Intian talous

Merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, rautamalmi, mangaani, titaani, kromiitti ja maakaasu. Intian tärkeimmät vientituotteet ovat jalokivet, koneet, tee, tekstiilit ja tietokoneohjelmistot. Finnwatchin mukaan Intian elektroniikkateollisuudessa on vakavia epäkohtia.[9]

Maailman 2000 suurimmasta yrityksestä 60 oli intialaisia vuonna 2017. Suurimmat yritykset olivat Reliance Industries, State Bank of India ja Oil and Natural Gas Corporation.[10]

Intian kansallinen pörssi NSE toimii Mumbaissa. Toinen maassa toimiva pörssi on Bombayn pörssi BSE.

Intian suuri palveluala tuottaa noin 47 prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja työllistää 31% työvoimasta. Teollisuus tuottaa 29 % ja työllistää 22% ja maanviljely tuottaa 17 % ja työllistää lähes puolet työvoimasta (2014-2016).[2] Maatalouden päätuotteita ovat riisi, vehnä, öljykasvit, puuvilla, juutti, tee, sokeriruoko ja perunat. Velat ja huono sato ovat ajaneet maanviljelijöitä itsemurhiin.[11]

Teollisuus kasvaa 7,5% vuodessa.[2] Intian autoteollisuus on yksi maailman nopeimmin kasvavista.[6] Autovalmistaja Tata Motors julkaisi vuonna 2008 Nano-automallin, jonka ilmoitettiin olevan maailman halvin auto.[7][8]

Mumbai on Intian elokuvateollisuuden ja talouden keskus.

Intian talouspolitiikka oli sosialistista vuosina 1947–1991. Taloutta rasitti sääntely, korkea verotus, protektionismi ja valtio-omisteiset yritykset, mikä johti laajaan korruptioon ja hitaaseen talouskasvuun.[12][13][14][15][16] Maassa tehtiin neuvostoliittomaisia viisivuotissuunnitelmia.

Sosialistisena aikana maan talous kasvoi keskimäärin 1,25 prosenttia vuodessa.[14] 1980-luvun lievä vapauttaminen johti Intian talouskasvun 2,89 prosentin keskimääräiseen nousuun, vuonna 1991 alkaneet uudistukset tasolle 4,19 % ja lisäuudistusten jälkeen bruttokansantuotteen kasvu 2000-luvulla oli jo keskimäärin 6,7 prosenttia vuodessa.[12] Talousuudistusten aikaansaama lapsikuolleisuuden väheneminen, lukutaidon paraneminen ja köyhyyden väheneminen ovat olleet niin suuria, että jos uudistukset olisi aloitettu 20 vuotta aiemmin, 14,5 miljoonaa lasta enemmän olisi välttänyt kuoleman, 261 miljoonaa intialaista enemmän olisi saanut lukutaidon ja 109 miljoonaa lisää olisi vapautunut köyhyydestä, tutkija Swaminathan S. Anklesaria Aiyar on laskenut samalla menetelmällä, jolla nobelisti Amartya Sen laski Intiasta "puuttuvan 100 miljoonaa naista".[12]

Vuonna 1991 Intian talouskriisi ja sosialismin romahdus Neuvostoliitossa vaikuttivat sosialismista luopumiseen ja talouden uudistamiseen kohti kapitalismia.[12][14][15][17] Yritystoiminnan estäneitä lakeja, korruptiota, sosialismia ja license raj -lupajärjestelmää alettiin purkaa ja valtionyrityksiä alettiin yksityistää. Yhä useampi ala on avattu kilpailulle. Ennen vuotta 1991 Intia oli käytännössä eristetty maailmantaloudesta; nykyään sen osuus on noin 1,5 % maailmankaupasta.

Intian osuus maailmantaloudesta on vuonna 2023 noin 7,5 prosenttia[1], kun se vuonna 2000 oli noin 4,0 prosenttia. Tuolloin bruttokansantuote asukasta kohden oli ostovoimakorjattuna noin 1 900 Yhdysvaltain dollaria[18]. Kiina-ilmiön ohella on 2000-luvun alkuvuosina alettu puhua Intian noususta aloilla kuten ohjelmistot. Yhdysvaltalaiset yritykset ovat jo 1980-luvulta alkaen ulkoistaneet monia tehtäviä, muun muassa puhelinvaihteiden hoitamista ja lääkäreiden diagnoosien puhtaaksikirjoitusta englanninkieliseen Intiaan. Maailman 2000 suurimmasta yrityksestä 34 oli intialaisia vuonna 2008,[19] ja 60 vuonna 2017.[10]

Transparency Internationalin tutkimuksessa vuonna 2005 yli puolet vastanneista sanoi joutuneensa suoraan lahjomaan virkamiehiä saadakseen heidät tekemään työnsä.[20]

Voimakas talouskasvu on johtanut tarpeeseen parantaa infrastruktuuria ympäri maata. Kuvassa Mumbai–Pune -moottoritie Maharashtrassa.

Intian talouskasvun yksi pullonkaula on ollut heikko infrastruktuuri. Infrastruktuurin kehitys oli pitkään julkisen sektorin varassa. Kehitystä hidasti korruptio, byrokratia ja tehottomuus.[21] Intia investoi 31 miljardia dollaria, kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta, vuonna 2002 sähköntuotantoon, rakentamiseen, tietoliikenteeseen ja kiinteistöihin. Hallinto on avannut infrastruktuurin kehitystä osittain yksityiselle sektorille käynnistäen näin sekä kotimaiset että ulkomaiset investoinnit,[22][23][24] joiden avustuksella talouskasvu oli 9,2 prosenttia yhdellä vuosineljänneksellä vuonna 2009.[25]

Suuri osa talouksista on vielä sähköverkkoa vailla etenkin maaseudulla. Noin 600 miljoonaa intialaista asuu sähköverkon tavoittamattomilla alueilla.[26] Asutuskeskuksissa asuvilla noin 80 prosentilla on sähköt – maaseudulla vain 44 prosentilla on pääsy sähköverkkoon.[27]

Vuonna 2002 hallinnon 97 882 taloudessa tekemän tutkimuksen perusteella sähkö oli päälähde valaistukselle 53 % maaseudun talouksissa – vuonna 1993 lukema oli 36 %.[28] Noin puolet sähköstä varastettiin, Kiinassa osuus on kolme prosenttia. Varastetun sähkön osuus bruttokansantuotteesta on noin 1,5 prosenttia.[27][29]

Julkinen sektori tuottaa suurimman osan sähköstä Intiassa. Sähkökatkokset ovat yleisiä.[26] Monet ostavat oman sähkögeneraattorin taatakseen sähkönsaannin. Sähköntuotanto oli 661 600 terawattituntia vuonna 2005. Öljyä tuotettiin samana vuonna 785 000 barrelia päivässä. Sähkönkysyntä ylitti 15 prosentilla tarjonnan.[26]

Intian tieverkko on kehittymässä. Tavarankuljetus Gurgaonista Haryanan osavaltiosta Pohjois-Intiasta Mumbain satamaan Länsi-Intiaan voi kestää kymmenen päivää.[30] Intian tieverkko on maailman kolmanneksi laajin.[31] Konttiliikenne kasvaa 15 prosenttia vuodessa.[32] Jawaharlal Nehrun Satama Mumbaissa käsittelee noin 60 prosenttia Intian konttiliikenteestä.

Internetin käyttö on harvinaista – marraskuussa 2009 internetliittymiä oli 7,57 miljoonaa. Kasvun odotetaan kiihtyvän kun 3G ja WiMAX otetaan käyttöön.[33]

Vuonna 2016 maassa oli sataa asukasta kohti noin 88 kännykkäliittymää mutta vain 2 lankapuhelinlinjaa.[2]

• Observatory of Economic Complexity: India (englanniksi)