Isandlwanan taistelu

Länsimaiden sodankäynti vaikutti ylivertaiselta 1800-luvun lopulle tultaessa. Eurooppalaiset hallitsivat suurinta osaa maapalloa, Aasiasta Afrikkaan. Eurooppalaiset käyttivät tykistöä, kivääreitä, konekivääreitä ja järjestivät huoltonsa taitavasti. Kaksi taistelua 1870-luvulla kuitenkin kolautti eurooppalaisten itsevarmuutta. Kesäkuussa 1876 everstiluutnantti Custer miehineen tuhottiin Little Bighornin taistelussa, kun nämä olivat hyökänneet siouxleiriä vastaan. Kolmea vuotta myöhemmin vielä suurempi tuho kohtasi brittejä, jotka olivat sentään rakentamassa imperiumia. Etelä-Afrikassa he joutuivat vastakkain vain keihäin aseistautuneiden alkuasukkaiden kanssa.

Ennen hollantilaisten ja brittien tuloa paikalliset kansat olivat kärsineet zulujen hyökkäyksistä. Zulut olivat voimakas ja sotaisa kansa, joka oli luonut laajan kuningaskunnan. Transvaalin buuriasukkaat taistelivat maan omistuksesta zulujen kanssa 1870-luvulla zulukuningas Cetshwayota vastaan. Aluksi britit tukivat zuluja, mutta kun Transvaal alistettiin brittiläiseen imperiumiin, pidettiin parempana puolustaa buureja ja niinpä britit ryhtyivät vastustamaan zuluja. Joulukuussa 1878 Cetshwayolle lähetettiin uhkavaatimus, jollaista hän ei voinut brittien mielestä hyväksyä. Siitä britit saivat tekosyyn edetä Zulumaahan tammikuussa 1879.

Brittijoukkoja komensi lordi Chelmsford. Hän komensi noin 5000 britin ja 8000 alkuasukasliittolaisen joukkoja, joka aloitti etenemisensä Zulumaahan 11. tammikuuta 1879. Hänen miehensä olivat aseistautuneet uusimmilla aseilla. Cetshwayolla oli 40 000 soturin joukko, joka oli aseistautunut keihäin. Kuningas tajusi, ettei voittaisi brittejä muuten kun nopealla yllätyshyökkäyksellä.

Chelmsfordin suunnitelmana oli vallata Zulumaan pääkaupunki Ulund suurella pihtiliikkeellä. Tämän tehdäkseen hän hajotti miehensä kolmeen rykmenttiin , mutta samalla heikensi sen kokonaisvahvuutta. Chelmsford pystytti leirin Isandlwanan jyrkän vuoren juurelle 20. tammikuuta. Hän komensi nyt suoraan 24. rykmenttiä, 3600 miestä. Tiedustelijat kertoivat, että zulut kokoontuivat lähelle. Chermsford päätti kohdata heidät kahden päivän päästä ennen aamunkoittoa, puolella miehistä. Hän jätti 1700 miestä leiriin ja lähti toisen puolikkaan kanssa. Huomattavasti suurempi noin 20 000 zulun joukko siirtyi nyt brittien sivustan ympärille ja kätkeytyi maastoon noin kahdeksan kilometrin päähän Isandlwanasta.

Zulut aloittivat hyökkäyksen puolikuun muodostelmassa. Aluksi näytti, että brittien tulivoima hoitaisi tehtävänsä, kun zulut piiloutuivat tulitusta onkaloihin. Yllättäen he alkoivat edetä kävelyvauhtia huutaen taisteluhuutonsa "uSuthu!" ja rynnistivät hurjina brittien kimppuun. Britit joutuivat paniikkiin ja pakenivat leirilleen zulujen seuratessa perässä. Pian zulut saartoivat britit. Molemmille osapuolille aiheutui raskaita tappioita, kunnes lopulta zulujen lukumääräinen ylivoima toi voiton. Eloonjääneet britit yrittivät pakoon polkua pitkin, mutta zulut tukkivat pakotien. Ketään ei säästetty, vaikka britit pyysivät armoa. Yli 1200 brittiä ja heidän alkuasukasliittolaistaan tapettiin polulle. Taistelu oli ohi.

Muutama sata brittiä ja itse lordi Chelmsford selvisivät taistelusta. Lordi kokosi kaikki joukkonsa ja tappio kostettiin vuoden loppuun mennessä, kun zulut lyötiin ja lopullisesti. Isandlwana antoi kuitenkin esimakua tuleville koville siirtomaataisteluihin Etelä-Afrikassa.

Taistelusta on tehty ainakin kaksi elokuvaa. Taistelu aamunkoitteessa (Zulu Dawn, 1979) kertoo itse taistelusta ja Zulu (1964) taistelun jälkeisistä päivistä Rourke's Driftin lähetysasemalla, jossa pieni brittisotilaiden joukko onnistui lyömään noin 4 000 zulun hyökkäykset.[1][2]

• Tim Newark: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa, Gummerus 2001
• Elokuva: Hickox, Douglas: Taistelu aamunkoitteessa (Zulu Dawn). Yhdysvallat, 1979. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Isandlwanan taistelu Wikimedia Commonsissa