Irina Krohn
Irina Kaarina Krohn (s. 10. heinäkuuta 1962 Helsinki)[1] on suomalainen kulttuurivaikuttaja ja Vihreän liiton poliitikko. Hän toimii Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtajana 2006–2016 ja on entinen kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu.
Irina Krohn | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 10. heinäkuuta 1962 Helsinki |
Poliitikko | |
Puolue | Vihreät |
Asema |
Kansanedustaja 1995–2006 Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja 2006–2016 |
Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
Kotipaikka | Helsinki |
Politiikka
Krohn nousi kansanedustajaksi vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, ohi Vihreän liiton puheenjohtajan Pekka Haaviston. Hänet valittiin uudelleen 1999 ja 2003, ja hän oli vihreiden eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja 2005-2006. Hän erosi eduskunnasta siirtyessään toisiin tehtäviin 31.7.2006. Helsingin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin 1993.
Krohnin vuonna 1998 tekemä lakialoite johti lakiin vaalirahoituksen julkisuudesta.[2][3] Krohn on toiminut Inkerikeskus ry:n hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2005 hän vaati tehtäväksi selvitystä Neuvostoliittoon 1944–1945 palautettujen inkeriläisten kohtaloista.[4]
Kulttuurivaikuttaja
Krohn on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri (dramaturgia). Ennen kansanedustajuuttaan hän työskenteli teatteriohjaajana ja kolumnistina. 1980-luvun lopussa Krohn vaikutti Helsingin Kellariteatterissa.[5] Teatterikorkeakoulun kiistoissa hän tuli julkisuuteen Jussi Parviaisen tukijana.[5] Vuonna 2001 Krohnilta ilmestyi kirja Tottelematta paras.
Krohn siirtyi eduskunnasta Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtajaksi kesällä 2006 kesken vaalikauden. Krohn valittiin toiselle toimitusjohtajan viisivuotiskaudelle 2011, hänen toimitusjohtajakaudet tulivat täyteen heinäkuussa 2016.[6][7] Vuodesta 2007 Krohn kuului Innovaatioyliopisto-hankkeen johtoryhmään.[8]
Yksityiselämä
Irina Krohnin isä on professori Kai Krohn. Hänen sisaruksiaan ovat lääkäri-poliitikko Minerva Krohn, teatteriohjaaja Katja Krohn ja Suomen Antifasistisen Komitean SAFKAn perustajajäsen Petri Krohn.[9] Hänen pikkuserkkujaan ovat näyttelijät Sanna Fransman ja Kristo Salminen sekä Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohn.[10][11] Irina Krohnilla on Frida-niminen tytär ja oli Rudolf-niminen poika, joka kuoli vuonna 2016 vain 22-vuotiaana harvinaiseen geenimutaatioon.[12]
Lähteet
- Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 235. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
- LA 50/1998 vp Lakialoite: Vaalilaiksi – Eduskunta
- VALLAN LIIKKEET - Makkaramietiskely johti bikinilakiin - Helsingin Sanomat, 24.5.2008, sivu A4
- Valtioneuvoston selvitettävä myös inkeriläisten luovutus (Internet Archive)
- Arja Andersson: Ankkalinnan vallanjako Kellariteatterissa. Ilta-Sanomat, 15.8.1988, s. 33.
- Irina Krohn jatkaa Elokuvasäätiön johtajana Yle Uutiset. Viitattu 27.4.2016.
- Elokuva: Tuottaja Lasse Saarinen valittiin Elokuvasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi HS.fi. Viitattu 27.4.2016.
- Innovaatioyliopistohankkeelle johtoryhmä – Opetusministeriö 5.7.2007
- Lassi Lapintie: "Turvallisuudelle vaarallinen henkilö!" - Viro esti Irina Krohnin veljen pääsyn sisaren synttäreille Ilta-Sanomat. 27.7.2012. Viitattu 30.5.2022.
- Maria Mustranta: PERHESITEITÄ – Irina ja pkkutytöt. Helsingin Sanomat – Kuukausiliite, 2011, nro 12, s. 26–28.
- Krohnin suku. Helsingin Sanomat, 14.11.2004. maksullinen verkkoversio. Viitattu 26.10.2009.
- Ex-kansanedustaja Irina Krohn avautuu Eeva-lehdessä elämänsä suuresta tragediasta: Rudolf-poika, 22, kuoli täysin yllättäen – harvinainen kuolinsyy selvisi vasta kalliissa tutkimuksissa www.iltalehti.fi. Viitattu 27.11.2019.
Aiheesta muualla
- .aspx Irina Krohn. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Rita Dahl (2006) Sivistys - tietoa ja tunnetta Kirjastolehden arkisto.
- Irina Krohnin ajatuksia ajattelemisesta – Ylen Elävä arkisto (1996)