Inkeriläisten kulttuuriyhteisöt

Lokakuun vallankumous, heimosodat sekä sisällissodan aiheuttaman sekasorron seurauksena jäi Suomeen 1920-luvulla 4000 Inkerin pakolaista. He järjestäytyivät lukuisiksi yhdistyksiksi. 1924 perustettiin Suomessa Inkeriläisten toimikunta, jonka tehtävä oli ajaa pakolaisten etuja. Sen tilalle perustettiin 1934 Inkeriläisten yhdistys, joka toimi "Suomessa laillisen oikeuden nojalla oleskelevien inkeriläisten yhdyssiteenä" ja valvoi heidän etujaan. Toiseen maailmansotaan mennessä yhdistyksellä oli kautta Suomen 20 jäsenyhdistystä ja tuhatkunta jäsentä. Toiminta huipentui lähes vuosittain järjestettäviin valtakunnallisiin kesäjuhliin.

Sodan jälkeen Inkeriläisten yhdistys piti matalaa profiilia, mutta se sai poliittisestikin epäsuotuisana aikana jatkaa toimintaansa. Kesäjuhlia alettiin pitää jälleen 1950-luvulla ja toiminta hiljalleen elpyi. Vuodesta 1958 järjestö on julkaissut omaa lehteään Inkeriläisten viesti.

Yksi suomalaisen kulttuurin keskuksista Pietarissa on Inkerin kirkon tuomiokirkko, Pyhän Marian kirkko (1805) aivan kaupungin keskustassa.

1926 Neuvostoliitossa pyrittiin kansallisuuspolitiikkaa NEP-kaudella ^selvennä, mutta 1931-1932 kollektivisointi johti vainoihin maaseudulla, mikä vaikutti käytännössä pienten kansallisten kulttuurien laitosten ylläpitoon Neuvostoliitossa. Vuonna 1926 98% inkerinsuomalaisista puhui suomea keskenään. Evankelisluterilainen kirkko ja kansakoululaitos ylläpitivät kieltä.

1930-luvulla poliittinen tilanne Neuvostoliitossa kiristyi. Vähemmistökansallisuuksia koskevia yhdenmukaistamistoimenpiteitä jatkettiin pidätyksin. Vuonna 1937 kiellettiin uskonnollinen ja seurakunnallinen toiminta sekä 1938 lakkautettiin suomenkielinen koululaitos.

1960-luvulla inkerinsuomalainen maallikkosaarnaajatoiminta sai tukea Viron luterilaiselta kirkolta ja myöhemmin myös Suomesta. Narvassa alettiin pitää suomenkielisiä jumalanpalveluksia 1961 ja 1969 perustettiin Petroskoin suomenkielinen seurakunta. 1976 perustettiin Puškinin seurakunta, jonka käyttöön vihittiin entinen saksalaisen seurakunnan kirkko 1977.

Ensimmäinen merkki Neuvostoliiton henkisestä vapautumisesta oli Punalippu-kulttuurilehden julkaisema artikkeli 8/1987, missä pääkirjoituksessa esitettiin: Vaalikaamme kansan kulttuuriperinnettä. Tästä alkoi Neuvostoliiton inkerinsuomalaisten järjestäytyminen yhdistyksiksi. Kesään 1990 mennessä Leningradin alueella toimi yhdeksän, Virossa kymmenen ja Neuvosto-Karjalassa viisi inkeriläisyhdistystä, joissa oli yli 5 000 jäsentä.

Myös Inkerin kirkko elpyi. Keväällä 1991 oli toimivia seurakuntia 18, joissa nykyään on jäseniä noin 15 000. Inkerin kirkon seurakuntamäärä on nykyään noin 80. Sitä johdetaan Pietarista käsin, ja siihen kuuluvia seurakuntia on Inkerinmaan lisäksi Karjalan tasavallassa, Uralilla ja Siperiassa.

1934 perustetun Inkeriläisten yhdistyksen seuraaja, vuodesta 1994 Suomen Inkeri-liitto.[1] Liittoon kuuluu kahdeksan jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea, mm. Turun seudun Inkeri-seura, Hyvinkään Inkeri-kerho, Lahden seudun Inkeri-kerho ja Helsingin seudun Inkeri-seura.

Liiton jäsenjärjestöt ovat järjestäneet vuosittain valtakunnallisia kesäjuhlia. Vuonna 2008 juhlia ei pidetty, mutta vuonna 2009 ne jälleen pidetään, joskin yksipäiväiseksi tilaisuudeksi supistettuna. Liiton työtä tukee 1965 perustettu Inkeriläisten Sivistyssäätiö. Liitto julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Inkeriläisten viesti (perustettu 1958).

Inkerin kulttuuriseura oli yhdistys, jonka tavoitteena oli edistää ja elvyttää inkeriläistä kulttuuria. Yhdistys perustettiin vuonna 1993[2] ja lakkautettiin vuonna 2015.

Nouse Inkeri ry ylläpitää Taipalsaaren Putronniemessä sijaitsevaa inkeriläissäveltäjä Mooses Putron vanhaa kesähuvilaa,jossa toimii kesäaikoina Putron kotimuseo. Putronniemessä järjestetään myös Inkerin kulttuuriin liittyviä tapahtumia ja näyttelyjä. Nouse Inkeri ry ylläpitää Internetsivustoa www.inkeri.fi, jossa toimii myös Virtuaali Inkeri. Inkeri-aiheista tiedotusta harjoitetaan etupäässä sähköisten viestimien kautta. Kesäajan ulkopuolella seura järjestää ajankohtaisia seminaarja.

Inkerikeskus ry. on v. 1995 perustettu neuvonta- ja toimintakeskus inkerinsuomalaisia paluumuuttajia varten. Inkerikeskuksen koko toiminta tukee lakisääteistä kotouttamisprosessia koulutuksen, neuvonnan, työhön ohjauksen, kulttuuri- ja harrastustoiminnan muodossa. Inkerikeskus sijaitsee Pohjois-Helsingissä.[3]

1988 perustettu inkerinsuomalaisten etujärjestö Inkerinmaalla. Liittoon kuuluu kaikkiaan 24 paikallisyhdistystä eri puolilla Venäjää (paitsi Karjalan tasavallassa). Inkerin Liiton toimisto sijaitsee Pietarissa, ja sen toimintamuotoina ovat suomen kielen opetus, suomalaisen kulttuurin edistäminen ja ylläpitäminen, työvoimaneuvonta jne. Liitto pitää yllä internetportaalia ja julkaisee omaa lehteä. Suurimpia vuosittaisia tapahtumia ovat inkeriläisten juhannusjuhlat, jotka järjestetään eri puolilla Inkerinmaata.

Venäjän inkerinsuomalaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä Inkerin kirkon kanssa. Luterilainen kirkko on ollut perinteisesti inkeriläisyhteisöä voimakkaasti yhdistävä tekijä.[4][5][6]

1989 perustettu Karjalan Inkeri-liitto yhdistää Karjalan tasavallassa eläviä inkerinsuomalaisia. Toiminta keskittyy Karjalan pääkaupunkiin Petroskoihin, missä liitolla on myös toimisto.[7]

Viron inkerinsuomalaisten laulu- ja tanhujuhlat Võrussa 2007

Viron inkerinsuomalaisten liitto – Eesti Ingerisoomlaste Liit (lyh. VIL/EIL) on perustettu 1989, ja siihen kuuluu 11 paikallisseuraa eri puolilla Viroa. Liiton toimisto sijaitsee Tartossa. Virossa asuvat inkerinsuomalaiset ovat saaneet ensimmäisenä vähemmistönä kulttuuriautonomian.

Liitto on julkaissut vuodesta 1993 kuukausittain suomenkielistä tiedotus- ja kulttuurilehteä INKERI, joka ilmestyy myös internetissä. Suurin vuosittainen tapahtuma on kesäisin järjestettävät laulu- ja tanhujuhlat eri puolilla Viroa. [8]

Ruotsin Inkeri-liitto – Sveriges Ingermanländska Riksförbund (lyh. RIL/SIR) on Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen emigroituneiden inkerinsuomalaisten 1956 perustama kattojärjestö. Siihen kuuluu yhdeksän paikallisseuraa ja se julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Ingria. Myös Ruotsin inkerinsuomalaiset järjestävät vuosittain kesäjuhlat. [9]