Irja Askola

Koulutukseltaan Askola on teologian maisteri pääaineena kirkkososiologia. Askola opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui maisteriksi vuonna 1975[5]. Hänellä on teologisia jatko-opintoja Saksasta ja Yhdysvalloista sekä ekumeeninen leadership-koulutus Tansaniasta. Askola vihittiin papiksi vuonna 1988, samana vuonna kuin ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi.[2]

Askola on työskennellyt Lohjan elinyhteisö -projektissa (1975), Helsingin yliopistossa kirkkososiologian assistenttina (1975–1981), Seurakuntaopistolla Järvenpäässä 1981–1991, Euroopan kirkkojen konferenssissa 1991–1999 Genevessä, Diakonia-ammattikorkeakoulussa 1999–2004, pappina Helsingin Alppilan seurakunnassa 2004, Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntasihteerinä ja piispa Mikko Heikan teologisena erityisavustajana 2004–2010 ja Helsingin hiippakunnan piispana vuodesta 2010.[1] Askola oli vuonna 2008 Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin ehdokas muttei tullut valituksi. Hän siunasi vaaliprosessin aikana miesparin parisuhteen.[6]

Askola asetettiin Helsingin piispanvaaliin ehdokkaaksi 2. helmikuuta 2010.[7] Hän sai ensimmäisellä kierroksella toiseksi eniten ääniä. Toisella kierroksella 3. kesäkuuta Askola voitti tuomiorovasti Matti Poutiaisen äänin 591–567.[8] Kari Mäkinen avustajineen vihki hänet piispaksi 12. syyskuuta 2010 Helsingin tuomiokirkossa.[2][9] Askola jäi eläkkeelle 31. lokakuuta 2017.[10] Vuonna 2017 Helsingin yliopisto myönsi Askolalle teologian kunniatohtorin arvo tunnustukseksi toiminnastaan vaativissa työtehtävissä koti- ja ulkomailla sekä rohkeudestaan yhteiskunnallisena vaikuttajana.[11]

Askola on kertonut kannattavansa sitä, että kirkko alkaisi siunata homoseksuaalien parisuhteita.[12] 9. kesäkuuta 2013 Askola siunasi lähetystyöhön lähtevän miesparin.[13] Siunaamista seuranneina päivinä kirkosta erosi tavanomaista enemmän ihmisiä.[14] Askola kannattaa uskontodialogia mutta ei ole valmis antamaan kirkkotiloja muslimeille käytettäviksi.[15] Hän on tunnettu tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, mistä hän on saanut tunnustuksia kuten Naisasialiitto Unionin Vuoden Lyyti-tunnustuksen.[16][17] Helmikuussa 2017 hän jakoi jokavuotisessa QX Gay Gaalassa Vuoden homo -palkinnon 16-vuotiaalle Tuure Boeliukselle.[18]

Vuonna 2019 Askola osallistui Helsinki Pride kulkueeseen ja käveli Suomen pääministeri Antti Rinteen rinnalla.

»Kirkossa on monenlaista linjaa. Minun ja monen muun kirkon jäsenen linja on se, että kirkko on tehnyt niin paljon pahaa homoseksuaaleille ja sukupuolivähemmistöille, että nyt on aika jatkaa siihen suuntaan, ettei puhuta tekopyhiä vaan teemme todellisia tekoja. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt pitää voida vihkiä avioliittoon[19]»

Askola on puolustanut myös turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja monikulttuurisuutta.[20]

Askola on naimaton.[21]

Askola on saanut piispanuransa aikana useita tunnustuksia eri tahoilta:

• Espoo-mitali 2011[1]
• Vuoden Irja 2011[1]
• Vuoden Eeva 2011[1]
• Vuoden nainen 2011[1]
• Cantores Minores -poikakuoron kultainen ansiomerkki 2012[1]
• Helsinki-mitali 2012[22]
• Vuoden puhuja 2012[1]
• Vuoden käyttäytyjä 2013[23]
• Vuoden 50+, Oma Aika -lehden lukijaäänestys 2015[24]
• Miina Sillanpää -seuran tunnustus 2016[25]
• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkki 2016[26]
• Linnakoski-mitali 2016[20]
• Teologian kunniatohtori 2017, Helsingin yliopisto[11]
• Vuoden Lyyti 2017[17]
• Minna Canth -palkinto 2017[27]
• Kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto 2022[28]

• Mattsson, Anne: Irja Askola: Elämäkerta. Helsinki: Kirjapaja, 2021. ISBN 978-952-354-247-1.
• Pruuki, Heli (kirjoittaja) & Askola, Irja (haastateltava): Sydänten piispa Irja Askola. Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-3718-3.

• Askola, Irja hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Edeltäjä: Eero Huovinen

Helsingin piispa 2010–2017

Seuraaja: Teemu Laajasalo