriltään puhtaan- tai harmahtavanvihreä. Varsi on pysty, nivelikäs, koheneva tai maanmyötäinen ja sileä. Varressa on korkeahkoja harjuja tavallisesti 10–15 kappaletta. Varren keskiontelo on neljäsosa varren läpimitasta. Tupet ovat melko ahtaita, vihreitä, suippoja, ja niissä on mustahkoja hampaita tavallisesti 10–15 kappaletta. Kesäversot ovat useimmiten runsashaaraisia ja tukevahkoja, toisinaan myös niukkahaaraisia tai lähes haarattomia. Varsinkin varjossa kasvaessaan kesäversot ovat hyvinkin pitkiä ja sirottavia. Kesäverson ylä- ja keskiosassa haaran alin nivelväli on tuppea paljon pidempi ja suora. Vaurioitumisen seurauksena myös peltokortteen kesäversoissa voi olla itiötähkiä.[2]

Peltokorte jaetaan nykyisin kahteen alalajiin: isopeltokortteeseen (ssp. arvense) ja tunturipeltokortteeseen (ssp. boreale).[3] Alalajien välimuodot ovat yleisiä.[4]

Peltokortteen ja järvikortteen (E. fluviatile) risteymä tunnetaan nimellä rantakorte (E. arvense x fluviatile). Risteymä on yleinen lajien yhteisillä esiintymisalueilla. Ulkonäöltään risteymä on monenasuinen välimuoto kantalajien väliltä.[2]

Peltokorte on levinnyt erittäin laajalle alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä tavataan koko Euroopassa, lähes koko Aasian puoleisella Venäjällä, Japanissa ja paikoin Keski- ja Etelä-Aasiassa. Pohjois-Amerikassa laji on levinnyt Alaskasta ja Kanadasta Yhdysvaltojen keskiosiin saakka. Myös Grönlannissa laji on tavallinen.[5] Suomessa peltokorte on yleinen laji koko maassa.[2] Alalajeista isopeltokorte on yleinen etelässä, tunturipeltokorte pohjoisessa.[3]

Peltokorte kasvaa nimensä mukaisesti hankalana rikkaruohona pelloilla, mutta viihtyy myös monilla muillakin kasvupaikoilla. Sitä tavataan hiekka- ja sorarannoilla, rantapensaikoissa ja -metsissä, korvissa, lähdepaikoilla, tunturikosteikoilla ja lumimailla, kosteilla niityillä, hiekkakuopissa sekä ojan- ja tienpenkereillä. [2]

Peltokortteessa on paljon piitä ja kaliumia ja parkkiaineita, joten sen kesäversoja on käytetty rohtona maksavaivoihin ja lisäämään virtsaneritystä.[5][6].Sitä käytetään myös teen ainesosana.[7] Juurakkomukuloita on aikoinaan käytetty pähkinöiden tapaan.[8] Peltokortteen rohdoskäytössä pitää kuitenkin varoa samannäköistä, myrkyllistä suokortetta (E. palustre).[7]

Korkean piihappopitoisuutensa vuoksi peltokortetta on käytetty puhdistusaineena muun muassa hopeaesineiden kiillottamiseen.[6]

Luomuviljelyssä peltokortetta käytetään toisinaan maanparannusaineena.[9] Muutoin puutarhoissa ja viljelyksillä peltokorte on erittäin hankala rikkaruoho, jonka hävittäminen on hankalaa. Kasvin juuret saattavat työntyä jopa toista metriä syvälle.[7]

• Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
• Kotimaan luonto-opas. Toim. Halkka, Antti ym. WSOY, 1994.
• Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
• Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
• Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

• Laji.fi: Peltokorte (Equisetum arvense)
• Kasviatlas 2018: Peltokortteen (Equisetum arvense) levinneisyys Suomessa
• Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Peltokorte (Equisetum arvense) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Yrttitarha: Peltokorte (Equisetum arvense)
• Arktiset aromit: Peltokorte (Arkistoitu – Internet Archive)
• Frantsila: Peltokorte rohtona (Arkistoitu – Internet Archive)
• JSTOR Global Plants: Equisetum arvense (englanniksi)
• Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Equisetum arvense (englanniksi)
• Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Equisetum arvense (englanniksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Equisetum arvense (englanniksi)
• Flora of China: Equisetum arvense (englanniksi)

• 
  Peltokortteen kevätverson lehtiä ja lehtituppeja.
• 
  Peltokortteen kevätversoja.