Ior Bock

Ruotsalaisen teatterin oppilas­koululaisia vuonna 1963. Oikealta Holger Svedlin, Christina Indrenius-Zalewski, Berit Lundell ja Roger Nikkanen.

Ior Bock väitti saaneensa alkunsa insestistä: Knut Victor Boxström saattoi tyttärensä Rhean raskaaksi 22. huhtikuuta 1941. Knutin ainoa poika oli kuollut sisällissodassa 1918, ja tämä oli viimeinen keino jatkaa isänpuoleista sukulinjaa.[2] Journalisti Magnus Londen on kuitenkin esittänyt, että Bock syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä ja nainen luovutti pojan adoptoitavaksi. Todisteina Londen viittaa Kansallisarkistossa säilytettäviin adoptioasiakirjoihin.[3] Londenin esittämälle tapahtumien kululle on anonyymi aikalaistodistaja, perheen silloinen naapuri, jonka mukaan ajatus Rhean raskaudesta on mahdoton. Bock itse on kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisnaisen mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insestin salaamiseksi tarvittiin peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi.

Kolme kuukautta Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvatti pojan. Holger-pojalla eli tulevalla Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.

Käytöksensä takia Holger vietti osan lapsuudestaan poikakodissa. Holger, joka oli ottanut lempinimekseen ”Ior” Nalle Puhissa esiintyvän Ihaa-aasin ruotsinkielisen nimen mukaan[3], lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen hän meni töihin teatteriin ja toimi muun muassa valomiehenä Svenska Teaternissa. Holger ”Ior” Svedlin oli vuonna 1962 osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa. Hänet tuomittiin kuolemantuottamuksesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.[3]

Ior Svedlin valmistui näyttelijäksi vuonna 1963 Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulusta.[4]

Ior harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla muun muassa televisiomainoksissa. Yksi tunnetuimmista oli Coral-pesuaineen mainos, jossa Ior ja tanssitaiteilija Tuulevi Mattila tanssivat värikkäissä vaihtuvissa vaatteissa.[5]

Vuodesta 1968 alkaen Ior Svedlin eli tuleva Ior Bock toimi Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana, ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessaan hän oli erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on kertomansa mukaan käyttänyt muun muassa äitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsiin lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa.[2]

Svedlinin hyvä historian tuntemus ja persoonallinen esiintymistyyli teki hänestä suositun oppaan. Vuonna 1984 Svedlinin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa kuitenkin päättyi. Seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Holger Svedlinin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa tavalla, jota seuran oppailta edellytettiin.

Erottamiseen johtaneista syistä on kaksi eri kertomusta.

Erottamiseensa mennessä Svedlin-Bock ei ollut maininnut niin kutsutusta Bockin perheen saagasta julkisuudessa mitään. Aihe tuli ensimmäisen kerran epäsuorasti esille saman vuoden kesäkuussa hänen äitinsä hautajaisilmoitukseen sisältyneiden skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvien viittausten myötä. Sittemmin Bock on korostanut Viaporin 1700-luvun historian tutkimustyönsä ja perheensä pakanatarinoiden olevan hänelle kaksi täysin eri asiaa.[2] Bockia huonosti tuntevien mielissä nämä ovat tästä huolimatta joskus sekoittuneet, ja hänen on oletettu käsittelevän saagaa myös Suomenlinnan-kierroksillaan.

Bock jatkoi kaikesta huolimatta Viaporin 1700-luvun historian tutkimista ja teki joka kesäksi uuden ohjelman, nyt freelance-oppaana. 1990-luvulla ryhmäopastuksien tilaukset kuitenkin vähitellen harvenivat. Tähän oli syynä paitsi vuoden 1990 Sipoon Gumbostrandin hasis-huumejutun aiheuttama maineen tahraantuminen myös tiedotusvälineissä toistuvasti esiintynyt erheellinen viittaus ”entiseen Suomenlinnan oppaaseen”. Kiinnostuneita kuulijoita olisi mahdollisesti ollut enemmänkin, mutta Bockin luultiin lopettaneen oppaan työnsä.

Bock oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle oppaan tehtävistä vuonna 2008, mutta ura katkesi ennenaikaisesti vuonna 1999 puukotuksen aiheuttamaan halvaantumiseen. Bock harkitsi vielä opaskierrosten vetämistä pyörätuolista käsin mutta luopui sittemmin ajatuksesta.

Holger "Ior" Svedlin oli 1970-luvulla ottanut tavakseen lomailla Intian Goassa, Chaporan kylässä, jossa hän tutustui intialaiseen mystiikkaan. Vuonna 1984 hän otti käyttöön uuden taiteilijanimensä Ior Bock. Magnus Londenin mukaan nimenvaihdos liittyi Iorin Intiassa 24. helmikuuta 1984 kokemaan mystiseen elämykseen. Londen kertoo edelleen, että Iorin palattua kotiin vanhat ystävät huomasivat hänen käytöksensä muuttuneen oudoksi.

Kesäkuun 12. päivä 1984 Helsingin Sanomissa julkaistiin Bockin äidin Rhea Boxströmin kuolinilmoitus. Tämä oli kuollut 6. huhtikuuta Bockin ollessa Intiassa, ja ruumis oli sittemmin tuhkattu krematoriossa. Bockin palattua Suomeen järjestettiin hautajaiset juhannusaattona Snappertunan kirkossa ja niihin liittynyt juhannusjuhla Raaseporin linnan luona. Hautajaisilmoituksessa vieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin, ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa puolenyön aikaan sytytettäviin viiteen juhannustuleen ”Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi”. Hautajaisilmoituksesta nousi kohu, ja kirkkoherra kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen.[7]

»Äiti oli antanut ohjeen, että minun piti ottaa yhteyttä Uudenmaan lääninhallitukseen, koska suvun vanha uhrilehto oli 1930-luvulla lahjoitettu kirkolle, ja siitä oli sittemmin tehty luonnonsuojelualue. Minun piti pyytää lupa polttaa viisi tulta tässä perheen vanhassa uhrilehdossa hautajaisyönä kello 12. Hautajaisten piti tapahtua kello 12 päivällä.»
(Ior Bock, 1996[2])

Bock on sittemmin kertonut, että hautajaisilmoituksen teksti oli hänen äitinsä itsensä alun perin ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa. Lehti kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta, minkä jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.

»Kun hautajaisilmoitus jouduttiin laittamaan Helsingin Sanomiin, se herätti suurta huomiota. Pappi, joka oli halunnut lausua lehdossa muutaman sanan vainajien muistoksi tulien palaessa, pyysi, ettei tulia poltettaisi ollenkaan. Niiden piti olla vain pieniä tulia, mutta kun pappi näin pyysi, tulia ei poltettu. Muuten hautajaiset menivät ihan niinkuin oli suunniteltu, ja äidin toivomus täyttyi.»
(Ior Bock, 1996[2])

Pääartikkeli: Bockin perheen saaga

Kesällä 1984 Svedlin-Bock otti Museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin neuvosta yhteyttä Kansanrunousarkistoon ja Folkkultursarkivetiin. Bock oli kertonut Museovirastolle, että hänen perheensä oli säilyttänyt vanhaa perimätietoa suomalaisesta kulttuurista. Äänitearkistoista tultiin haastattelemaan Bockia. Näin syntyivät arkistoihin talletetut syksyn 1984 ääninauhat, joissa Bock kertoo pääkohdat kyseisistä tarinoista.[8] Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään sukunimen Svedlin-Bock sijaan nimeä Bock, joka tarinoiden mukaan oli Boxströmin suvun alkuperäinen nimi.

Pääartikkeli: Lemminkäisen temppeli

Lemminkäisen temppelin ”sisäänkäynti” syyskuussa 2019.

Vuonna 1987 joukko Bockin ulkomaalaisia ystäviä aloitti Sipoon Gumbostrandissa kaivaukset, joilla oli tarkoitus paljastaa Bockin perheen saagassa kerrottu Lemminkäisen temppeli. Hankkeen puuhamiehinä toimivat yhdysvaltalaiset Stuart Rice ja Jim Chesnar.

Bock antoi hankkeelle tiedotusvälineissä kasvot ja kaivauksien rahoittajiksi ryhtyivät Sipoon Säästöpankki ja Lemminkäinen Oy. Rahoittajat kuitenkin vetäytyivät vuonna 1990, kun Bockin tilalla majailleita vieraita pidätettiin hasiksen poltosta. Kaivuuhankkeen vetäjät tuomittiin vankeuteen ja karkotettiin maasta. Bock itse tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 15 000 markan korvauksiin.[9]

Vuorella on suoritettu kaivauksia useassa vaiheessa vuosina 1987–1999, mutta merkkejä temppelistä ei ole löytynyt.

Vuonna 1996 Bock julkaisi Juha Javanaisen toimittamana teoksensa Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Kirjan julkistustilaisuudessa 1. lokakuuta Vanhan Ylioppilastalon musiikkisalissa Bock seisoi Robert Wilhelm Ekmanin neljä metriä korkean Väinämöisen soitto -maalauksen edessä alastomana ja esitteli laulaen kirjan – ja samalla maalauksen – keskeiset hahmot. Kirjan kustantajalle Bock esitti pyynnön, ettei hänelle koskaan maksettaisi teoksesta minkäänlaista tekijänpalkkiota. Hän perusteli pyynnön seuraavasti: ”Olen saanut sen [= tarinan] ilmaiseksi, haluan myös antaa sen eteenpäin ilmaiseksi.”[10]

Vuonna 1997 Suomenlinnan ryhmäopastusten tilausten väheneminen oli johtanut siihen, että Bockilla ei ollut enää lainkaan tuloja vaan hän joutui elämään naapurien ja ystävien ruoka-avun turvin. Samana vuonna Bock sai roolin Viaporista kertovassa kansainvälisessä dokumenttielokuvassa.[11] Osa hänen osuuksistaan ehdittiin jo kuvata, kunnes hankkeen suomalainen tuotantoyhtiö Bueno Pictures kaatui talousvaikeuksiin ja hanke haudattiin.

Vuonna 1999 Bockin Töölön asuntoon tunkeutui mies, joka iski asunnon eteisessä Bockia neljä kertaa puukolla selkään. Bock selvisi tapauksesta hengissä mutta jäi neliraajahalvaantuneeksi. Tiedotusvälineiden mukaan puukottaja oli Bockin ”seuraaja”.[12] Mies tuomittiin teosta ehdottomaan vankeusrangaistukseen.[13]

Bockin Sipoon-tontit myytiin vuonna 2000 oikeuden päätöksellä Lemminkäinen Oyj:n ja Heikki Hakulinen Ky:n saatavien kuittaamiseksi. Gumbostrandin rantatontin ja sillä olevan talon osti sipoolainen kalastaja. Viereisen ”temppelivuoren” tontin osti Helsingin Astanga Joogakoulu. Myös Bockin kaupunkiasunto Töölössä myytiin. Bock sai Helsingin kaupungilta vuokra-asunnon Munkkiniemestä.[3]

Bock vaihtoi 2004 Helsingin maistraatissa viralliseksi nimekseen Ior Bock.

Bockin liikuntakyvyssä ei tapahtunut toipumista. Bockia hoitavan ylilääkärin mukaan liikuntarajoitteisuutta lukuun ottamatta hänen terveytensä oli kuitenkin erinomainen. Bockilla oli kaksi Helsingin kaupungin sosiaalitoimen kustantamaa henkilökohtaista avustajaa. Bockin luona kävi säännöllisesti vieraita eri puolilta maailmaa, ja hän jatkoi edelleen perheensä pakanatarinoista kertomista ja Suomen historiasta keskustelemista kaikkien halukkaiden kanssa.

Bock kuoli 23. lokakuuta 2010 puukotuksen uhrina kotonaan Rakuunantiellä, Helsingin Munkkiniemessä.[1] Tapauksen vuoksi vangittiin samassa asunnossa asuneet 19- ja 28-vuotiaat ulkomaalaiset miehet.[1][14] He olivat poliisin mukaan olleet Bockin henkilökohtaisia avustajia ja kodinhoitajia, joiden apua Bock tarvitsi jäätyään liikuntarajoitteiseksi vuonna 1999 tapahtuneen puukotuksen takia.[14] Tutkinnan edettyä 26. lokakuuta 2010 kerrottiin, että vangittuja henkilöitä epäillään murhasta.[15] Seuraavana päivänä Helsingin käräjäoikeus määräsi vangittavaksi 19- ja 28-vuotiaat intialaiset kodinhoitajat todennäköisin syin murhasta epäiltyinä. Syytteen nostamisen määräajaksi asetettiin 27. tammikuuta 2011.[16] Toinen epäillyistä, 1991 syntynyt intialaismies, vapautettiin 9. marraskuuta 2010.[17]

Poliisi kohdisti tämän jälkeen epäilynsä enää vain toiseen, vuonna 1982 syntyneeseen intialaismieheen.[17] Esitutkinnan selvityksen mukaan puukotuksesta epäilty henkilökohtainen avustaja oli kärsinyt jo jonkin aikaa mielenterveysongelmista ja oli puukotushetkellä sekavassa mielentilassa, piti mm. Bockia Paholaisena.[18] Syyttäjän mukaan Bock oli ollut ennen puukotusta aikonut irtisanoa kyseisen avustajansa ja vaihtaa hänet toiseen avustajaan.[19] Kuulusteluissa murhasta epäilty intialaismies tunnusti teon mutta väitti Bockin ohjailleen häntä voodoon sekä magian avulla ja saattaneen hänet riippuvaiseksi kannabiksen käytöstä.[20]

Helsingin käräjäoikeus jätti 16. elokuuta 2011 tuomitsematta Bockin surmanneen intialaismiehen, koska hän oli tapon tehdessään syyntakeeton. Lääkäreiden mukaan mies oli mielentilatutkimuksen alkuun mennessä kuitenkin jo parantunut mielenterveydellisestä häiriöstä, ja oikeus määräsi miehen päästettäväksi heti vapaaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Irma Kotilainen sanoi olevan hyvin harvinaista että rikoksentekohetkellä mielisairaaksi todettu todetaan mielentilatutkimuksen loppuessa tervehtyneeksi.[21] Rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände ei ollut koko uransa aikana törmännyt vastaavanlaiseen tapaukseen.[22] Myös tutkimusprofessori, Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma sanoi, ettei hänellä ollut tiedossa toista vastaavanlaista tapausta. Hän kuitenkin uskoi oikeuden päätöksen olleen vakavasti ja pitkään harkittu ja totesi näin nopean parantumisen olevan harvinaista muttei mahdotonta.[23]

Viranomaiset karkottivat Bockin surmaajan kotimaahansa Intiaan. Poliisit saattoivat miehen reittilennolla Mumbaihin. Maahanmuuttovirasto antoi hänelle karkotuspäätöksen lisäksi toistaiseksi voimassa olevan maahantulokiellon Schengen-alueelle.[24] Kihlakunnansyyttäjä Anssi Hiivala valitti käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen.[25] Maaliskuussa 2012 Helsingin hovioikeus pääsi aloittamaan jutun käsittelyn intialaismiehen vapaaehtoisesti palattua Suomeen oikeudenkäyntiä varten.[26] 9. maaliskuuta julkistetussa päätöksessään hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa.[27]

Kesäkuun 10. päivänä 2011 julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa Bockin kuolinilmoitus. Ilmoitus oli samansisältöinen 27 vuotta aiemmin julkaistun Bockin äidin kuolinilmoituksen kanssa sillä erotuksella, että aikoinaan kohua herättänyttä, pakanallisuuteen viittaavaa muistotulien polttamista ei mainittu. Ne kuitenkin mainittiin Bockin omalla verkkosivustolla julkaistussa hautajaisilmoituksen verkkoversiossa. Ilmoituksen mukaan ”Bockin tuhka lasketaan suvun hautaan Snappertunan hautausmaalla juhannusaattona perjantaina 24.6.2011 klo 12. Tuhkan laskun jälkeen on Tunaborgin seurantalolla hautajaisohjelmaa. Hautajaisten jälkeen vierailla on mahdollisuus käydä Snappertunan uhrilehdossa, jossa klo 24 sytytetään kahdeksan pientä juhannustulta Helin, Bockin, i:n, Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi”.