Ismo Alanko Säätiö
Ismo Alanko Säätiö oli suomalainen rock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1997. Yhtyeen päähahmo on laulaja-kitaristi Ismo Alanko. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2006.
Ismo Alanko Säätiö | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1997–2006 |
Tyylilaji | rock |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Ismo Alanko |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
[- Kotisivut] |
Historiaa
Säätiö perustettiin vuonna 1997 ensimmäisen albumin levytysten yhteydessä. Silloin kokoonpanoon kuului Kimmo Pohjonen (haitari, koskettimet), Teho Majamäki (marimba, vibrafoni, urut, lyömäsoittimet) ja Jussi Kinnunen (basso), Ismo Alanko (laulu, kitara) ja Marko Timonen (rummut). Levyn promokiertueelle joukkoon liittyi vielä Samuli Laiho (kitara, kosketinsoittimet). Sama kokoonpano levytti Pulu-albumin lisäksi myös Sisäinen solarium -albumin vuonna 2000. He olivat myös mukana Labra-esityksessä vuonna 2000.
Sisäisen solariumin jälkeen mukaan liittyi Ville Kangas (viulu) ja Jarno Karjalainen (basso), Jussi Kinnusen lähtiessä yhtyeestä.
Vuoden 2002 albumi Hallanvaara levytettiin laajennetulla kokoonpanolla, jossa oli Säätiön jäsenten lisäksi runsas joukko muita muusikoita ja sovittajia. Kimmo Pohjonen ja Teho Majamäki ottivat tässä vaiheessa hieman virkavapaata.selvennä Levyn jälkeisille keikoille mukaan tuli uusi mies, kitaristi Timo Kämäräinen.
Kesän 2003 jälkeen Samuli Laiho päätti vetäytyä yhtyeestä oman musiikin tekoon. Minä ja pojat -levyn sessiosta mukaan liittyi jälleen uusi mies, Riku Mattila (kitara).
Humppasäätiö
Ismo Alanko Säätiö jäi tauolle vuonna 2006. Yhtye on kuitenkin soittanut nimellä Humppasäätiö yhden konsertin kesällä 2008 kokoonpanolla Alanko-Karjalainen-Kämäräinen-Laiho-Mattila-Timonen. Kesällä 2009 Humppasäätiö soittaa konsertin kokoonpanolla Alanko-Kinnunen-Kari "Kämy" Kämäräinen-Kämäräinen-Laiho-Majamäki. Humppasäätiö soittaa vanhoja suomalaisia iskelmäkappaleita.[1][2]
Kokoonpano
- Ismo Alanko (laulu, kitara)
- Jarno "Jape" Karjalainen (basso)
- Timo Kämäräinen (kitara)
- Riku Mattila (kitara)
- Marko Timonen (rummut)
- Jussi Kinnunen (basso)
- Samuli Laiho (kitara, kosketinsoittimet)
- Teho Majamäki (marimba, vibrafoni, urut, lyömäsoittimet)
- Kimmo Pohjonen (kosketinsoittimet, haitari, huuliharppu)
- Ville Kangas (viulu)
Diskografia
Studioalbumit
- Pulu (1997, Poko Rekords)
- Sisäinen solarium (2000, Poko Rekords)
- Hallanvaara (2002, Poko Rekords)
- Minä ja pojat (2004, Poko Rekords)
- Ruuhkainen taivas (2006, Poko Rekords)
Livealbumit
- Luonnossa (1999, Poko Rekords)
- Elävää musiikkia (2004, Poko Rekords)
Singlet
- Joululevy (1999, Poko Rekords)
Videot
- Live DVD (2005, Poko Rekords)