Ishi

Vuoden 1862 tienoilla syntynyt[1] Ishi kuului Kalifornian yana-heimon yahi-ryhmään, jossa oli alkujaan noin 400 jäsentä. Vuosina 1862–1867 raivosi intiaanisota, jossa yahit ryöstelivät valkoisten asumuksia ja vankkurikaravaaneja. Valkoiset kostivat tämän surmaamalla ainakin 3 000 intiaania[2], myös naisia ja lapsia ja aloittamalla täällä aiemmin tuntemattoman intiaanien päänahkojen nylkemisen. Vuonna 1865 Ishi selvisi kolmivuotiaana hengissä valkoisten intiaaneihin kohdistamasta Tree Knollsin joukkomurhasta. Tästä pakeni noin 30 intiaania, joista karjamiehet tappoivat pian 15. Loput piilottelivat 40 vuotta valkoisilta. Näiden joukossa oli Ishi ja hänen perheensä. Yaheista ei kuultu mitään vuosina 1872–1884[1], ja nämä piileksivät naamioiduissa majoissa Mill Creekin yläjuoksulla[3].

Syksyllä 1908 amerikkalaisten maanmittarien ryhmä ryösti kaiken Ishin perheen leiristä, ja pian tämän jälkeen Ishin vanha äiti ja muut leiriläiset kuolivat[3]. Ishi pakeni ja eli muutamia vuosia eristyksessä. Nälkiintyneenä Ishi päätti antautua valkoisille[4]. Nimeään Ishi ei kertonut, sana ishi tarkoittaa miestä. Ishi tuli eristyksestä vuonna syyskuussa 1911 Orovillen kaupungin lähellä Kaliforniassa. Paikalliset asukkaat huomasivat kun koirat alkoivat haukkua aamulla, niiden huomattua aitausta vasten nojaavan miehen. Mies näytti resuiselta humalaiselta ja puhui käsittämätöntä kieltä[5]. Sheriffi vangitsi pelokkaan Ishin mielisairaille tarkoitettuun koppiin. Pian kävi selväksi, että Ishi oli intiaani, joka ei ymmärtänyt monia intiaanikieliä tai espanjaa.

Antropologit Alfred L. Kroeber ja Thomas Waterman lukivat Ishistä lehdestä ja huomasivat, että heille oli tarjoutunut ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hävinneen intiaaniheimon kieleen ja kulttuuriin. Waterman saapui Oronvilleen ja yritti puhutella Ishia yahan-kielellä, joka oli yahin sukulaiskieli. Waterman luetteli sanoja, mutta Ishi ei vaikuttanut ymmärtävän. Waterman ei myöskään osannut ääntää sanoja kunnolla. Lopulta hän pääsi sanaan siwini, joka merkitsee keltaista mäntyä, ja osoitti sellin puuvitsaa. Ishin ilme kirkastui. Hän toisti sanan kerran toisensa jälkeen ja innostui. Se oli hänelle ensimmäinen ymmärrettävä sana kolmeen vuoteen.[6] Ishin ja Watermanin välille syntyi pian luottamus ja sheriffi laski Ishin vapaaksi[7], ja Ishi asui yliopistossa suuren osan loppuelämästään. Ishi sopeutui melko hyvin elämään valkoisten kanssa ja eräässä vaiheessa ei olisi halunnut lähteä retkelle kotiseudulleen[8].

Teatterissa Ishiä kiinnosti näyttämöä enemmän yleisö. Samoin valtameren rannalla Ishi katseli yleisöä, koska Ishi oli tuntenut vain noin kymmenen heimolaistaan, eikä tiennyt että valkoisia on suuri määrä[8]. Ishi ei säikähtänyt vankkureita ja autoja, vaikkei tuntenut pyörää. Juna teki sitä vastoin häneen suuren vaikutuksen[8]. Ishi rakasti siisteyttä ja järjestystä, ja hyväksyi valkoisten vaatteet kenkiä lukuun ottamatta. Ishi oppi syömään valkoisten tavoin veitsellä ja haarukalla ja liikkumaan raitiovaunulla, eikä pelännyt korkeita rakennuksia.[4]. Ishi oppi noin 500–600 sanaa englantia, ja opetti kielensä ja kulttuurinsa piirteitä tutkijoille. Ishi valmisti keihäänkärjen obsidiaanista puolessa tunnissa. Samoin Ishi näytti miten tehdään harppuunoita, lassoja, kalastusvälineitä, jousia ja nuolia. Jousen ja nuolen teko vei pitkän aikaa, kun puuta oli kuivattava ja tehtävä erinäisiä salaisia menoja[9]. Eräästä kiinalaisesta Ishi käytti nimeä yana, oman kansan jäsen, mutta kutsui valkoisia nimellä "muut". Ishi ei osannut kiinalaisten tavoin lausua englannin kielen r-äännettä[8].

• C. W. Ceram: Ensimmäinen amerikkalainen - intiaanien arvoitus. Kirjayhtymä 1973, Vaasa OY:n Kirjapaino Vaasa 1973. ISBN 951-26-0311-X nid, ISBN 951-260313-6 sid. Alkuteos Der Ersta Amerikaner Kurt W. Marek, engl. laitos The First American.