Ise-jingū

Ise-jingū (jap. 伊勢神宮), virallisesti vain Jingū[1] (jap. 神宮), on šintolainen pyhäkkökompleksi Isen kaupungissa Mien maakunnassa Japanissa. Pyhäkkökompleksiin kuuluu kaksi tärkeää pyhäkköä, jotka sijaitsevat kuuden kilometrin päässä toisistaan: Naikū eli sisin pyhäkkö ja Gekū eli ulkoinen pyhäkkö. Näiden lisäksi alueeseen kuuluu noin 120 apupyhäkköä. Isen pyhäkkö on pyhitetty auringonjumalatar Amaterasulle. Se on Japanin tärkein šintolaispyhäkkö.[2]

Ise-jingū
伊勢神宮
Naikū, sisin pyhäkkö
Naikū, sisin pyhäkkö
Perustiedot
Sijainti Japani Japani
Rakennustyyppi Pyhäkkö
Uskonnollinen käyttö Šintolaisuus
Ilmakuva alueesta: Naikū-pyhäkkö keskellä

Isen pyhäköissä toimii nykyisin noin sata pappia, joista ylimmäinen on keisari Akihiton sisar, prinsessa Atsuko Ikeda. Isen keskeisiä riittejä ovat lokakuun uuden riisisadon kiitosjuhla kannamesai, runsaan sadon saamisen rukousjuhla toshigoi-no-matsuri, sekä kesä- ja joulukuinen tsukinamisai.[3]

Sisin ja ulkoinen pyhäkkö on rakennettu pystypaalujen väliin, ja niiden arkkitehtuuri edustaa hyvin vanhaa tyyliä ajalta ennen buddhalaisuuden tuloa Japaniin. Sisin pyhäkkö on rakennettu japaninsypressistä shinmei-tyylillä. Ulkoinen pyhäkkö on samankaltainen, joskin niiden kattorakenteissa on hiukan eroja.[4] Sisimmän pyhäkön ympärillä on neljä aitaa. Vierailijat pääsevät ainoastaan ensimmäisen aidan sisäpuolelle, ja vain ylipappi pääsee pyhäkön sisälle.[5]

Sisimmässä pyhäkössä säilytetään vanhaa peiliä, joka periytyy legendan mukaan auringonjumalatar Amaterasulta yli 2000 vuoden takaa. Peiliä ja sen säilytysarkkua ei tiettävästi ole nähnyt kukaan sitten keisari Meijin 1800-luvulla.[6]

Kahden pääpyhäkön lisäksi alueella on esimerkiksi toriita, riisinsäilytysvarasto ja tanssipaviljonki, jota käytetään avioliiton vahvistamisseremonioissa.[7]

Kaksi pääpyhäkköä ja neljätoista apupyhäkköä puretaan ja rakennetaan uudelleen joka kahdeskymmenes vuosi, viimeksi 2013. Uusi pyhäkkö rakennetaan aina edellisen viereen tyhjälle tontille. Pyhäköt uusitaan osin rituaalisen puhtauden vaatimuksista, uuden aikakauden merkiksi, ja osin esteettisistä syistä, sillä maalaamaton puu tummenee ajan myötä.[8]

Isen pyhäköt pystytettiin alun perin Japanin keisarien kunniaksi ja vallan symboleiksi. 1400-luvun lopulla pyhäkön kunnioitus oli suurimmillaan, ja pyhäkön apupapit kiertelivät maakuntia keräämässä varoja pyhäkön ylläpitoon kehotellen ihmisiä tekemään pyhiinvaelluksen Iseen. Ennen vuotta 1467 pyhäköt eivät olleet avoinna tavalliselle väelle, mutta keisarin vallan vähettyä kaikki päästettiin sisään, buddhalaismunkkeja ja -nunnia lukuun ottamatta. Hekin pääsivät pyhäköihin vuoden 1868 jälkeen.[9]

Lähteet
  • Vesterinen, Ilmari: Shintolaisuus: Japanin kansallisuskonto. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-238-5.

Viitteet
  1. About Ise Jingu, isejingu.or.jp
  2. Vesterinen 2012, s. 176.
  3. Vesterinen 2012, s. 178.
  4. Vesterinen 2012, s. 178–180.
  5. Vesterinen 2012, s. 183.
  6. Vesterinen 2012, s. 181.
  7. Vesterinen 2012, s. 180–181.
  8. Vesterinen 2012, s. 186–188.
  9. Vesterinen 2012, s. 176–177.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.