Yhdistynyt kuningaskunta

Britannian ilmasto tunnetaan vaihtelevana. Sää on yleisesti viileää tai lauhkeaa, pilvet ja sade ovat yleisiä, mutta poutajaksojakin esiintyy kaikkina vuodenaikoina. Alueelliset erot ovat pieniä. Suurimmat sademäärät saadaan Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Englannin vuorilla, yli 1 500 millimetriä, paikoin jopa 5 000 millimetriä vuodessa. Lähes kaikki asutus on kuitenkin alle 300 metrin korkeudella merenpinnasta, ja siellä sateet ovat vähäisempiä. Idässä on kuivempaa kuin lännessä.[20]

Sumua esiintyy yleisesti varsinkin talvipuolella vuotta. Lunta voi sataa missä tahansa, mutta alavilla mailla se harvoin pysyy muutamaa päivää pitempään.[20]

East Angliassa maan kaakkoisosassa kylmimpien kuukausien eli tammi- ja helmikuun keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on noin yksi aste, kun taas heinä- ja elokuussa päivän ylin on keskimäärin 22 astetta.[21] Pohjois-Skotlannissa kylmimpien kuukausien eli tammi- ja helmikuun keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on hiukan pakkasen puolella, kun taas heinä- ja elokuussa päivän ylin on keskimäärin 16 astetta.[22]

Korkein Britanniassa koskaan mitattu lämpötila oli 38,5 °C Faveshamissa elokuussa 2003. Alin lämpötila, −27,2 °C, on mitattu Skotlannissa useita kertoja: 1895, 1982 ja 1995.[23]

Luonnontilassa suurin osa Britanniasta olisi tammipitoisen sekametsän peitossa. Metsiä on kuitenkin raivattu maanviljelyksen tieltä pronssikaudesta alkaen. Puut on hakattu myös rakennusten tarpeisiin ja poltettavaksi puuhiileksi metallien sulatusta varten. Lähes koko maa-ala soveltuu maanviljelykseen korkeimpia ylänköjä ja joitakin suoalueita lukuun ottamatta.[24]

Britanniassa elää noin 65 luonnonvaraista nisäkäslajia[25] ja 259 lintulajia.[26]

Britanniassa on viisitoista kansallispuistoa: kymmenen Englannissa, kaksi Skotlannissa ja kolme Walesissa. Puistoja on perustettu 1950-luvulta alkaen, ja ne suojelevat luonnon lisäksi maalaismaisemaa ja kulttuuriperintöä. Niinpä niiden alueella asutaan ja harjoitetaan maanviljelystä. Puistojen maa on pääosin yksityisessä omistuksessa, jonkin verran kuuluu säätiöille kuten National Trust.[27]

Esihistoriallinen Stonehengen monumentti sijaitsee Wiltshiressa

Ennen roomalaisaikaa Britanniassa asui walesilaisia kansoja, skotlantilaisia piktejä ja Britannian omaa kantaväestöä. Julius Caesar aloitti brittien valloituksen 55–54 eaa., ja Britannian provinssi, joka käsitti nykyisen Englannin ja Walesin, oli osa Rooman valtakuntaa 400-luvulle asti.[28] Roomalaisten valloitettua Britannian saaret britit joutuivat tiiviiseen yhteyteen Manner-Euroopan kanssa. Roomalaisten jälkeen maahan hyökkäsivät anglit, saksit ja juutit 500-luvulla ja normannit 1066. Normannivallan aikana Englantiin alkoivat kehittyä nykyiset ominaispiirteet, kuten Lontoon asema talouden, kulttuurin ja politiikan keskuksena, kirkon vahva mutta erillinen asema, edustuksellinen hallinto ja vahva yliopistolaitos.[29]

Henrik VIII

Skotlanti ajautui Englannin vallan alle, ja 1100-luvulla Henrik II valloitti myös Irlannin. Häntä seuranneet kuninkaat joutuivat yhteenottoihin papiston ja aateliston kanssa, minkä seurauksena Juhana Maaton joutui tekemään myönnytyksiä ja julkaisemaan säädöskokoelma Magna Cartan. Robert Bruce palautti Skotlannin itsenäisyyden 1314, ja Tudorit nousivat Englannin hallitsijaksi ruusujen sodan (1455–1485) jälkeen. Tudor-hallitsija Henrik VIII perusti Englannin kirkon ja liitti Walesin virallisesti osaksi Englantia.[28] Henrik otti vuonna 1541 tittelin Irlannin kuningas, jonka jälkeen voidaan puhua Irlannin kuningaskunnasta.[29] Englanti aloitti siirtomaavalloituksensa Elisabet I:n kaudella.[28]

Keskiaikainen Bodiamin linna East Sussexissa

Englannissa oli lyhyt tasavaltalaiskausi 1600-luvun puolivälissä sisällissodan jälkeen. Se päättyi 1660, kun Kaarle II nousi Englannin kuninkaaksi.[28] Englanti ja Skotlanti olivat saman hallitsijan hallitsemia vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707.[29]

Vuonna 1801 voimaan tullut unionilaki yhdisti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Vuonna 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927.[3][30]

Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä.[31] Teollisena vallankumouksena tunnettu muutos käynnistyikin Britanniassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, mikä nosti maan maailmanjohtavaksi talousmahdiksi. Lisäksi Britannian siirtomaavalta oli suurimmillaan Viktorian aikana (1837–1901).[28] 1900-luvun alkuun mennessä muut maat olivat saavuttaneet teollistumisessa brittien etumatkan. 1920-luvun aikana imperiumi alkoi hajota, kun Irlanti itsenäistyi 1921,[29] vaikkakin kuusi Ulsterin provinssia pysyivät emämaassaan ja muodostivat Pohjois-Irlannin.[28] Vuonna 1926 Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti saivat itsenäisyyden, mutta liittyivät Brittiläiseen kansainyhteisöön. Siirtomaavallan purkautuminen jatkui toisen maailmansodan jälkeen, alkaen Intian ja Pakistanin itsenäistymisestä 1947.[29]

Ensimmäisessä maailmansodassa Yhdistynyt kuningaskunta oli yksi ympärysvalloista Venäjän, Ranskan ja Yhdysvaltain rinnalla Saksaa vastaan. Yhtenä voittajavaltioista se oli solmimassa Versailles’n rauhaa.[32] Sodassa kuoli satoja tuhansia brittejä.[33]

Churchill, Truman ja Stalin Toisen maailmansodan rauhanneuvotteluissa 1945

Toisessa maailmansodassa Yhdistynyt kuningaskunta oli yksi liittoutuneista, jälleen yhdessä Ranskan ja Yhdysvaltain sekä Neuvostoliiton kanssa Saksaa vastaan. Kun Saksa hyökkäsi Puolaan, Yhdistynyt kuningaskunta julisti antamiensa turvatakuiden mukaisesti Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939. Sodan levitessä Belgiaan britit onnistuivat evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquesta kanaalin yli. Saksalaiset kävivät brittejä vastaan kiivasta ilmasotaa, mutta taistelu Britanniasta ei onnistunut eikä Adolf Hitler miehittänyt Britanniaa.[33] Pohjois-Afrikassa britit torjuivat italialaiset Egyptissä, ja joutuivat taistelemaan myös avuksi tulleita saksalaisia vastaan.[34] Sota Välimerellä käsitti myös laajaa laivastosodankäyntiä, ja lentokoneet operoivat lentotukialuksilta.[35]

Toisen maailmansodan jälkeen Britannia luopui siirtomaistaan Intiassa, ja maahan alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota ilmaisen terveydenhoidon ja koulutuksen myötä.[33]

Vuonna 1956 Britannia yritti vielä harjoittaa suurvaltapolitiikkaa pääosin brittiläisessä omistuksessa olleen Suezin kanavan kansallistanutta Egyptiä vastaan, ja hyökkäsi maahan Ranskan ja Israelin tuella. Epäonnistunut operaatio johti konservatiivipääministeri Anthony Edenin eroon. Britannian siirtomaat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa itsenäistyivät pääasiassa 1960-luvulla alkaen Ghanan itsenäisyydestä 1957. Vuonna 1973 Britannia liittyi Euroopan yhteisöön.[33] Pohjois-Irlannin tilanne kärjistyi 1972 verisen sunnuntain jälkeen. Irlannin tasavaltalaisarmeija aloitti tämän jälkeen terrorikampanjan, jonka uhreja oli myös lukuisia Englannin maaperällä.[28]

Margaret Thatcherin johtamien konservatiivien hallitus vuosina 1979–1990 teki monia radikaaleja uudistuksia, yksityisti suuren osan valtion yrityksiä ja nujersi ammattiliitot. Thatcherin suosio oli huipussaan Argentiinaa vastaan käydyn vuoden 1982 voittoisan Falklandin sodan jälkeen. Vuonna 1990 hänet kuitenkin syrjäytti John Major. Vuonna 1997 Tony Blairin johtama Työväenpuolue saavutti suuren vaalivoiton, ja Blair nousi pääministeriksi.[33] Vuonna 1998 solmittiin Pitkäperjantain sopimus rauhan saamiseksi Pohjois-Irlantiin. Seuraavana vuonna Walesiin ja Skotlantiin perustettiin omat parlamentit.[33] Blair asettui 2003 Yhdysvaltain tueksi Irakin sodassa, etsimään ja tuhoamaan Irakin väitettyjä joukkotuhoaseita. Vuonna 2004 Blair myönsi olleensa väärässä joukkotuhoaseista, mutta piti sotaa edelleen oikeutettuna. Työväenpuolue voitti vuonna 2005 Blairin johdolla kolmannet peräkkäiset parlamenttivaalit. Vuonna 2007 Britannia alkoi vetää joukkojaan Irakista ja Gordon Brown nousi pääministeriksi ja työväenpuolueen johtoon 10 vuotta pääministerinä olleen Tony Blairin seuraajana.[33]

Vuosina 2008–2009 Britannia oli pahan pankkikriisin kourissa. Keskuspankki laski koron 1,5 prosenttiin, mikä on alin luku sen 315-vuotisessa historiassa. Valtio tuki pankkeja voimakkaasti, ja työttömyysluvut nousivat.[33] Vuosina 2009–2010 useat kansanedustajat jäivät kiinni kulukorvausten väärinkäytöstä. Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa konservatiivit saivat eniten paikkoja mutta eivät määräenemmistöä. David Cameron perusti koalitiohallituksen yhdessä liberaalidemokraattien kanssa.[33] 43-vuotias uusi pääministeri Cameron oli Britannian nuorin pääministeri melkein 300 vuoteen ja kyseessä oli maan ensimmäinen koalitiohallitus vuoden 1945 jälkeen.[36]

23. kesäkuuta 2016 pidetyssä kansanäänestyksessä 51,9% äänesti Britannian EU:sta eroamisen puolesta. Pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa sen jälkeen.[37] Heinäkuussa 2016 uudeksi pääministeriksi ja konservatiivijohtajaksi Cameronin tilalle tuli Theresa May, jonka hallitukseen tuli ulkoministeriksi konservatiivien Brexit-siiven näkyvin hahmo Boris Johnson.[38] Mayn julistamien ennenaikaisten parlamenttivaalien tulos kesäkuussa 2017 oli konservatiiveille pettymys, sillä odotettua suurmenestystä ei tullut. Puolue pysyi juuri ja juuri suurimpana, mutta menetti parlamentissa enemmistöasemansa.[39] Toukokuussa 2019 pääministeri May erosi, koska hän ei saanut parlamenttia hyväksymään neuvottelemaansa EU-erosopimusta.[40] Heinäkuussa 2019 Boris Johnsonista tuli Britannian uusi pääministeri ja konservatiivipuolueen johtaja.[41] Joulukuussa 2019 pidetyissä ennenaikaisissa Britannian parlamenttivaaleissa pääministeri Boris Johnsonin konservatiivit ottivat murskavoiton. Vaalitulos antoi Johnsonille vahvan mandaatin jatkaa EU-eron ajamista.[42]

Britannian ero Euroopan unionista (Brexit) toteutui lopulta 31. tammikuuta 2020. Eroa seurasivat kauppaneuvottelut EU:n kanssa. Unionin kanssa käytävässä kaupassa Britannia joutuu edelleen noudattamaan EU:n sääntöjä, joista maa ei ole enää päättämässä.[43] Yhteiseen sopimukseen sisältyy siirtymäaika, joka kestää vuoden 2020 loppuun. Siirtymäaikana EU-oikeuksia sovelletaan Britanniassa normaalisti.[44]

Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA lopetti rikollisen ja aseellisen toimintansa vuonna 2006.[45] Britanniassa on tehty useita terrori-iskuiksi luokiteltuja rikoksia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Osa rikoksista on kohdistunut yksittäisiin ihmisiin, toisilla on pyritty saamaan aikaan mahdollisimman paljon tuhoa siviileille. Tuhoisimpia näistä iskuista ovat olleet Lontoon pommi-iskut vuonna 2005 ja Manchesterin isku vuonna 2017.[46]

Yhdistynyttä kuningaskuntaa 70 vuoden ajan hallinnut kuningatar Elisabet II kuoli 8. syyskuuta 2022.[47][48]

Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä ja Natossa. Sillä on pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Vuoteen 2003 mennessä se oli käyttänyt oikeuttaan 32 kertaa, 23 kertaa tukeakseen Yhdysvaltoja ja yksin Zimbabwea koskevissa kysymyksissä.[54]

Vuosina 1973–2020 Iso-Britannia kuului Euroopan unioniin. Britannian hallitus aloitti kesäkuussa 2016 pidetyn Brexit-kansanäänestyksen jälkeen prosessin, jonka seurauksena valtio erosi unionista 31. tammikuuta 2020 ensimmäisenä EU:sta eronneena valtiona.[55]

Yhdistynyt kuningaskunta on yksi harvoista ydinasevaltioista. Sen pelotteeseen kuuluu neljä Vanguard-luokan ballistista ohjussukellusvenettä, jotka on kukin aseistettu kuudellatoista Trident II -ohjuksella ja 48 ydinkärjellä. Järjestelmä otettiin käyttöön 1994 korvaamaan vuonna 1968 käyttöön otetut Resolution-luokan sukellusveneet ja Polaris-ohjukset.[56] Ilmavoimat luopui WE.177-ydinaseista 1998 ja laivasto 1992.[57] Trident-ohjusten suunniteltu käyttöikä päättyy 2024. Vuonna 2006 pääministeri ilmoitti Britannian suunnittelevan sukellusveneiden ja Trident-ohjusten uusimista mikä jatkaisi niiden käyttöaikaa 2040-luvulle asti.[58]

Yhdistyneellä kuningaskunnalla on perinteisesti ollut läheinen suhde (special relationship) Yhdys­valtoihin. Ilmauksen muotoili jo Winston Churchill, mutta sen jatkuminen on kyseenalaistettu 2010-luvulla.[59]

West Coast Main Line -rautatie ja M1-moottoritie Northamptonshiressa.

Britanniassa on 505 lentokenttää, joista yhdeksällä on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie.[3] Vuonna 2011 vilkkaimmat kentät olivat Heathrow, Gatwick, Manchester, Stansted, Luton, Edinburgh, Birmingham, Glasgow ja Bristol.[76]

Rautateitä on 16 454 kilometriä.[3] Vuonna 2010 rautateillä tehtiin 1 353 miljoonaa matkaa, yhteensä 65 miljardia kilometriä. Junaliikenne kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 6–7 prosenttia. Junista 90,9 prosenttia kulki ajallaan.[77]

Kansainvälinen junayhteys tulee Eurotunnelia pitkin Kanaalin ali, ja sitä kulkevat junat tuovat myös autoja.[78]

Rahtisatamia ovat Dover, Felixstowe, Immingham, Liverpool, Lontoo, Southampton ja Teesport Englannissa, Forth Ports Skotlannissa ja Milford Haven Walesissa.[3] Matkustajalautat liikennöivät Holyheadista Irlantiin, Doverista Ranskaan, Harwichistä ja Hullista Hollantiin ja Belgiaan, Portsmouthista Espanjaan ja Newcastlesta Norjaan ja Ruotsiin.[78]

Britanniassa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Koulutus on pakollista viiden ja kuudennentoista ikävuoden välillä, mutta tammikuussa 2007 hallitus ilmoitti pidentävänsä pakollisen koulutuksen 18 ikävuoteen asti. Suurin osa lapsista käy ilmaista julkista koulua. Yhdenteentoista ikävuoteen asti käydään primary schoolia, sen jälkeen secondary schoolia. Neljäntoista ja kuudentoista ikävuoden välillä opiskellaan GCSE-kokeeseen. Kuudennentoista ikävuoden jälkeen oppilas voi valita sixth form collegen, joka päättyy A-tason (Advanced Level) kokeeseen, jossa kirjoitetaan 2–5 ainetta, ja jonka jälkeen voi pyrkiä yliopistoon. Skotlannissa kokeiden nimet ovat Standards Grades ja National Qualifications. Pohjois-Irlannin järjestelmä eroaa jonkin verran edellä kuvatusta.[86]

Maan toiseksi suurin kaupunki Birmingham tunnetaan lukuisista kanavistaan.

Britanniassa on 12 metropolialuetta, joiden väkiluku ylittää miljoonan:[87]

Charles Dickens.

Brittiläinen kirjallisuus kuuluu eurooppalaisen kulttuurin keskeisimpiin. Sillä on pitkä historia ja suuri kulttuurinen vaikutus koko länsimaalaiseen kirjallisuuteen.

Ensimmäinen merkittävä englanninkielinen kirjallinen tuotos oli Geoffrey Chaucer'n 1300-luvulla kirjoittama Canterburyn tarinoita. Tapauksesta tekee merkittävän se, että suurin osa hovirunoilijoista käytti tuohon kulttuurin valtakieltä latinaa.[91]

Elisabet I:n ajan kuuluisin brittiläinen hahmo oli William Shakespeare, jota pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä kirjailijoista ja etevimmistä englannin kielen taitajista. Shakespearen kirjallinen tuotanto on laajaa sisältäen näytelmiä, sonetteja ja runoja. Erityisen tunnettu hän on juuri näytelmistään, joista kuuluisimpia ovat Kesäyön uni, Romeo ja Julia, Hamlet ja Othello.[92]

Romaaneja alettiin kirjoittaa suuremmissa määrin 1700-luvulta alkaen. 1800-luvun alussa kirjallisuutta hallitsi romantiikan aikakausi, jolloin runouden saralla vaikuttivat William Blake, John Keats ja Lordi Byron. Viktoriaaninen aikakausi oli englantilaisessa kirjallisuudessa realismin kulta-aikaa. Sitä edustivat Jane Austen, Brontën sisarukset (Charlotte, Emily ja Anne), Charles Dickens, George Eliot ja Thomas Hardy.[93] Näistä erityisesti Charles Dickensin töillä sanotaan olevan merkittävä vaikutus brittiläiseen kulttuuriin, muun muassa jouluperinteen virkoamiseen 1800-luvun Englannissa Joulutarinan myötä. Ensimmäisen maailmansodan myötä nousi sotakirjallisuuden ja -runouden suosio. Romaanikirjallisuudesta kehittyi pian suosituin kirjallisuuden muoto ja se on sitä nykyäänkin.

Muita maineikkaita brittiläisiä romaanikirjailijoita ovat muun muassa Sherlock Holmesin luoja Arthur Conan Doyle, Mary Shelley (Frankenstein), J. R. R. Tolkien (Taru sormusten herrasta), Rudyard Kipling (Viidakkokirja), D. H. Lawrence, George Orwell (Eläinten vallankumous, Vuonna 1984), Salman Rushdie, Zadie Smith, Agatha Christie, Virginia Woolf ja J. K. Rowling (Harry Potter).

Runoilijoista mainittavia ovat esimerkiksi T. S. Eliot, Ted Hughes, John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling.[94]

Nobelin kirjallisuuspalkinnon ovat brittikirjailijoista saaneet Rudyard Kipling vuonna 1907, John Galsworthy 1932, T. S. Eliot 1948. Bertrand Russell 1950, Winston Churchill 1953, Elias Canetti 1981, William Golding 1983, V. S. Naipaul 2001, Harold Pinter 2005 ja Doris Lessing 2007.[95]

Brittiläisellä teatterilla on pitkät perinteet Shakespearen ajoista asti. Nykyään Lontoon West End on teatterimaailman keskus.[96] Sir Andrew Lloyd Webber on hallinnut West Endiä monta vuotta, valloittanut myös Broadwayn ja hänen musikaaleistaan on tehty suosittuja elokuvia.[97] Maailmankuulu Royal Shakespeare Company toimii Shakespearen kotikaupungissa Stratford-upon-Avonissa ja esiintyy myös muualla.[98] Merkittäviä nykyisiä näytelmäkirjailijoita ovat Alan Ayckbourn, John James Osborne, Harold Pinter, Tom Stoppard ja Arnold Wesker.[99]

The Beatles.

Musiikilla on keskeinen merkitys Britanniassa, jossa on tehty paljon merkittävää ja maailmanlaajuisesti tunnettua popmusiikkia. Britanniaa pidetään länsimaisen populaarimusiikin supervaltana Yhdysvaltojen ohella. Kaikkien aikojen suosituin brittiläinen yhtye on The Beatles joka on myös maailman kaikkien aikojen menestyksekkäin yhtye. Yhtyeeltä on myyty maailmanlaajuisesti yli miljardi äänitettä.[100] Muita tunnettuja ja suosittuja brittiläisiä yhtyeitä ovat 1960-luvulta lähtien olleet muun muassa The Rolling Stones, Queen, The Who, The Kinks ja kitaristi Eric Claptonista tunnettu Cream sekä walesilainen Tom Jones. Näiden ja monien muidenkin 1960-luvulla toimineiden brittiyhtyeiden saavuttamaan maailmanmenestykseen on viitattu englanninkielisellä käsitteellä "the British Invasion".[101] Britanniasta ovat lähtöisin myös muun muassa Led Zeppelin, Pink Floyd, Elton John, David Bowie, Dire Straits, The Police, Deep Purple, Sex Pistols, Genesis, Saxon, Phil Collins, Black Sabbath, Iron Maiden, Def Leppard, George Michael, The Smiths, Judas Priest ja monet uudemmatkin jättimenestykset kuten One Direction, Depeche Mode, The Wanted, Oasis, Radiohead, Spice Girls, Coldplay ja Robbie Williams.[102][103]

Kuuluisia brittisäveltäjiä ovat esimerkiksi Henry Purcell, Edward Elgar, Ralph Vaughan Williams, Benjamin Britten ja Andrew Lloyd Webber (muun muassa Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista.[104]

Alfred Hitchcock.

Vuonna 1999 Brittiläinen elokuva-instituutti kutsui tuhat asiantuntijaa arvioimaan maan kaikkien aikojen parhaita elokuvia.[105] Eniten ääniä saivat Kolmas mies (1949), Lyhyt onni (1945) ja Arabian Lawrence (1962).[106] Sadasta parhaasta brittiläisestä elokuvasta Alec Guinness on yhdeksän, Michael Caine on seitsemän ja Julie Christie kuuden pääosassa. David Lean ohjasi niistä kuusi.[105] Brittiläissyntyiset Alfred Hitchcock ja Charles Chaplin tekivät suuren osan urastaan Yhdysvalloissa.[107][108]

Britannian television kulmakivi on valtion omistama yleisradioyhtiö BBC, jolla on useita kanavia televisiossa ja radiossa. BBC:n televisiokanavat ovat julkisen palvelun kanavia, joilla ei esitetä mainoksia. Se toimii myös televisiosarjojen ja ohjelmien tuottajana. BBC:n tuotanto on valtavan laajaa ja käsittää niin draamaa, komediaa (britcom), dokumentteja kuin pitkiä elokuviakin. Suomalaisille tuttuja sarjoja BBC:ltä ovat muun muassa komediasarjat Pokka pitää, Monty Pythonin Lentävä Sirkus, dekkarisarjat Neiti Marple ja Uusi Sherlock. BBC:n ohjelmistoon kuuluu myös kaikkien aikojen pitkäikäisin tv-sarja Doctor Who. BBC omistaa myös oikeudet useisiin suurenluokan urheilutapahtumiin, muun muassa olympialaisiin, jalkapallon EM- ja MM-kisoihin sekä F1-sarjaan (vuosina 2008–2015, vuodesta 2016 alkaen oikeudet ovat Channel 4 -kanavalla). BBC myös edustaa Britanniaa Euroopan Yleisradioyhtiön jäsenenä myös Eurovision laulukilpailuissa.

BBC:llä on merkittävä rooli televisiotekniikan ja radioviestinnän kehityksen historiassa. Se oli toisen maailmansodan aikana yksi tärkeimmistä joukkoviestimistä maailmassa ja sen radiolähetyksiä kuunneltiin ympäri Eurooppaa. Se myös otti ensimmäisenä eurooppalaisena tv-yhtiönä käyttöön säännölliset värilähetykset BBC Two -kanavalla vuonna 1967.

Kaupallisia kanavia toimii Britanniassa useita, joista suurimmat (ja samalla ainoat koko maan kattavat) ovat julkisomisteinen, mutta mainosrahoitteinen Channel 4 ja kaupallinen ITV (ent. Channel 3). Näistä ITV on pitkäikäisempi ja luotiin aikoinaan useiden tv-alan toimijoiden yhteenliittymänä tuomaan kilpailua BBC:lle. ITV omistaa nykyään tv-toimijat Granada Televisionin ja Yorkshire Televisionin ja on siksi kasvanut selkeästi britannian toiseksi suurimmaksi mediayhtiöksi. ITV on lähettänyt kanavillaan monia brittiläisen television klassikoita, muun muassa Sherlock Holmesin seikkailut, Mr. Bean ja pitkäikäisiä draamasarjoja Emmerdale ja Sydämen asialla (Heartbeat). Channel 4 esittää etupäässä nuorille suunnattuja amerikkalaisia ohjelmia ja on kehittänyt kansainvälisesti tunnetun Big Brother-formaatin.

Britannia on myös hyvin tunnettu koomikoistaan, joista kuuluisimpiin lukeutuvat John Cleese ja Monty Python -huumoriryhmä, Rowan Atkinson sekä Sacha Baron Cohen.

Suomen katsoituimpien televisiosarjojen joukossa on useita brittisarjoja kuten Emmerdale, Neiti Marple, Midsomerin murhat ja Avaran luonnon näyttämät Richard Attenboroughin juontamat BBC:n luontodokumentit.[109]

Kelttiläinen risti.

Thomas Gainsborough, Sininen poika, 1770

Vanhimmat Britteinsaarilta löytyneet taide-esineet ovat kivikauden hautalöytöjä. Pronssikaudella käytettiin kuparia, tinaa ja Wessexissä myös kultaa. Keltit toivat uusia taideperinteitä, metallien rinnalla käytettiin kiveä ja puuta. Roomalaisten valtakaudella alettiin tehdä patsaita, rintakuvia ja hautamonumentteja. Uusina materiaaleina he toivat lasin ja mosaiikit.[122]

1800-luvulla kehittyi englantilaiseksi koulukunnaksi kutsuttu maalauksen tyylisuunta muotokuviin ja maisemamaalauksiin. Sen kärkinimiä olivat Joshua Reynolds, George Stubbs ja Thomas Gainsborough. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla brittiläinen taide oli radikaaleimmillaan, ja sitä edustivat William Blake, John Constable, William Hogarth ja William Turner.[123] Ennen kaikkea Turnerin lähes abstraktit maisemat vaikuttivat myöhemmin suuresti impressionismin kehitykseen.[124]

1840-luvulta alkaen vaikuttivat brittiläiset prerafaeliitit, jotka maalasivat värikkäitä ja yksityiskohtaisia maalauksia usein uskonnollisista aiheista. William Morrisin perustama arts and crafts -liike tuotti Viktorian aikakaudelle tyypillisiä tapetteja ja kaakeleita.[123] Beatrix Potterin kuvittamat lastenkirjat ovat ihastuttaneet vuodesta toiseen. 1900-luvun merkittäviin brittitaiteilijoihin kuuluvat Henry Moore, Lucian Freud, Barbara Hepworth, Frank Auerbach ja Francis Bacon.[125]

Reaktiona abstraktin ekspressionismin syntyi 1950-luvulla pop-taide, jota edustivat Richard Hamilton, Eduardo Paolozzi, Peter Blake, Allen Jones ja David Hockney. 1980-luvun lopulla Young British Artists -liikkeeseen kuuluivat Damien Hirst ja Tracey Emin.[123] 2000-luvulla esillä ovat olleet myös Mark Wallinger, Chris Ofili, Gilbert & George, Mike Nelson ja Steve McQueen.[125]

Vuodesta 1984 alle 50-vuotiaalle brittiläiselle taiteilijalle on myönnetty suuri Turner-palkinto. Maan suurimpia taidelaitoksia ovat Allied Artists Association, Royal College of Art, Royal Society of Arts, Royal Academy of Arts, Tate Britain ja Tate Modern.

Pääartikkeli: Brittiläinen keittiö

Englantilainen aamiainen.

Brittiläisen ruokakulttuurin tunnetuin ilmentymä on tukeva englantilainen aamiainen. Siihen kuuluu usein makkaroita, munia keitettyinä, paistettuina tai munakokkelina, paistettua pekonia, paahtoleipää, herkkusieniä, paistettuja tomaatteja ja papuja.[126]

Toinen tärkeä ateria on fish and chips, joka on uppopaistettua leivitettyä kalaa ja ranskalaisia perunoita. Fish and chips -annoksia myydään nakkikioskia vastaavissa kojuissa sekä pubeissa oluen kanssa. Sunnuntailounaalla briteillä on ollut kautta aikojen tapana syödä paahtopaistia ja Yorkshire puddingia. Sen lisäksi ympäri Britanniaa on useita suosittuja alueellisia ruokia, kuten Skotlannissa haggis (täytetty lampaan mahalaukku) ja Walesissa Welsh Rarebit (paahtoleipä, jossa on runsaasti munaa ja juustoa).[127][128]

Britit ovat erittäin suuria teen ja oluen ystäviä. Iltapäivätee kehittyi käsitteenä brittikulttuuriin 1840-luvulla, ja nykyään viidesosa maailman teestä kulutetaan Britanniassa.[129] Teetä tarjotaan usein kahviloissa höystettynä erilaisilla lisukkeilla.[130] Olut on Britannian kansallisjuoma, ja sitä tuotetaan maassa 1 200 eri merkkiä.[129] Olutta juodaan myös isoista kolpakoista, mutta tarkoituksena ei ole humaltuminen. Nuoret juovat ns. limuviinoiksi kutsuttuja sekoituksia nopeasti humaltumistarkoituksessa.[131] Skotlantilainen viski on puolestaan merkittävä vientituote.[129]

Britanniassa yhteiskuntaluokilla on suurempi merkitys kuin etnisellä taustalla. Monet määrittelevät itsensä työväenluokan tai keskiluokan edustajiksi. Harvat myöntävät kuuluvansa yläluokkaan, mutta siihen määritellään yleensä maaomaisuutta perineet aateliset. Työväenluokkainen tausta on kunniallinen mutta vähävarainen. Koulutus on vähäistä, asunto on vuokralla ja palkkaa saadaan viikoittain, tyypillisesti teollisuustöistä. Työväenluokka liitetään työväenpuolueen ja ammattiliittojen arvoihin, mutta tosielämässä luokkarajat eivät ole niin suoraviivaisia kuin luokkajärjestelmän arvostelijoiden ja poliitikkojen puheissa.[24] Vaikka luokkajärjestelmää pidetään vanhakantaisena, esimerkiksi lasten koulumenestys on edelleen voimakkaasti sidoksissa yhteiskuntaluokkaan.[132]

British Lions rugbyjoukkue 1888.

Ison-Britannian suosituin laji on jalkapallo, ja laji onkin kehitetty Englannissa. Englannin jalkapalloliitto on maailman vanhin jalkapalloliitto. Englannilla, Skotlannilla, Walesilla ja Pohjois-Irlannilla on omat jalkapallon maajoukkueensa. FIFA:n rankingissa tammikuussa 2012 Englanti oli viides, Skotlanti 48, Wales 49 ja Pohjois-Irlanti 87. Englanti on voittanut kertaalleen maailmanmestaruuden kotikisoissaan 1966, ja kaikki muutkin ovat pelanneet vähintään kertaalleen MM-kilpailuissa.[133][134] Jalkapallon lisäksi muun muassa rugby ja kriketti ovat suosittuja joukkuelajeja Isossa-Britanniassa. Niiden juuret ovat Britanniassa, ja Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa pelataan sekä rugby leagueta että rugby unionia.[134]

Suosituimpia yksilölajeja ovat uinti, snooker, tennis, yleisurheilu, moottoriurheilu, golf ja nyrkkeily.[135] Merkittäviä britannialaisia urheilutapahtumia ovat muun muassa Britannian avoin golfturnaus, Wimbledonin tennisturnaus ja Royal Ascot -laukkakilpailu.[134] Wimbledon on tennismaailman tärkein kilpailu, joka on järjestetty jo 125 kertaa.[136] Silverstonen radalla ajettiin vuonna 1950 ensimmäinen maailmanmestaruuden osakilpailu moottoriurheilulajissa, jonka nimeksi tuli Formula 1.[137]

Vaikka monissa lajeissa Englannilla ja Skotlannilla on omat joukkueet, olympialaisiin Iso-Britannia on osallistunut aina yhteisellä joukkueella. Nykyisin se lähettää kesäolympialaisiin noin 300, ja talviolympialaisiin 30–50 urheilijaa.[138] Lontoo on isännöinyt olympialaisia vuosina 1908, 1948 ja 2012.[139] Mitaleita britit ovat saaneet satoja, ja maa on pärjännyt erityisesti yleisurheilussa, tenniksessä, soudussa, purjehduksessa ja taitoluistelussa.[134] Viisissä perättäisissä olympiakisoissa kultaa voittanutta soutajaa Steve Redgravea on kutsuttu Britannian suurimmaksi olympiaurheilijaksi.[140]