Inkoo

Inkoo on maantieteellisen keskipisteensä perusteella tarkasteltuna Manner-Suomen kolmanneksi eteläisin kunta. Keskustaajamassa, joka sijaitsee Inkoonlahden pohjukassa, asuu noin puolet kunnan asukkaista. Toiseksi suurin taajama on Degerby, ja muita kyläkeskuksia ovat Inkoon asema, Tähtelä (ruotsiksi Täkter), Päivölä (ruotsiksi Solberg), Fagervik ja Barösund. Inkoon halki virtaa muutamia pienehköjä jokia, kuten Inkoonjoki keskustan läpi ja merkittävimpänä Ingarskilanjoki kunnan itäosassa. Suurimmat järvet ovat Marsjön ja Bruksträsket (Ruukinjärvi) Fagervikin lähettyvillä, missä on myös pitkä ja kapea Fagervikinlahti. Inkoossa on myös lähes merenpinnan korkeudella sijaitseva kluuvijärvi Backaviken. Kahta suurinta lukuun ottamatta Inkoon järvet ovat alle neliökilometrin laajuisia, kuten Linkullasjön, Bjuseträsk ja Pålsträsket[8].

Inkoo on Suomen eteläisimpiä osia ja kuuluu näin hemiboreaaliseen metsävyöhykkeeseen eli tammivyöhykkeeseen, joka sijoittuu juuri näille leveysasteille. Inkoon metsät ovat pääosin kuusimetsää, mutta lehtoja ja kuivia mäntykankaitakin on runsaasti. Vallitsevat metsätyypit ovat tuorekangas ja lehtomainen tuorekangas. Kaikki suomalaiset jalot lehtipuut kasvavat alueella luonnonvaraisina. Inkoo on suotuisaa aluetta hedelmäpuille, kuten päärynä- ja luumupuulle, kirsikkapuulle sekä kestävimmille persikkapuille. Seudun leudon ilmaston takia puutarhoissa voidaan jotenkuten kasvattaa erikoisempiakin puutarhakasveja, kuten pyökkiä, atsaleaa ja japaninvaahteraa. Nämä lajit eivät menesty ulkotiloissa paljon pohjoisempana.

Inkoon edustalla on laaja saaristo, jonka merkittävin osa sijaitsee Barösundissa kunnan länsiosassa. Kapeat ja pitkät salmet erottavat toisistaan sen suurimpia saaria (Orslandet, Barölandet ja Älgsjölandet). Mantereelta johtaa silta Barölandetiin, josta puolestaan kulkee yksi Suomen harvoista säännöllisistä lossiyhteyksistä suurimmalle saarelle Orslandetiin. Inkoon saaristo on hyvin suosittua kesämökkialuetta (noin 2 000 kesäasuntoa ja 300 pysyvää asukasta). Inkoon ulkosaaristossa Hattöhön on tuotu mufloneita, jotka menestynevät saariston leudossa ilmastossa ympärivuotisesti.

Vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta Inkoon alueella ovat noin 10 000 vuoden takaa, ajalta jolloin Suomusjärven mesoliittinen kulttuuri asutti suurinta osaa Suomen alueista, mukaan lukien Inkoota. Vanhimmat Inkoon kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat aivan Lohjanharjun kupeessa, silloisella merenrannalla, 40–45 metriä nykymerenpintaa korkeammalla. Inkoosta tunnetaan parisenkymmentä kivikautista asuinpaikkaa, ja niissä voidaan nähdä selkeä asutusjatkumo läpi kivikauden, aina pronssikauteen 1500–200 eaa. Pronssikausi tuo muassaan esihistorian ajan ihmisen tekemät ensimmäiset maamerkit; hautaröykkiöt, joita kutsutaan hiidenkiukaiksi. Niitä löytyy Inkoosta runsaasti (viitisenkymmentä tunnettua), mutta ne ovat kooltaan vaatimattomia, jos verrataan esim. naapurikunta Raaseporissa oleviin. Tämä saattaa kertoa Inkoossa asuneiden yhteisöjen pienuudesta ja vähäisestä statuksesta. Yhtä kaikki, asutuksen jäljet jatkuvat Inkoossa läpi pronssikauden, mutta rautakauden alkaessa 200 eaa. elämisen merkit loppuvat, kuten loppuvat koko etelärannikolla Inkoosta aina Suomen itärajalle. Näin Inkoossa alkaa lähes 1 400 vuoden ajanjakso, jolta ei ole löydetty merkkejä ihmisasutuksesta. Siitepölyanalyysien perusteella alueella on kuitenkin ollut pysyvää asutusta 680-luvulta lähtien.[9]

Keskiajalla Inkoo sai uutta väestöä ristiretkiä seuranneen ruotsalaisten kolonisaation myötä. Pitäjän nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335, jolloin sitä kutsuttiin nimillä Inghaa, Inga ja Ingo. Nimen alkuperästä kerrotaan usein kansanetymologinen selitys, jonka mukaan nimeämisessä olisi käytetty samaa periaatetta kuin Siuntiossakin (sjunde å, seitsemäs joki), mutta Inkoonjoen vähäpätöisyyden vuoksi se olisi kuitenkin saanut nimekseen ingen å (ei mikään joki). Suomalainen paikannimikirja kuitenkin selittää nimen alkuperän tieteellisten tutkimusten perusteella näin:

”Yhdysnimi Ingå on muodostettu keskiajalla tavallisesta muinaisruotsalaisesta miehennimestä Inge ja ruotsin sanasta å ’joki’. Nimi tarkoitti ehkä ensin jokea, sitten sen varrelle syntynyttä asutusta. Inge oli kenties keskeinen henkilö ruotsalaisten asuttaessa kyseisen joen suistoa. Jotta joen nimi erottuisi asutuksen nimestä, ensin mainittuun lisättiin uudestaan lajia ilmaiseva sana å: Ingå å. Saulo Kepsu (2006) on puolestaan pitänyt asutusnimeä ensisijaisena: Inkoon kirkonseudulla sijainnut vanha ruotsalaiskylä *Ingeby olisi antanut aiheen joennimeen ja sittemmin pitäjännimeen Ingå.”[10]

Inkoon kirkon vanhimman osan arvellaan olevan peräisin jo 1200-luvun lopulta. Sen jälkeen sitä on laajennettu ainakin 1300-luvulla.

Vuonna 1646 tukholmalainen Carl Billsten vanhempi perusti Fagervikiin masuunin, jonka rautamalmi tuotiin Ruotsista. Isonvihan jälkeen 1700-luvun alussa rautaruukki oli ehtinyt rappeutua, mutta elpyi jälleen, kun sen ostivat Hisingsin veljekset. Sen yhteyteen rakennettiin 1730-luvulla kirkko sekä 1770-luvulla yksi Suomen ensimmäisistä ja merkittävimmistä rokokootyylisistä kartanoista. Ruukin ympärille muodostui pieni yhteiskunta työläisasuntoineen. Suomen siirryttyä Venäjän hallintaan vuonna 1809 alkoi ruukin alamäki. 1820-luvulla lopetettiin rautapellin valmistus ja 1850-luvulla masuunin käyttö. Lopullisesti ruukki lakkautettiin vuonna 1902. Sitä on restauroitu 1980-luvulla.

Peruna tuli Suomeen Fagervikin saksalaisten ruukkityöläisten mukana 1700-luvulla. Siitä sai alkunsa inkoolainen perinneruoka, inkoonpuuro eli perunapuuro, johon tulee ruis- tai ohrajauhoa ja runsaasti perunaa. Se valittiin 1980-luvulla Inkoon pitäjäruoaksi.[11]

Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1873. Rata sivusi Inkoon luoteisosaa ja lähin asema oli Mustio. Ennen junaa henkilöliikenne tapahtui höyrylaivoilla, jotka liikennöivät Helsinkiin ja takaisin kolmesti viikossa. Suuntaansa matka kesti viisi tuntia. Helsingin ja Karjaan välinen rantarata valmistui vuonna 1903, jolloin inkoolaisten liikenneyhteydet paranivat entisestään. Helsinkiin pääsi nopeimmillaan tunnissa ja 31 minuutissa – kolme kertaa päivässä. Inkoon aseman lisäksi juna pysähtyi myös Tähtelässä ja Päivölässä.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi luovutti rauhanehtojen mukaisesti Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Siihen kuului myös lähes kokonaan silloinen Degerbyn kunta ja osa Inkoon kuntaa. Alue tyhjennettiin kymmenessä päivässä. Se saatiin takaisin jo 1956, mutta sinä aikana se oli ehtinyt muuttua lähes tunnistamattomaksi. Pian palautuksen jälkeen Degerby liitettiin osaksi Inkoota. Inkoon kunta muuttui yksikielisesti ruotsinkielisestä kaksikieliseksi vuonna 1963.[12]

Nykyään Inkoo on kasvava kunta. Se kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen ja saa myös osansa Helsingin seudun kasvusta. Kuntaan muuttavat ihmiset ovat lähinnä suomenkielisiä, ja niinpä aiemmin täysin ruotsinkielisen kunnan kielisuhteet ovat jo pitkään olleet tasoittumassa. Vuonna 2016 oli ruotsinkielisiä 52,1 prosenttia ja suomenkielisiä 43,6 prosenttia.[4] Inkoon seurakunta on kaksikielinen, ja se kuuluu Porvoon hiippakuntaan.

Inkoon kirkko

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1975 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2022 tilanteen mukainen.

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Inkoossa on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat[14]:

• Inkoon seurakunta (ruots. Ingå församling)

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Inkoon alueella toimii Helsingin ortodoksinen seurakunta.[15]

Suomen helluntaikirkon jäsenseurakunnista Inkoossa toimii Ingå bönegrupp[16]

Backa, Barösund, Bastö, Billskog, Bjurs, Bolstad, Breds, Bredslätt, Böle, Dal, Dams, Degerby, Degerö, Elisaari (Älgsjö), Espings, Fagervik, Finnböle, Finnpada, Fremböle, Gråmarböle, Gumböle, Gårdsböle, Haga, Halvdels, Hirdal, Hovgård, Illans, Ingarskila, Inkoon asema (Ingå station), Inkoon kirkonkylä (Ingå kyrkoby), Innanbäck, Joddböle, Johannesberg, Jutans, Kalkulla, Kopparnäs, Krämars, Kusans, Kämpbacka, Kärr, Lillramsjö, Linkulla, Lågnäs, Långvik, Malm, Mossaböle, Näs, Ors, Pålsböle, Päivölä (Solberg), Rankila, Rådkila, Rövass, Siggböle, Sonasund, Stormora, Storramsjö, Ström, Stävö, Svartbäck, Svenskby, Sågars, Torp, Torstholm, Tähtelä (Täkter), Utanåker, Vars, Vassböle, Västanby, Västankvarn, Västerby, Västerkulla, Västersolberg, Ålkila, Ålö, Österkulla, Östersolberg, Överby.

Gåsön kalastajatorppa vuonna 1905

Inkoossa on vuosisatainen perinne maanviljelyssä, karjanhoidossa ja kalastuksessa, jotka ovat täydentäneet toisiaan. Kalastusta on harjoitettu niin kauan kuin alueella on ollut asutusta. 1750-luvulta alkaen alkoi ilmaantua kalastajatorppia, joiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja ne levisivät vähitellen myös aiemmin asumattomaan ulkosaaristoon. Parhaimmillaan 1900-luvun alussa saaristossa oli lähes satakunta kalastajaperhettä, kunnes niiden määrä alkoi taantua (enää 20 perhettä vuonna 1980). Kalastajatorpparit saivat lunastusoikeuden vuonna 1924.

Maanviljelyssä ensimmäiset torpat perustettiin jo 1600-luvun puolivälissä, ja niiden huippuaikaa oli 1800-luku. Niittymaita kynnettiin pelloiksi 1930-luvulle saakka, jolloin lisääntyi myös maidontuotanto ja juurikkaiden viljely. Lehmiä oli pitkään enemmän kuin inkoolaisia. 1960-luvulla maatalous koneellistui lähes täydellisesti. Vielä vuonna 1970 maanviljely oli inkoolaisten merkittävin elinkeino 36 prosentilla – kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli pudonnut 14 prosenttiyksikköä. Inkoossa on useita kauppapuutarhoja; niistä Gripans on tullut tunnetuksi neilikoistaan.

Joddbölessä oli 1 000 megawatin hiililauhdevoimala, Inkoon voimalaitos, joka otettiin käyttöön vuonna 1977. Se oli lajissaan Pohjoismaiden suurin. Voimalaitos suljettiin 2014 ja purettiin 2017–2020. Voimalan yhteydessä on syväsatama, jonka väylä on ruopattu 13 metrin syvyiseksi. Norjalainen Blastr suunnittelee voimalan tontille terästehdasta. Barösundissa on yksi 2 megawatin tuulivoimala. Kopparnäsiin suunniteltiin myös ydinvoimalaa 1970-luvulla, mutta kunnanvaltuusto torjui suunnitelman yhden äänen enemmistöllä vuonna 1975.

Inkoossa on neljä ala-astetta, joista yksi on suomenkielinen. Inkoolla ei ole omia yläkouluja kummallekaan kieliryhmälle. Inkoo on väkiluvultaan Suomen suurin kunta ilman omaa yläkoulua. Yläasteen inkoolaiset käyvät nykyään Virkkalassa (aiemmin Karjaalla). Lukiot sijaitsevat lähikunnissa Karjaalla, Lohjalla ja Kirkkonummella, kukin noin 25 kilometrin päässä Inkoon keskustasta. Barösundin ala-asteella oli vain kolme oppilasta vuonna 1981, ja se sai toimia erikoisluvalla. Oppilaita oli viimeisinä vuosina parhaimmillaan muutamia kymmeniä, kunnes koulu lakkautettiin keväällä 2009.

Keskustassa palvelee terveyskeskus, muutamia kauppoja, pankki, kirjasto, asiamiesposti ja hieman ulompana keskustasta sijaitsee Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen Inkoon VPK:n paloasema. Inkoon VPK myös tarjoaa sammutus- ja pelastuspalvelut Inkoon alueella ainoana palokuntana. Degerbyssä on pankin ja kirjaston sivupisteet sekä kauppa. Barösundissa on pieni kauppa ja kahvila. Bärösundin kaupan lähellä on myös Inkoon VPK:n Bärösundin osasto jolla on käytössään mönkijä ja vene. Osasto suorittaa lähinnä kiireellisiä ensihoitotehtäviä saaristossa.

Inkoon keskustaan valmistui vuonna 2007 aivan venesataman tuntumaan uusi kauppakeskus Strand, jonka suurimpana omistajana on Marcus Grönholm.

Inkoon rautatieasemalta (noin 5 km keskustasta luoteeseen) ei ole enää rautatieliikennettä. Bussiliikennettä on Helsingin ja Karjaan suuntaan useita kertoja päivässä sekä Lohjalle muutaman kerran päivässä. Inkoon keskustassa on pienvenesatama. Junayhteys Karjaalle ja Helsinkiin lakkautettiin maaliskuussa 2016, jolloin Y-junan pääteasemaksi tuli Siuntio. Inkoon satama on eräs Suomen ulkomaanliikenteen kauppasatamista.

• Fagervikin ruukki (1646), kartano (1772–1773) ja puukirkko (J. F. Schultz, 1737). Kartanon pihalla on englantilais- ja ranskalaistyyppinen puutarha sekä kiinalainen paviljonki. Kirkossa on Suomen vanhimmat alkuperäiskunnossa olevat urut. Ympäristö on osa Snappertunanjoen-Fagervikin kansallismaisemaa.
• Inkoon kirkko (1200-luku) on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle pyhälle Nikolaukselle (tunnetaan myös joulupukkina). Kirkossa on krusifiksi 1300-luvulta, seinämaalauksia 1400-luvulta ja barokkityylinen alttaritaulu 1700-luvulta. 1500-luvulta peräisin oleva, mustan surman tuhoihin liittyvä seinämaalaus ”Kuolemantanssi” on harvinaisuus.
• Degerbyn nykyinen kirkko (1931–1932) korvasi 1747–1748 rakennetun puukirkon.
• Kuninkaantie (Fagervik–keskusta–Innanbäck–Degerby)
• Gammelgårdenin kotiseutumuseo keskustassa, jossa on 1700-luvulta oleva päärakennus ympärillään liitereitä, majoja, savusauna ja tuulimylly. Esillä on myös runsaasti esineistöä.
• Museo Degerby Igor, joka kertoo Porkkalan vuokra-ajan tapahtumista 1944–1956.
• Malmtorpin talonpoikaismuseo; vuonna 1877 rakennettu asuinrakennus, joka on sisustettu alkuperäiseen tyyliin.
• Museo Torpin Tykit, esillä noin 40 tykkiä, aseita, ajoneuvoja, univormuja, pienoismalleja ja Mi-8-kuljetushelikopteri.

Inkoo kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin ja sen kunnanvaltuustossa on 27 kunnanvaltuutettua. Valtuuston paikoista 17 on RKP:n hallussa kaudella 2021–2025.[7]

• Marcus Grönholm, ralliautoilija
• Elias Haapman, taiteilija
• Kisu Jernström, laulaja ja lauluntekijä
• Mauno Koivisto, Suomen tasavallan presidentti (kesämökki Inkoon Tähtelässä)[19]
• Lasse J. Laine, luontokirjailija
• Leena Lehtolainen, kirjailija
• Sebastian Lindholm, ralliautoilija
• Christopher Romberg, laulaja, näyttelijä ja rumpali
• Venla Savikuja, näyttelijä ja bloggaaja
• Robin Sid, jalkapalloilija
• Susanne Sonntag, laulaja
• Lilli Sukula-Lindblom, näyttelijä ja klovni
• Märta Tikkanen, kirjailija (kesämökki Inkoossa)
• Joni Turunen, nyrkkeilijä
• Georg Henrik von Wright, filosofi (kesämökki Inkoossa)

Inkoon edustalla on myös pieni Bågaskärin saari, jolla sijaitsee Suomen meripelastusseuran käyttämä Meripelastus- ja turvallisuuskoulutuskeskus sekä merivoimien toimintaa.

• Luettelo Inkoon julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Inkoo Wikimedia Commonsissa

• Inkoon kunnan kotisivut
• Tilastokeskus - Inkoon avainluvut
• Inkoon seurakunnan kotisivut
• Ilmakuvaa, Inkoon satama - Youtube