Irja Sahlberg

Irja Margareta Sahlberg (11. kesäkuuta 1904 Turku – 21. kesäkuuta 1972) oli suomalainen kansanelämän tutkija ja museovirkamies.

Sahlberg valmistui filosofian kandidaatiksi 1931. Hän kuului Gabriel Nikanderin ympärille Åbo Akademissa muodostuneeseen nuorten tutkijoiden piiriin ja erikoistui rakennus- ja käsityöhistoriaan. Svenska litteratursällskapetin stipendiaattina hän teki kenttätyötä, lähinnä rakennusdokumentointia kaikkialla ruotsinkielisessä Suomessa.

Sahlberg aloitti museotyönsä Sagalundissa Kemiössä, ja 1937 hänet palkattiin Turun historialliseen museoon. Hän johti konkreettista museotyötä, kun Luostarinmäki museoitiin, ja tarkisti Turun linnan tyylihistorialliset interiöörit tieteellisten periaatteiden mukaisesti. Sahlberg työskenteli vuosina 1953–1960 Turussa museojohtajana ja oltuaan välillä amanuenssina jäi eläkkeelle 1968. Sahlbergin johtaja-aikana tehtiin poliittiset päätökset, että Luostarinmäen ja Qwenselin talon jäljellä olevat talot säilytetään.

Sahlberg oli kaupunkietnologian uranuurtaja, joka yhdisti työssään historian menetelmät ja kansanelämäntutkijan kokonaisnäkemyksen. Hän kirjoitti itse tekstinsä sekä ruotsiksi että suomeksi. Hän laati ensimmäiset opaskirjat Sagalundin museolle (1934), Luostarinmäelle (1941), Qwenselin talolle ja apteekkimuseolle (1963) sekä Taivassalon museo-oppaan (ilmestyi postuumisti 1974). Hänen bibliografiansa käsittää noin 70 nimekettä. Tärkeimpiä julkaisuja ovat Byggnadsskick och heminredning på Klosterbacken (1941) sekä osuudet maanviljelyksestä ja rakennusten kunnosta teoksessa Kimitobygdens historia (1942).