Isokonnantatar

Isokonnantatar (Bistorta officinalis, aikaisemmin Bistorta major ja Polygonum bistorta) on Suomessa rauhoitettu ja erityisesti suojeltu koristeellinen tatarkasvi.

Isokonnantatar
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit Polygonaceae
Suku: Konnantattaret Bistorta
Laji: officinalis
Kaksiosainen nimi

Bistorta officinalis
Delarbre
Synonyymit
  • Polygonum bistorta
Katso myös

  Isokonnantatar Wikispeciesissä
  Isokonnantatar Commonsissa

Aikaisemmin isokonnantatar tunnettiin nimellä konnantatar ja luokiteltiin pihatatarten laajaan sukuun nimellä Polygonum bistorta.[1][2]

Ulkonäkö ja koko

Monivuotinen isokonnantatar kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Juurakko on pitkä, koukeroinen ja hento. Isokonnantattaren varsi on tavallisesti yksivartinen. Lehdet ovat pitkäruotisia, puikeita, hertta- tai pyöreätyvisiä. Ylemmät lehdet ovat kapean kolmiomaisia. Isokonnantattaren kukinto on vaaleanpunainen, paksu tähkä.[3]

Levinneisyys

Isokonnantattaren pääesiintymisalue ulottuu Etelä- ja Keski-Euroopasta itään Baikaljärvelle saakka. Fennoskandiassa lajin alkuperäiset esiintymät keskittyvät Äänisjärven ympäristöön ja Kuolan niemimaalle. Suomessa isokonnantatarta pidetään muinaistulokkaana, mutta kasvin ainoa luontainen kasvupaikka Suomessa lienee Loimaalla. Istutettuja tai satunnaisesiintymiä isokonnantattaresta tunnetaan lähes koko maasta. Osa esiintymistä ovat sotatulokkaita.[1]

Elinympäristö

Alkuperäisiä kasvupaikkoja isokonnantattarelle ovat lähde- ja lettokorvet, lettomaiset suot ja kosteat ja rehevät niityt.[1]

Käyttö

Isokonnantatar on vanha lääke- ja koristekasvi. Kasvin juurta on aikaisemmin käytetty muun muassa karjan lääkkeenä.[4]

Lähteet
  • Laine, Unto: Konnantatar. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 80.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Laine 1997, s. 80.
  2. Kasviatlas 2007: Isokonnantattaren levinneisyys Suomessa[vanhentunut linkki] Viitattu 13.3.2009.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 142.
  4. Den virtuella floran: Stor ormrot (Bistorta major) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.3.2009. (ruotsiksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.