Iriomotenkissa

Luuranko.

Täytetyn yksilön pää.

Iriomotenkissa on nykyisin usein luokiteltu leopardikissan (Prionailurus bengalensis) alalajiksi P. b. iriomotensis. Se on aikaisemmin luokiteltu myös kokonaan omaksi lajikseen Mayailurus iriomotensis tai Prionailurus iriomotensis.[1] Iriomotenkissa löydettiin vuonna 1965.[2] Sen kuvaili tieteellisesti Yoshinori Imaizumi vuonna 1967.[1]

Myös iriomotenkissan asema omana alalajinaan on kyseenalaistettu. Uudempien molekulaaristen ja morfologisten tutkimuksien mukaan iriomotenkissa kuuluu Kaukoidän leopardikissakantoihin. Iriomotenkissa on alkanut erkaantua muista leopardikissoista eri arvioiden mukaan noin 100 000–200 000 vuotta sitten. Mahdollista on, että se on päätynyt nykyiselle esiintymispaikalleen ihmisen mukanaan tuomana.[2]

Iriomotenkissa on kissaeläimeksi pieni- tai keskikokoinen. Urosten ruumiin pituus on 50–60 cm ja paino 3,5–5 kg. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 50–55 cm ja 3–3,5 kg. Hännän pituus on molemmilla 23–24 cm. Turkki on väritykseltään pääasiassa tummanharmaa ja vaaleanruskea. Ruumiin sivuilla on tummanruskeita täpliä. Rinnalla kulkee 3–4 epäsäännöllistä raitaa. Jotkin yksilöt ovat lähes kokonaan tummanharmaita ilman selviä kuvioita. Vatsapuoli ja raajojen sisäpuolet ovat muuta ruumista hieman vaaleampia. Pää on pieni ja pyöreä. Poskilla on kaksi tummanruskeaa laikkua, sekä 5–7 otsalta päälaelle. Leuka on valkoinen. Silmien väri on kullanruskea. Nenä on punertavanruskea, suuri ja litteä. Korvat ovat pyöreät ja takaa tummanruskeat. Häntä on tummanruskea ja tuuhea.[2]

Mantereen leopardikissoihin verrattuna iriomotenkissa on pitempiruumiinen, sillä on lyhyemmät jalat ja sen väritys on tummempi. Väritykseltään sen turkki on lähinnä Pohjois-Kiinan leopardikissoja. Kesykissa on hieman pienempi ja lyhytjalkaisempi, sekä suhteellisesti pitkähäntäisempi.[2]

Iriomote Nasan valokuvassa.

Iriomotenkissaa tavataan ainoastaan Japaniin kuuluvalla Iriomoten saarella.[1] Iriomote kuuluu Japanin Riukiusaariin maan pääsaarien eteläpuolella.[2] Iriomoten pinta-ala on 284 km² ja iriomotenkissaa tavataan koko saaren alueella lukuun ottamatta pienehköä kyläaluetta.[1]

Suurin osa Iriomotesta on matalaa vuoristoa noin 300–460 metrin korkeudella merenpinnasta ja saarta peittää subtrooppinen ainavihanta metsä. Vesistöjen yhteydessä on myös suuria mangrove-alueita. Iriomotenkissaa esiintyy myös vuoria matalammilla seuduilla esimerkiksi kosteikoilla, pienillä kukkuloilla ja virtojen varsilla, joilla on tyypillisesti myös ihmisasutusta.[1]

Iriomotenkissa elää yksin. Se on aktiivinen öisin ja hämärässä. Päivisin se tyypillisesti nukkuu esimerkiksi puunonkaloiden tai luolien suojassa. Iriomotenkissa on territoriaalinen.[2] Yksilöiden reviirin koko on uroksilla 4,47  ±   2,24  km² ja naarailla 2,80  ±  1,08 km². Urosten reviiri voi olla päällekkäinen naaraiden reviirien kanssa. Osa uroksista vaeltelee myös ilman säännöllistä omaa reviiriään.[1] Iriomotenkissat merkitsevät oman alueensa virtsaamalla tai ulostamalla esimerkiksi kiviin, puunrunkoihin tai pensaisiin.[2]

Iriomotenkissa on oman elinympäristönsä merkittävin petoeläin. Iriomoten saarella ei ole lainkaan monien muiden kissaeläinten saalistamia kotoperäisiä pieniä jyrsijöitä. Iriomotenkissan saaliselämiin lukeutuvat linnut, matelijat, sammakkoeläimet, äyriäiset ja hyönteiset ja nisäkkäät. Ravinto vaihtelee jonkin verran kausittain tarjonnan mukaan. Esimerkiksi kesäisin huomattavan tärkeän ravinnonlähteen muodostavat skinkit. Iriomotenkissa metsästää pääosin maassa, mutta se pystyy myös kiipeämään puussa ja uimaan. Omia petoeläimiä iriomotenkissalla ei ole lainkaan.[2]

Lisääntymiskausi ajoittuu helmikuun ja toukokuun välille.[1] Iriomotenkissat pystyvät kuitenkin myös lisääntymään koko vuoden ympäri. Tiineys kestää 60–70 päivää ja poikaset syntyvät yleensä huhtikuun ja heinäkuun välillä. Poikaisia on kerrallaan 1–2 ja emo imettää niitä 2–3-kuukautta. Poikaset itsenäistyvät yleensä elokuun ja joulukuun välillä. Sukukypsiä niistä tulee 10–12-kuukauden ikäisinä.[2] Vanhin tunnettu luonnossa elänyt iriomotenkissa oli 13-vuotias naaras.[1]

Kyltti varoittaa liikennöitsijöitä iriomotenkissoista.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut iriomotenkissan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Japanin punaisessa kirjassa se on luokiteltu uhanalaiseksi. Vuonna 2008 koko kannan kooksi arvioitiin noin 100 yksilöä ja kannan koon uskotaan olevan laskussa.[1]

Suurimpina iriomotenkissaa uhkaavina tekijöinä on pidetty sen elinympäristön katoamista ja liikennettä. Muita uhkatekijöitä ovat vieraslajit. Koirat voivat tappaa iriomotenkissoja ja villiintyneet kesykissat kilpailevat niiden kanssa. Kesykissojen kautta iriomotenkissoja saattavat uhata myös taudit. Matkailu Iriomotella on lisääntynyt, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi suurempiin liikennekuolemien määrään. Kantojen laskusuhdanne on koskenut etenkin erityisesti Iriomoten rannikkoalueita. Sen sijaan vuorialueilla kantoja pidettiin suhteellisen vakaina. Jos matkailu lisääntyy, saattavat nämäkin alueet tosin vaarantua.[1]

Iriomotenkissa kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II (nimellä Prionailurus iriomotensis). Japanissa se on suojeltu laeilla vuodelta 1977 ja 1994. Suuri osa Iriomoten saaren sisäosista kuuluu kansallispuistoon. Lajin suojelutoimissa on keskitytty etenkin liikenteen aiheuttamiin uhkiin.[1]