Isoisän olkihattu

Isoisän olkihattu on Tapio Rautavaaran säveltämä, sanoittama ja levyttämä laulelma vuodelta 1951. Rovasti Kalevi Lehtinen on kertonut yhden historian tälle laululle: Lehtisen mukaan Suomen joukkueen johtajana Los Angelesin olympiakisoissa vuonna 1932 toiminut Urho Kekkonen antoi olkihatun lahjaksi kisoissa 5 000 metrin juoksun voittaneelle Kalevi Lehtisen isälle Lauri Lehtiselle. Hän puolestaan lahjoitti sen myöhemmin laulaja Tapio Rautavaaralle, joka teki muistorikkaasta hatusta laulun.[1]

”Isoisän olkihattu” Tapio Rautavaara
Singlen tiedot
B-puoli	”Ontuva Eriksson”
Julkaistu	1951
Formaatti	10" single
Tyylilaji	laulelma
Levy-yhtiö	Decca

Laulun on myös arveltu kertovan hieman peitellysti Rautavaaran ja hänen Liisa-vaimonsa romanssista, sillä Rautavaara tutustui Liisaan nuorena tämän ollessa myyjättärenä oulunkyläläisessä kahvikaupassa. Vuosikymmeniä myöhemmin Liisa Rautavaara muisteli Tapion saaneen laulun idean Danny Kayen elokuvasta, jonka he olivat yhdessä käyneet katsomassa. Elokuvassa frakki kulki sukupolvelta toiselle, ja tarina seurasi puvun kunkin kantajan elämänvaiheita.[2] Rautavaara esitteli laulun levy-yhtiön tuottajalle Toivo Kärjelle samanaikaisesti kuin laulun "Ontuva Eriksson". Kärki innostui molemmista ja sanoi, että ne levytetään. Hän valitteli kuitenkin työkiireitään, joiden vuoksi hän ei ehtisi itse sovittaa kappaleita, ja ehdotti sovittajaksi Georg Malmsténia. Tämä tapahtui vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun Rautavaara oli lopettanut yhteiset kiertueet Reino Helismaan kanssa. Toivo Kärjen pojan Kalervo Kärjen mukaan tapaus osoittaa, että Rautavaaran ja Kärjen väleissä ei edes tuolloin ollut mitään vikaa, vaikka Rautavaara ei halunnutkaan levyttää Kärjen ja Helismaan juuri hänelle tekemiä kappaleita.[3]

Rautavaara levytti laulun ensimmäisen kerran 24. syyskuuta 1951 savikiekkolevylle. Malmstén sovitti kappaleen hieman foksin tyyliseksi. Tämä versio on mukana useilla myöhemmin julkaistuilla kokoelmalevyillä. Rautavaara palasi kappaleen pariin myöhemmin uudelleen. Hän levytti 1963 uuden hieman hitaamman, Harry Bergströmin sovittaman version, joka julkaistiin singlenä. Kolmas versio on 1970-luvulla tehdystä tv-ohjelmasta, ja se julkaistiin levyllä ensimmäisen kerran 1989.[4]

Georg Malmstén sovitti Rautavaaralle useita muitakin vuoden 1951 aikana levytettyjä kappaleita, muiden muassa Menen enkä meinaa, Vain merimies voi tietää ja Auringon lapset. Näistä kaksi ensimmäistä olivat Rautavaaran säveltämiä, kun taas Auringon lapset oli Malmsténin säveltämä ja Erkki Karun sanoittama laulelma, jonka Malmstén oli itse levyttänyt jo vuonna 1932.[5]