Io (kuu)

Io
Löytäminen
Löytäjät	Simon Marius; Galileo Galilei
Löytöaika	1610[1]
Kiertoradan ominaisuudet
Planeetta	Jupiter
Keskietäisyys	421 600 km
Eksentrisyys	0,041
Kiertoaika	1 d 18 h 27,6 min
Inklinaatio	0,040°
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija	3 643,2 km
Pinta-ala	41 000 000 km2
Massa	8,94×1022 kg; 0,015 Maan massaa
Keskitiheys	3,55 g/cm3
Painovoima pinnalla	1,81 m/s2
Pyörähdysaika	1 d 18 h 27,6 min
Albedo	0,61
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine	vähäinen
Koostumus
rikkidioksidi	90 %
	Infobox OK

Io on Jupiterin neljästä Galilein kuusta kaikkein sisin.[1] Se on Jupiterin kolmanneksi suurin ja Aurinkokunnan neljänneksi suurin kuu. Kreikkalaisessa mytologiassa Io oli yksi Zeuksen rakastetuista. Kuun nimeä ehdotti Simon Marius pian löytämisen jälkeen, mutta se vakiintui vasta 1900-luvulla.

Vulkanismi

Galileo Galilei, Ion löytäjä. Giusto Sustermansin maalaus vuodelta 1636.

Kaikkein silmiinpistävin ominaisuus Iossa on sen tuliperäisyys – se on Aurinkokunnan vulkaanisin taivaankappale. Tulivuoret syöksevät rikkiä tai rikkidioksidia. Huomattava tulivuorivyöhyke on Tvashtar Paterae. Aktiivisuus on todennäköisesti peräisin vuorovesivoimista Jupiterin sekä kolmen sisimmän kuun, Ion, Europan ja Ganymedeen välillä. Io kääntää aina saman puolen Jupiteriin päin, ja kaksi ulompaa kuuta saavat Ion hieman venymään luoden kuun sisälle lämpöä kitkan avulla. Muiden kuiden vetovoima vetää Ion radan ja muodonkin hieman soikeaksi, joka aiheuttaa Ion asennon heilumisen Jupiteriin nähden. Tämä luo Ion pyörimisen suhteen jäljessä laahaavan vuorovesiaallon, jonka aiheuttama kitka kuumentaa Ion sisustaa. Edellä mainitut kuut kiertävät radoilla, jotka ovat keskenään resonanssissa: Io kiertää neljä ja Europa kaksi kierrosta Ganymedeen yhden kierroksen aikana. Toinen syy Ion energiaan on sen kulku Jupiterin magneettikentän läpi, mikä luo voimakkaan sähkövirran. Ion vuorovesivoimien aiheuttama kuumeneminen on 10¹³ wattia. Kun Ioa tutkittiin kameroilla ja luotaimilla, havaittiin pinnalla suunnaton vulkaaninen räjähdys jota aluksi luultiin toiseksi kuuksi Ion takana. Suurin räjähdys Iossa oli 300 kilometriä korkea.

Rakenne

Tulivuori Iossa.

Ion pinta on jatkuvan muutoksen kourissa: tulivuorenpurkauksia tapahtuu eri puolilla kuun pintaa, ja niistä purkautunut rikkipitoinen materiaali luo pinnalle erikoisia ja värikkäitä kuvioita. Tästä syystä Iossa on poikkeuksellisen vähän kraattereita. Tulivuorten lisäksi maisema koostuu tavallisista vuorista, rikkijärvistä, jopa 7 kilometrin syvyisistä kalderoista ja satojen kilometrien pituisista sulaneesta silikaatista tai rikistä koostuvista virroista. Kuu muistuttaa koostumukseltaan kiviplaneettoja: se koostuu pääosin sulaneista silikaattimineraaleista, ja Galileo-luotaimen mittausten mukaan kuulla on myös säteeltään jopa 900 kilometrin kokoinen rautaydin. Toukokuussa 2011 ilmoitettiin Galileo-luotaimen lähettämän datan uudelleenanalysoinnin osoittavan, että Ion pinnan alla sijaitsee magmameri.[2][3]

Iolla on ohut ilmakehä, joka koostuu lähinnä rikkidioksidista. Toisin kuin muilla Galilein kuilla, Iossa ei ole juurikaan vettä, mikä saattaa olla seurausta Aurinkokunnan alkuajoista, jolloin Jupiter oli vielä tarpeeksi kuuma haihduttamaan veden pois kuusta.

Koska Io liikkuu Jupiterin hiukkassäteilyä sitovassa voimakkaassa magneettikentässä, säteily sen pinnalla on niin voimakasta, että ihminen kuolisi siellä 1,5 tunnissa 180 sievertin vuorokausiannokseen[4].

Lähteet

Rosaly M. C. Lopes ja John Robert Spencer: Io after Galileo: a new view of Jupiter's volcanic moon, s. 1. , 2007. ISBN 9783540346814. (englanniksi)
Galileo Data Reveal Magma Ocean Under Jupiter Moon^{[vanhentunut linkki]} NASA JPL 12.5.2011. Viitattu 15.5.2011.
Io-kuulta löytyi pinnanalainen magmameri Tähdet ja avaruus. 13.5.2011. Viitattu 15.2011.
Tähdet ja avaruus 2010, T+A 2/2010, s. 32-33

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Io Wikimedia Commonsissa

Jupiterin kuut

Amalthea-ryhmä	Metis Adrastea Amalthea Thebe
Galilein kuut	Io Europa Ganymedes Kallisto
Themisto-ryhmä	Themisto
Himalia-ryhmä	Leda Himalia Lysithea Elara
Carpo-ryhmä	Carpo S/2003 J 12 S/2011 J 1
Ananke-ryhmä	Ananke Praxidike Harpalyke Iocaste Euanthe Thyone Euporie S/2003 J 3 S/2003 J 18 S/2010 J 2 Thelxinoe Helike Orthosie S/2003 J 16 Hermippe Mneme S/2003 J 15
Carme-ryhmä	Herse S/2003 J 10 Pasithee Chaldene Arche Isonoe Erinome Kale Aitne Taygete S/2003 J 9 Carme S/2003 J 5 S/2003 J 19 Kalyke Eukelade Kallichore
Pasiphaë-ryhmä	Eurydome S/2003 J 23 Hegemone Pasiphaë Sponde Cyllene Megaclite S/2003 J 4 Callirrhoe Sinope Autonoe Aoede S/2011 J 2 S/2010 J 1 Kore S/2003 J 2
Varmistamattomat	S/2000 J 11

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[simon-1] Rosaly M. C. Lopes ja John Robert Spencer: Io after Galileo: a new view of Jupiter's volcanic moon, s. 1. , 2007. ISBN 9783540346814. (englanniksi)

[2] Galileo Data Reveal Magma Ocean Under Jupiter Moon^{[vanhentunut linkki]} NASA JPL 12.5.2011. Viitattu 15.5.2011.

[3] Io-kuulta löytyi pinnanalainen magmameri Tähdet ja avaruus. 13.5.2011. Viitattu 15.2011.

[T+A_2010_32-4] Tähdet ja avaruus 2010, T+A 2/2010, s. 32-33