Interlaken
Interlaken (aikaisemmin Aarmühle) on vajaan 6 000 asukkaan kaupunki Sveitsissä, Bernin kantonissa. Alppilaaksossa maan keskiosassa sijaitseva kaupunki on tunnettu matkailukohde. Aarejoki virtaa kaupungin läpi.
Interlaken | |
---|---|
vaakuna |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Sveitsi |
Kantoni | Bern |
Hallintoalue (Verwaltungskreis) | Interlaken-Oberhasli |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 4,27[1] km² |
Korkeus | 558–1 579 m |
Väkiluku (joulukuu 2018) (vakinaiset asukkaat) | 5 610[2] |
– Väestötiheys | 1 314 as./km² |
Sijainti
Interlaken sijaitsee kahden järven välissä: itäpuolella on Brienzjärvi ja länsipuolella Thuninjärvi. Kunta on saanut nimensäkin sijainnistaan (lat. inter lacus = järvien välissä). Nykyinen nimi otettiin kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1891, jolloin se korvasi vanhan nimen, Aarmühlen. Interlaken muodostaa yhteisen taajama-alueen naapurikuntiensa Unterseenin ja Matten bei Interlakenin kanssa.
Talous
Aikaisemmin Interlaken tunnettiin tekstiili- ja kellotuotannostaan, mutta nykyään matkailu on Interlakenin ja lähiseudun tärkein tulonlähde. Interlaken sijaitsee keskellä Bernin ylämaata, jonne matkailijoita vetää muun muassa läheisyydessä sijaitseva Jungfrau, yli 4 000 metrin korkuinen vuori.
Liikenne
Interlakenissa on kaksi rautatieasemaa; itäinen Interlaken Ost ja läntinen Interlaken West. Interlaken Ost on risteysasema, josta on rautatieyhteys kolmeen suuntaan: BLS:n rautatie länteen Spieziin, Zentralbahnin rata itään Meiringeniin ja Luzerniin sekä Berner Oberland-Bahnenin rautatie etelään Grindelwaldiin ja Lauterbrunneniin alkavat Interlaken Ost -asemalta.[3] Kotimaisten yhteyksien lisäksi asemalta on suoria junayhteyksiä Saksaan (Hampuriin, Frankfurtiin ja Berliiniin).[4] Thuninjärvellä ja Brienzjärvellä on reittilaivaliikennettä[5].
Moottoritie A8 kulkee Interlakenin kautta.
Nähtävyyksiä
Interlakenissa sijaitsee Erich von Dänikenin ideoima ja osittain rahoittama Mystery Park -teemapuisto, joka rakentuu Dänikenin kuuluisaksi tekemän muinaisastronauttiteorian ympärille. Teemapuisto avattiin vuonna 2003 ja suljettiin vuonna 2006 ajauduttuaan talousvaikeuksiin riittämättömien kävijämäärien vuoksi. Tauon jälkeen uusi omistaja avasi teemapuiston kuitenkin kesäkaudeksi 2009.
Lähteet
- National map: swisstopo (Sveitsin valtion julkinen karttapalvelu) map.geo.admin.ch. Wabern: Bundesamt für Landestopografie swisstopo. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)
Viitteet
- Arealstatistik Land Cover - Gemeinden nach 27 Grundkategorien (Excel) Arealstatistik 2004/09. 24.11.2016. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 25.4.2020. (saksaksi), (ranskaksi)
- Bilanz der ständigen Wohnbevölkerung nach Bezirken und Gemeinden, 1991-2018 (Excel) 27.8.2019. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 25.4.2020. (saksaksi)
- Schweers, Hans; Wall, Henning; et al.: Eisenbahnatlas Schweiz. Sveitsin rautatiekartasto, s. 32–33, 82. Köln, Saksa: Verlag Schweers + Wall GmbH, 2012. ISBN 978-3-89494-130-7. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (englanniksi)
- Offizielles Kursbuch (Junaliikenteen aikataulut nro 310, 311, 312, 470, 471) fahrplanfelder.ch. Kausi 2019–2020. Viitattu 25.4.2020. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)
- Offizielles Kursbuch (Laivaliikenteen aikataulut nro 3310, 3470) fahrplanfelder.ch. Kausi 2019–2020. Viitattu 25.4.2020. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Interlaken Wikimedia Commonsissa
- Dubler, Anne-Marie: Interlaken (Gemeinde) (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 1.11.2007. Bern: Stiftung HLS. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)