Irlannin laivasto

Irlannin sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1923 oli edelleen olemassa riski, että väkivaltaisuudet jatkuisivat tai ulkovallat puuttuisivat maan sisäisiin asioihin. Tällöin maan hallitus perusti Irlannin vapaavaltion rannikko- ja meriosaston (engl. Coastal and Marine Service, CMS), jonka tehtävänä oli estää aseiden salakuljetus sekä valvoa maan kalavesiä. Vaikka vuoden 1921 vapaavaltiosopimus esti sotalaivaston luomisen, tulli- ja kalastuksenvalvontalaivaston ylläpito oli mahdollista.[4]

Luodun osaston johtoon määrättiin kenraalimajuri Joseph Vize, ja sen esikunta sijoitettiin Portobellon kasarmille Rathminesiin Dubliniin. Osastoon kuului kolme haaraa: rannikonvalvontajoukot (engl. Coastal Patrol Service), merivalvontajoukot (engl. Marine Investigation Department) sekä rannikkojalkaväki (engl. Coastal Infantry). Viimeisenä mainittu koostui maavoimien yksiköistä, jotka palvelivat merivalvontajoukkojen aluksilla. Joukot sijoitettiin neljään tukikohtaan, Haulbowlinen saarelle Corkin satamaan, Dun Laoghaireen Kingstowniin, Galwayhin ja Killybegsiin Donegaliin. Henkilöstö oli pääosin peräisin kauppalaivastosta, ja siihen kuului kaikkiaan 124 meriupseeria, 13 kadettia ja 219 miehistönjäsentä.[5]

Rannikkojalkaväki lakkautettiin jo 1. syyskuuta 1923, ja sen tehtävät siirrettiin rannikolle sijoitetuille maavoimien yksiköille. Merivalvontajoukot lakkautettiin 1. joulukuuta. Joukkoon kuuluneiden 200 upseerin ja miehen vastuulla oli ollut rannikkovesien valvonta Carlingford Loughista Movilleen. Lakkauttamisen syynä oli lähinnä sisällissodasta toipuvan maan heikko talous.[6]

Rannikko- ja meriosastolla oli kuitenkin käytössään runsaasti aluksia[6]:

• aseistettu hinaaja 469-tonninen SS Dainty
• partioalus Muirchú
• aseistettuja troolareita
  • Mersey-luokka: John Dunn, John Dutton, William Honnor, Christopher Dixon, Robert Murray, Thomas Thresher
  • Castle-luokka: TR24, TR25, TR27, TR29, TR30 ja TR31
• purret Inisherer ja John S. Somers
• 5 vuokrattua jokipartioalusta, joista kaksi Shannonissa, yksi Waterfordissa, yksi Lee joella ja yksi reservissä
• 80 jalan moottoriveneet ML 1, ML 2 ja ML 3
• puiset höyrypurret 190 ja 199

Kaikki partioalukset oli aseistettu yhdellä 12 naulan tykillä ja pienemmät etukannelle sijoitetuilla konekivääreillä.

Maan heikon talouden takia Rannikko- ja meriosasto jouduttiin lakkauttamaan 31. maaliskuuta 1924. Kaikki palveluksessa olleet joko kotiutettiin tai siirrettiin maavoimiin. Muirchú siirrettiin maatalous- ja kalastusministeriölle, ja kaikki loput alukset menivät joko myytäväksi tai romutettavaksi.[7]

Rannikko- ja meriosaston lakkauttamisesta seurasi, että Irlannin vapaavaltio menetti mahdollisuutensa valvoa aluevesiään. Ainoaksi alukseksi jäänyt Muirchú ei kyennyt valvomaan kalastusalueita. Rannikkojoukkojen lakkauttamiseen päättyi Yhdistyneen kuningaskunnan maahan luoman 109 rannikkovartioaseman valvontatehtävät. Tilalle luotiin vapaaehtoisuuteen perustuva pelastuspalvelu (engl. Coast Life Saving Service), mutta meripelastus jäi kuitenkin kuninkaallisen meripelastuspalvelun (engl. Royal National Lifeboat Institution) vastuulle.[7]

Vuonna 1926 perustettiin satamakomissio valvomaan ja raportoimaan maan satamien tilaa. Raportti vuodelta 1930 kuvaa satamien toimintaa apaattiseksi ja henkilöstön kiinnostusta satamien ylläpitoon vähäiseksi. Raportissa korostettiin lisäksi tutkimusaluksen puutetta, mikä esti rannikon merikarttojen ajantasaistamisen.[8]

1. heinäkuuta 1937 hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka astui voimaan 29. joulukuuta. Laki muutti maan itsenäiseksi Irlannin tasavallaksi, jolloin sopimus vuodelta 1921 lakkasi olemasta voimassa. Kolmivärisestä lipusta tuli kansallislippu, iiristä virallinen kieli ja valtion päämieheksi presidentti. Vuoden 1921 sopimuksen 6. ja 7. artiklojen mukaisesti Britannian hallinnassa ja suojeluksessa oli ollut strategisesti merkittävät Queenstownin, Berehavenin ja Lough Swillyn satamat linnoituksineen. Nyt sen katsottiin loukkaavan maan itsemääräämisoikeutta. Maat pääsivät 25. huhtikuuta 1938 sopimukseen satamien siirrosta Éiren hallintaan 31. joulukuuta mennessä.[9]

Brittijoukkojen poistuttua Irlanti vastasi itse satamiensa suojaamisesta. Luovutettujen satamien suojaksi sijoitettiin kuusi vasta perustettua rannikkotykistöpatteria, joista kaksi oli Lough Swillyssä, kolme Corkissa ja yksi Berehavenissa.[10]

Corkin luonnonsataman suojana olivat Camdenin, Carlislen ja Templebreedyn linnakkeet, joiden aseistuksena oli runsaasti tykkejä ja konekivääreitä. Camdenissa oli yksi 9,2 tuuman, yksi 6 tuuman ja kaksi 18 naulan tykkiä sekä Vickers-konekivääreitä ja Lewis-pikakivääreitä. Carlislessa oli kaksi 6 tuuman tykkiä. Kummallakin linnakkeella oli lisäksi kaksi torpedoputkea. Templebreedyssä oli kaksi 9,2 tuuman vuosimallia 1896 olevaa tykkiä, jotka kumpikin vaativat viidentoista miehen miehistön.[11] Lisäksi satamassa oli Westmorelandin linnake. Kaikkiaan Corkin sataman miehistönä oli 2 377 upseeria ja miehistönjäsentä. Nämä joukot eivät kuuluneet laivastoon vaan palvelivat osana maavoimia.[12]

Rannikkovalvonta (engl. Coastwatching Service) perustettiin 29. elokuuta 1939. Jo maaliskuussa oli perustettu laivastolle varikko Portobellon kasarmille. Miehistön värväys aloitettiin elokuussa, ja 1. syyskuuta palveluksessa oli 34 miestä. Lisäksi rannikolle Cahore Pointin ja Dursey Headin välille oli perustettu kahdeksan valvontapistettä. Lopulta pitkin rannikkoa oli valmistettu kaikkiaan 88 vartiopistettä.[13]

Merivalvonta (engl. Marine Service) perustettiin 6. syyskuuta, ja samalla päätettiin yhdistää meri- ja rannikkovalvonta yhdeksi organisaatioksi (engl. Marine and Coastwatching Service). Värväys aloitettiin, ja monet ilmoittautuneet olivat olleet töissä kauppalaivastossa, satamissa tai kalastuksessa. Univormuina ja arvoasteina käytettiin maavoimien vastaavia. Uuden puolustushaaran ensimmäisenä komentajana oli eversti A. T. Lawlor. 7. kesäkuuta 1940 annettu tilapäiseksi tarkoitettu puolustusvoimien ohje No. 2 määräsi laivastolle omat arvoasteet sekä univormun, mutta laivastounivormut yleistyivät silti vasta huhtikuussa 1941. Esikunta perustettiin 7. heinäkuuta Haulbowlineen Britannian laivaston telakalta ja sairaalalta vapautuneisiin tiloihin.[14]

Merivalvonnan ensimmäiset alukset olivat ilmavoimilta siirretyt vesilentokoneiden emälaiva, maalilaiva ja pursi. Vesilentokoneiden emälaiva oli vuoteen 1940 Dublinissa ja sen jälkeen Corkissa. Maalilaiva sijoitettiin jokipartioveneeksi Lough Dergiin Shannoniin, missä se oli aina vuoteen 1945. Ainoastaan 13-jalkainen pursi oli koko palvelusuransa Dublinissa.[14]

Jo toukokuussa oli päätetty, että satamapuolustus tarvitsee myös merellisen elementin. Vielä samassa kuussa tilattiinkin John I. Thornycroft and Companylta Woolstonista kaksi rannikonvalvontaan sopivaa moottoritorpedovenettä[15]. Myöhemmin tilattiin vielä neljä lisää. Kaksi ensimmäistä, M1 ja M2, saapuivat Irlantiin maaliskuussa ja heinäkuussa 1940 ja loput M4, M5 ja M6 vasta 2. ja 23. joulukuuta 1942 sekä 24. helmikuuta 1943. Moottoritorpedoveneitä odotellessa palvelukseen oli 1939 siirretty maatalous- ja kalastusministeriöltä Fort Rannoch ja Muirchu.[16]

Toisen maailmansodan alkaessa Irlannin hallitus yritti ostaa Britanniasta kaksi miinanraivaukseen soveltuvaa aseistettua troolaria, mutta ilman tulosta. 8. lokakuuta 1940 puolustusministeriö hankki S. Palmerilta Ringaskiddystä 162-tonnisen SS Sharkin, joka muutettiin miinalaivaksi. Puolustusministeriön viimeinen sodan ajan hankinta oli 134-tonninen kolmimastoinen kuunari Isaalt, joka palveli koululaivana.[17]

Meri- ja rannikkovalvonta jaettiin 17. heinäkuuta 1942 jälleen kahtia. Viimeisen moottoritorpedoveneen astuessa palvelukseen 1943 oli merivalvonnan käytössä kaikkiaan kymmenen merikelpoista alusta: kuusi moottoritorpedovenettä, kaksi partioalusta, miinalaiva ja koululaiva. Näiden lisäksi oli käytössä yli viisitoista erilaista pienempää alusta, hinaajaa sekä venettä, jotka pääosin olivat satamien käytössä. Yksi näistä pienemmistä aluksista oli 1941 Araninsaarilta pelastettu maihinnousualus, joka palveli Corkin satamassa kuljetusaluksena. Käyttöön otettujen alusten joukossa oli myös kahdeksantoista pelastusvenettä, joita käytettiin merimiesten koulutuksessa.[18]

Vaikka Dublinin satama suljettiin 3. syyskuuta 1939, jolloin ilmavoimien moottoriveneet aloittivat sen valvonnan, niin tosiasiassa vasta 7. kesäkuuta 1940 hallituksen julistama sotatila mahdollisti kauppamerenkulun valvonnan ja se saatiin toteutettua. Meri- ja rannikonvalvonnan tueksi perustettiin 1. heinäkuuta satamavalvojan virat (engl. Competent Port Authorities) sekä satamavalvonta ja tarkastusosasto (engl. Port Control and Examination Service). Satamavalvonta ja tarkastusosasto oli kaikkiaan kolmessatoista satamassa. Uudella organisaatiolla oli toimeenpanovalta kaikkiin miehistöihin, laivanvarustajiin ja satamatyöläisiin satamanalueella. Organisaatio lakkautettiin 1. kesäkuuta 1945.[19]

Laivaston paikallisjoukot eli vapaaehtoinen reservi (engl. Maritime Inscription) perustettiin 20. syyskuuta 1940 ja se alistettiin suoraan Meri- ja rannikkovalvonnan komentajalle. Vapaaehtoiset muodostivat satamiehisiä rannikkopuolustuskomppanioita, joita kesäkuussa 1942 oli kaikkiaan kaksitoista. Vuonna 1943 perustettiin vielä kaksi komppaniaa. Reservin päätehtävänä oli suojata omalla alueellaan olevia satamia ja rannikkoa, minkä suorittamiseksi tehtiin partioita jalan ja veneillä. Lisäksi joukot vartioivat satamissa olevia aluksia. Maritime Inscription organisoitiin uudelleen 10. kesäkuuta, ja siitä muodostettiin nykyinen laivastonreservi An Slua Muirí.[20] Reservin nimi on sittemmin muutettu muotoon Naval Service Reserve eli Cúltaca Na Seirbhíse Cabhlaigh[21].

Euroopan sotatoimien päätyttyä Irlannin kaikki sodan ajan erikoismääräykset kumottiin 15. toukokuuta 1945 mennessä, jolloin muun muassa sotaoikeudet, sensuuri ja ulkomaalaisten rekisteröinti lakkautettiin. 15. maaliskuuta 1946 määrättiin merivalvonta puolustushaaraksi, joka tulee organisoida ja varustaa uudelleen rauhanajan tehtäviin.[22]

Irlannin laivaston rainelippu LÉ Aoifen keulatangossa Dublinin satamassa.

Irlannin laivasto (engl. Irish Naval Service) perustettiin 1947 lakkautetuista toisen maailmansodan meri- ja rannikkovalvonnasta. Henkilöstön lukumäärä laski kolmesta sadasta noin puoleen, mistä se palautui nopeasti neljään sataan. Upseereita oli 23, joista kaksi Britannian kuninkaallisesta laivastosta, yksi Intian laivastosta ja loput kauppalaivastosta. Upseerien koulutus alkoi, kun ensimmäinen irlantilainen kadetti lähetettiin Dartmouthin Royal Naval Collegeen 1947.[1]

Laivasto otti 1946–1947 palvelukseensa kolme Britannialta ostettua Flower-luokan korvettia. Viimeinen sodan aikana palvellut alus poistui palveluksesta 1952, jolloin korvetit muodostivat seuraavina vuosikymmeninä laivaston rungon. Alukset olivat 1960-luvun lopulla käyttöikänsä lopulla, ja ne poistettiin palveluksesta.[1]

Vuoteen 1970 saakka laivasto oli lähinnä rannikon kalastusalueiden valvontaan tarkoitettu osasto. Laivaston merkitys kasvoi, kun sen valvontaan tarkoitettu alue laajeni. Tämä johtui kalastuksen siirtymisestä kauemmas avomerelle, Irlannin merialueiden laajentamisesta kahdestatoista kahteen sataan merimailiin ja rannikon luonnonvaroista.[1][23]

Irlanti osti 1970 Britannialta kolme Ton-luokan miinanraivaajaa, jotka aloittivat seuraavana vuonna uuden uransa Irlannin laivaston vartiolaivoina. Vuonna 1972 ensimmäinen Irlannin laivastolle suunniteltu alus LÉ Deirdre otettiin palvelukseen ja sen jälkeen 1970-luvun loppuun mennessä vielä kolme muuta vastaavaa alusta. Alusten rahoitus tuli osittain Euroopan unionilta.[1]

Vuonna 1984 LÉ Eithne astui palvelukseen. Alus on tähän mennessä suurin alus Irlannin laivastossa. Se on kyennyt operoimaan NAFOn (engl. North Atlantic Fishery Organisation) valvontatehtävissä Grand Banksin edustalla Newfoundlandin rannikolla. Maa hankki vuosikymmenen lopulla Britannialta vielä kaksi Peacock-luokan partioalusta.[1]

1990-luvulla laivaston tehtävistä merkittävän osan muodosti salakuljetuksen estäminen. Lisäksi tehtäviin tuli irlantilaisten YK-joukkojen huoltotehtävät muun muassa Libanoniin, Kyprokselle ja entisen Jugoslavian alueille. LÉ Eithne teki Irlannin laivaston ensimmäisen Atlantin ylityksen 1986, kun se vieraili Yhdysvalloissa, mistä seurasi vuoden 2000 kansainvälisen laivastokatselmukseen osallistuminen.[1]

Laivasto sai 1999 uuden aluksen LÉ Róisínin ja pari vuotta myöhemmin sen sisaraluksen LÉ Niamhin, joka teki 2002 neljän kuukauden purjehduksen Aasiaan. Alus vieraili lokakuussa 2003 Länsi-Afrikan rannikolla ja kuljetti muun muassa kalustoa irlantilaisille rauhanturvaajille Liberiaan.[1]

• syyskuu 1939 – tammikuu 1940 eversti J. Higgins
• tammikuu 1940 – toukokuu 1941 eversti Anthony Lawlor
• toukokuusta 1941 – komentaja Seamus O'Muiris

• joulukuu 1946 – joulukuu 1956 H. S. Jerome
• joulukuu 1956 – kesäkuu 1973 Tom McKenna
• kesäkuu 1973 – syyskuu 1980 P. Kavanagh
• syyskuu 1980 – helmikuu 1986 Liam S. Moloney
• helmikuu 1986 – tammikuu 1990 William J. Brett
• tammikuu 1990 – huhtikuu 1993 J. Deasy
• huhtikuu 1993 – John J. Kavanagh
• – joulukuu 2010 Frank Lynch[27]
• tammikuu 2011 – joulukuu 2013 Mark Mellett[27]
• joulukuu 2013 - Hugh Tully[28]