Iso vaalee

"...sillä on kesäloma, sillä on sandaalit ja hame." Miehet puhuvat Isosta vaaleesta eli Salme Isolasta ravintolan terassilla. Tuo kiehtova kaunotar hulmuavine hiuksineen on lumonnut varuskuntakaupungin uroot, mukaan luettuna nuoren jääkiekkoilijan, Illun. Hän ei tosin tuo itseään erityisemmin tykö Salmelle, kun tämä saapuu terassille kapteeni Kurjenmatkan seurassa. Terassille pyrkii myös 32-vuotias Unto eli Uti, Salmen ikätoveri ja entinen miesystävä. Kurjenmatka taasen yrittää epätoivoisesti valloittaa Salmen, päästä blondin suosioon. Ollaan 1950-luvun puolenvälin Suomessa, suursodasta on kulunut kymmenisen vuotta ja kaikilla on omat sotakokemuksensa tuoreessa muistissa. Uti kertoo tietävänsä totuuden Portinhoikan taistelusta. Seuraa Utin ja Kurjenmatkan välistä suukopua. Pian Salme on Utin kanssa kahden, Illu on jäänyt istumaan naapuripöytään yksin ja Salme pyytää häntä liittymään seuraan.

Illan tullen Illu palaa kotiinsa, joka on parakki hänen isänsä johtamalla suotyömaalla. Paikalla on vain keittäjätär, jonka kanssa Illu päätyy sänkyyn. Yöllä Uti tapetaan. Kurjenmatka puolestaan mouruaa Salmen perään. Aamulla Illun isä ilmoittaa jättävänsä taloudellisesti kannattamattoman suotyömaan ja lähtevänsä Urjalaan. Illu taasen on lähdössä "Salmisen leirille" Salmen kanssa. Isolla vaaleella on Volkswagen Kupla, jolla hän ja Illu käyvät hautausmaalla ja kirkossa. Siellä Salme hetken aikaa näkee Illun Utin hahmossa. He poikkeavat myös Salmen edesmenneen isotädin autiotalossa, jossa Salme alkaa muistella lapsuuttaan. Peuhatessaan kedolla Illu ja Salme päättävät mennä kihloihin; avioliitosta Salme ei kuitenkaan ole järin kiinnostunut. Matka jatkuu suomökille ja sieltä edelleen Aulangolle. Kerros kerrokselta Salme avaa menneisyyttään Illulle.

Uti haudataan vaatimattomin menoin. Paikalla ovat vainajan äiti ja sisko sekä parhaat ystävät. Kapteeni Kurjenmatka pitää pienen muistopuheen haudan reunalla. Hautajaisten jälkeen Salme ja Illu menevät Salmen asuntoon, jossa he ensi kertaa rakastelevat. Aktin aikana Salme puhuu puhelimessa Kurjenmatkan kanssa. Hän sopii lähtevänsä tämän kanssa Aulangolle syömään, mistä Illu raivostuu. Suoritettuaan aktin hän paiskaa kihlasormuksensa lattialle ja häipyy Salmen asunnosta ovet paukkuen. Suoparakiltaan Illu soittaa Salmelle Aulankoon, hän pyytää tätä ottamaan kihlasormuksensa sormesta ja jättämään sen puhelinkoneen päälle. Hetken kuluttua Illu soittaa ravintolan henkilökunnalle ja pyytää heitä hakemaan sormuksen talteen. Aamulla Salmella on hillitön krapula. Hän pyytää Illua tulemaan luokseen: nuorimies lähtee hevoskärryllä Salmen luo.

Meren romaani Jääkiekkoilijan kesä ilmestyi vuonna 1980. Kerttula oli tehnyt aiemmin televisioelokuvia Meren romaanien pohjalta, esimerkiksi Taksikuski (1968), Kaupungin valtaus (1970) ja Äidin kuolema (1974). Iso vaalee on hänen ainoa valkokangastyönsä. Hän siirsi tarinan painopisteen jääkiekkoilijan kasvukivuista naisen muotokuvan suuntaan. Kerttula kertoi halunneensa tehdä "tyylikkään eroottisen elokuvan". Hän kritisoi pornografiaa, jossa nainen on objekti ja teoilla ei ole mitään seuraamuksia.[1]

Iso vaalee kuvattiin 21. kesäkuuta – 5. elokuuta 1982. Ulkokuvat otettiin enimmäkseen Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä. Kuvauspaikkoja olivat muun muassa Aulangon puisto, Parolannummi, Aulangon näköalatasanne ja näköalatorni. Suomökki sijaitsi Janakkalassa Turengin Käpälämäessä. Kirkkokuvia otettiin Pyhän Laurentiuksen kirkolla ja Sipoon vanhassa kirkossa Nikkilässä. Salmen asunnon ulkokuvat otettiin Helsingissä Chydeniuksenkadulla. Myös Tuusulassa kuvattiin.

Iso vaalee keräsi teattereissa yli satatuhatta katsojaa.[1]

Barium Video julkaisi Ison vaaleen VHS:nä ja mainosti sitä kohuelokuvana. VHS-laitoksen takakannessa on pääosien esittäjiksi mainittu Kirsti Otsamo ja Antti Litja, vaikka Litjalla oli elokuvassa vain pienehkö sivuosa. Lisäksi takakannen tekstissä on virheellisesti mainittu, että elokuva ajoittuisi ”sotakesään”.

Televisiossa elokuva esitettiin ensi kerran 7. huhtikuuta 1986.

Iso vaalee sai aikalaiskriitikoilta kohtalaisen vastaanoton. Karjalainen: ”Ison vaaleen voima, veto ja irtonaisuus lepäävät suurelta osin Meren tekstin varassa.” Lehden mukaan näennäisen irrallisista kertomuksista syntyi vahva elämänmaku, kokoavana tekijänä oli päähenkilöiden kehitys. Lehti jatkoi: ”Sisäkertomukset suovat myös mahdollisuuden puheen kontrapunktiseen käyttöön, mikä luo jännitettä äänen ja kuvan välille.” Tamperelaisen Aamulehden mielestä elokuvasta puuttui ”toimiva, taustaa antava, tunnelmaa luova yhteisö.”[2]

Myöhemmässä arviossa todetaan, ettei elokuva ole kestänyt aikaa, eikä sitä ehkä alkujaankaan ymmärtäneet kuin, ne jotka olivat lukeneet Veijo Meren romaanin.[3] Luonnollisen raikkaan eroottisuuden tavoittelu jäi valjuksi yritykseksi.[4]

• Suomen kansallisfilmografia 9, ISBN 951-37-2677-0
• Elonet Iso vaalee

• Juonikuvaus ja lehdistöarvioita Elonet.fissä
• Taustatietoja tuotannosta Elonet.fissä