Isopähkinäpensas

Corylus maxima 'Purpurea'

Isopähkinäpensas on kesävihanta puu tai suuri pensas, jonka kasvukorkeus on 6–10 metriä, varren paksuus jopa 20 senttimetriä. Laji kasvaa euroopanpähkinäpensasta korkeammaksi. Kasvin lehdet ovat pyöreähköjä, 5–12 senttimetrin pituisia ja 4–10 senttimetrin levyisiä; niiden laita on kaksinkertaisesti sahamainen. Lehdissä on usein voimakas ruskeanpunainen väri.

Isopähkinäpensaan kukinto on tuulipölytteinen norkko, joka valmistuu myöhäistalvella. Siitepölyä tuottavat hedenorkot ovat vaaleankeltaisia, 5–10 senttimetrin pituisia, kun taas lähes huomaamattomat, silmuja muistuttavat eminorkot ovat kirkkaanpunaisia ja vain 1–3 millimetrin pituisia. Hedelmä on pähkinä, joita kasvaa useampi (yleensä 1–5) yhdessä. Jokainen pähkinä on pituudeltaan 1,5–2,5 senttimetriä ja on kokonaan pitkän, kapean, yläosastaan halkeilevan putkimaisen suojuksen ympäröimä. Suojuksen pituus on noin 3–5 senttimetriä; se on samankaltainen kuin euroopanpähkinäpensaan hedelmäsuojus, eroten tästä kuitenkin sulkemalla hedelmän täydellisemmin sisäänsä. Sama ominaisuus on myös pohjoisamerikkalaisella sarvipähkinäpensaalla (Corylus cornuta) ja itäaasialaisella Corylus sieboldianalla. Isopähkinäpensaan pähkinä muistuttaa huomattavasti ns. Zeller-pähkinää (Zellernuss, kts. alempana).

Kromosomiluku on 2n = 22 tai 28.

Isopähkinäpensas on alun perin lähtöisin Balkanin niemimaan luoteisosista; nykyisin se kasvaa kaikkialla Kaakkois-Euroopassa ja Lounais-Aasiassa, missä sen levinneisyysalue ulottuu Balkanilta Turkin Orduun. Laji ei ole yhtä kylmänkestävä kuin Keski-Euroopasta kotoisin oleva tavallinen pähkinäpensas. Kummankin lajin pääkasvatusalue on Turkin Mustanmeren rannikolla. Kolme neljäsosaa maailman hasselpähkinätuotannosta tulee isopähkinäpensaasta; lopun tuottaa Suomessakin luonnonvarainen euroopanpähkinäpensas.

Euroopanpähkinäpensas ja isopähkinäpensas ovat erittäin läheistä sukua toisilleen ja ne on helppo risteyttää keskenään; myös lajien morfologiset ominaisuudet ja levinneisysalueet menevät päällekkäin. Monista viljeltävistä pähkinälajikkeista on hyvin vaikea osoittaa, kumpaan lajiin ne kuuluvat. Kun fylogeneettisissä tutkimuksissa selvitettiin lajien sukulaisuussuhdetta vertailemalla homologisia DNA-sekvenssejä, havaittiin kummankin lajin jälkeläisten muodostavan erottamattoman kladin. Tämän vuoksi monet tutkijat luokittelevat nykyisin isopähkinäpensaan, euroopanpähkinäpensaan ja muutamat muut aiemmin erillisiksi luokitellut lajit, kuten Corylus pontican Koch ja Corylus colchican Albov osaksi laajempaa lajia Corylus avellana joko muotoina, ekotyyppeinä tai muunnoksina. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös esimerkiksi välimerelliset ja turkkilaiset hasselpähkinälajikkeet kuuluisivat Suomessa luonnonvaraisena kasvavaan pähkinälajiin. IUCN on kuitenkin toistaiseksi hyväksynyt ainakin Balkanin pohjoisosista kotoisin oleville isopähkinäpensaille lajin aseman. Yksi mahdollisuus on, että isopähkinäpensas olisi alun perinkin risteymäalkuperää ja syntynyt vasta ihmistoiminnan vaikutuksesta. Ehdotus, että kaikki pääosin varmoista tai epävarmoista lajiristeymistä syntyneet viljellyt hasselpähkinälajit muodostaisivat yhden laajalti viljellyn ja pitkälle jalostetun hasselpähkinälajin Corylus domestica Kos. et Opal, ei kuitenkaan ole saanut laajempaa kannatusta Ukrainan ulkopuolella.

Isopähkinäpensaan pähkinä on syömäkelpoinen, samoin kuin sitä huomattavasti muistuttava euroopanpähkinäpensaan pähkinä. Yhdysvalloissa pähkinää käytetään lähinnä erilaisten pähkinäsekoitusten täytteenä yhdessä maapähkinöiden kanssa. Isopähkinäpensasta kasvatetaan joskus puutarhoissa pähkinäntuotantoon, mutta paljon harvemmin kuin euroopanpähkinäpensasta; sen sijaan kaupallisessa viljelyssä isopähkinäpensas on huomattavasti merkittävämpi.

Isopähkinäpensaan punalehtinen lajike veripähkinäpensas on suosittu koristekasvi puutarhoissa.

Isopähkinäpensaalla on lukuisia saksankielisiä alueellisia nimityksiä. Näihin lukeutuvat muun muassa Augustnuss (Zabergau), Bartnuss (Salzburg), Baschtnuss (Salzburg), Bluthaselnuss (Kurpfalz), Blutnuss (Henneberg), Römische Haselnuss (Strassburg), Rote Haselnuss (Würzburg), Heseliner (muinaisyläsaksa), Lambertsnuss (Lambert merkityksessä Lombardia), Lammertsnot (Bremen), Lammersche Not (Bremen), Lampertsnuss (Svaabia), Rote Nuss, Ruhrnuss (Augsburg) ja Zellernuss (Würzburg). Zellernussilla on kuitenkin lyhyt, halkeileva hedelmäsuojus ja sitä on siksi pidettävä pikemminkin tavallisen pähkinäpensaan muunnoksena. Saksan kirjakielellä kasvin nimitys on Lambertshasel; samoin kuin muut edellä olevan listan Lambert- tai Lampert- alkuiset nimitykset, sana on peräisin keskiyläsaksalaisesta kasvinnimestä lampartische Nuss, jonka merkitys on "lombardialainen pähkinä".

Englanniksi isopähkinäpensasta kutsutaan nimellä filbert; tosin Oregonissa nimitystä käytetään mistä tahansa kaupallisesti viljellystä pähkinäpensaasta. Sanan käyttö tässä merkityksessä on kuitenkin viime aikoina harvinaistunut, mikä johtuu osittain Oregonin pähkinänviljelijöiden pyrkimyksistä saada tuotteitaan kaupaksi globaaleille markkinoille, jolloin heidän on luovuttava paikallisesta nimityksestä väärinkäsitysten välttämiseksi. Sana filbert on peräisin normanniranskasta; Pyhän Filbertin muistopäivä on 20. elokuuta, ja kasvi nimettiin mahdollisesti uudelleen hänen mukaansa, koska pähkinät olivat kypsiä tuona päivänä.

Nimitys hasselpähkinä tulee suomeen ilmeisesti ruotsin kielestä, jossa sana hassel tarkoittaa pähkinäpensasta. Samoin kuin muun muassa englannin hazel ja saksan Hasel, sana on peräisin kantagermaanin sanasta *hasalaz, joka on peräisin jo indoeurooppalaisen kantakielen pähkinäpensasta merkitsevästä sanasta *koselos . Samaa kantaa on myös tieteellinen sukunimi Corylus, joka tulee latinan ja muinaiskreikan (muodossa kórulos) kautta kantaindoeuroopasta . Lajinimi maxima tulee myös latinasta ja merkitsee yksinkertaisesti "suurin".