Isidor Svertškov
Isidor Dmitrijevitš Svertškov (ven. Исидор Дмитриевич Сверчков, kirjoitetaan myös Svertschkoff; 26. toukokuuta 1837 Turku – 29. maaliskuuta 1907 Kiova)[1] oli suomenvenäläinen jalkaväenkenraali, joka toimi vuosina 1900–1904 Hämeen läänin kuvernöörinä.
Svertškovin venäläinen upseerisuku oli asettunut Suomeen 1800-luvun alussa.[2] Isidor Svertškovin isä oli kenraalimajuri Dmitri Svertškov. Svertškov kävi Helsingissä Helsingfors Lyceumin ja jalkaväen junkkarikoulun, josta valmistui vuonna 1853 upseeriksi. Krimin sodan aikana hän palveli vänrikkinä Helsingin alueen puolustuksessa.[1] Hän oli vastuussa kesäkuussa 1855 ”Hangon verilöylynä” tunnetusta kiistanalaisesta sotatoimesta, jossa muutama Hangossa maihinnousut brittiläinen merisotilas surmattiin ja muut otettiin sotavangeiksi, vaikka brittien mukaan kyse olisi ollut neuvottelulipun suojassa suoritetusta vankien palauttamisyrityksestä.[3] Myöhemmin Svertškov palveli Venäjällä, ja hänet nimitettiin vuonna 1888 everstiksi ylennettynä Mogiljovin alueen sotilaskäskynhaltijaksi. 1890-luvulla hän palveli Baltiassa, ensin Vilnan sotasairaalan päällikkönä ja vuodesta 1898 Väinänsuun linnoituksen komendanttina Vitebskin kuvernementissa. Hänet ylennettiin 1894 kenraalimajuriksi ja 1900 kenraaliluutnantiksi.[1]
Svertškov nimitettiin toukokuussa 1900 Hämeen läänin kuvernööriksi. Hän oli tässä virassa, kunnes jäi helmikuussa 1904 eläkkeelle ja sai siinä yhteydessä jalkaväenkenraalin arvon. Eläkepäiviään hän vietti Kiovassa.[1]
Isidor Svertškovin vävy oli prokuraattori Konstantin Kazanski[2] ja veli taidemaalari Wladimir Swertschkoff (Vladimir Svertškov).
Lähteet
- Svertschkoff, Isidor Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Osmo Jussila: Nationalismi ja vallankumous venäläis-suomalaisissa suhteissa 1899–1914, s. 306. Historiallisia tutkimuksia 110. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1979.
- Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg: Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855, s. 357–361. John Nurmisen säätiö, Helsinki 2013.