Innocenti
Nuova Innocenti S.p.A. oli italialainen, Milanossa toiminut pienten henkilöautojen valmistaja.
Innocenti | |
---|---|
![]() |
|
Kotipaikka |
![]() |
Toimiala | ajoneuvot |
Tuotteet | autot, skootterit |
Emoyhtiö | Fiat |
Omistaja | Nuova Innocenti S.p.A. |

Innocenti Mini on läheistä sukua englantilaiselle ”serkulleen”. Ennen vuonna 1974 esiteltyä Bertonen piirtämää uutta korimallia, Innocentin Minit olivat myös ulkomuodoltaan englantilaisen esikuvansa kopioita. Uuden korimallin myötä autoihin tuli myös uusi japanilaista alkuperää oleva kolmisylinterinen, 990-kuutionen moottori, josta oli saatavissa kolme versiota. Heikkotehoisin olí 27 kilowattia kehittänyt dieselmoottori, bensiinikäyttöinen perusversio tuotti puolestaan 38 kilowattia ja malliston huipulla oli vielä nimellä Innocenti Turbo de Tomaso -nimellä markkinoitu 53 kilowatin turboahdettu moottori. Turbo-version erotti ulkoisesti perusmallista mustista lokasuojien levennyksistä, etuspoilerista sekä etupuskuriin integroiduista sumuvaloista.
Vuonna 1990 De Tomaso myi Innocentin Fiat-konsernille ja Innocenti Minin tuotanto lopetettiin. Italiassa Fiat Elbaa alettiin tällöin myydä Innocentin merkillä. Valmistus jatkui vuoteen 1997 saakka.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Innocenti Wikimedia Commonsissa
Merkit | |||
---|---|---|---|
Nykyiset |
Abarth | Alfa Romeo | Chrysler | Dodge | Fiat | Fiat Professional | Jeep | Lancia | Maserati | Ram | SRT | ||
Entiset |
AMC | Autobianchi | Barreiros | Ceirano | Commer | DeSoto | Eagle | Fargo | Hillman | Humber | Imperial | Innocenti | Karrier | Pegaso | Plymouth | SCAT | Seddon Atkinson | Singer | Simca | S.P.A. | Sunbeam | Valiant | Zastava | ||
Sidokset | |||
FCA Italy | |||
Tyttäret |
Abarth & C. | Alfa Romeo Automobiles | Fiat Automobiles | Fiat Professional | Lancia Automobiles | Fiat Auto Argentina | Fiat Brasil | Fiat Auto Poland | ||
Nyk. yhteisyritykset |
Fiat Automobili Srbija (67 %) | Fiat India Automobiles (50 %) | GAC Fiat Automobiles (50 %) | Sevel (50 %) | Tofaş Türk Otomobil (37,8 %) | ||
Ent. yhteisyritykset |
Nanjing Fiat Automobile | ||
FCA US |
Katso tiedot yhtiöstä ja sen tuotteista omasta mallineestaan | ||
Comau | Fiat Powertrain Technologies (VM Motori) | Italiana Editrice (77 %) (La Stampa |Il Secolo XIX) | Magneti Marelli | Maserati | Teksid (84,8 %) | |||
Toimipaikat |
Luettelo FCA-yhtiön tehtaista | Lingotto (entinen) | Nardò Ring (entinen) | ||
Avainhenkilöt |
Giovanni Agnelli | Gianni Agnelli | Andrea Agnelli | John Elkann | Sergio Marchionne | Michael Manley | ||
Muut tärkeät yhtiöt |
CNH Industrial (Iveco) | Ferrari | Exor | Fiat S.p.A. | Fiat Aviazione | Fiat Ferroviaria | Fiat Industrial |