Indiktio

Alun perin indiktiolla tarkoitettiin koko 15 vuoden jaksoa, ja sen eri vuosia sanottiin indiktion ensimmäiseksi, indiktion toiseksi vuodeksi ja niin edelleen. Myöhemmin termi siirtyi tarkoittamaan jaksoon kuuluvaa vuotta, jolloin eri vuosista käytettiin ilmaisuja ensimmäinen indiktio, toinen indiktio ja niin edelleen. Itse jaksoja ei kuitenkaan numeroitu, minkä vuoksi indiktio ei ilmaissut vuotta yksi­käsitteisesti, ellei asiayhteydestä muutoinkin voitu suunnilleen päätellä, mistä ajan­kohdasta oli kysymys.

Indiktiojakso ei perustunut mihinkään tähti­tieteelliseen ilmiöön,[1] vaan sen alkuperä on puhtaasti hallinnollinen. Alun perin se liittyi maatalousmaan verotusarvojen määräaikaiseen uudelleenarviointiin Rooman vallan alaisessa Egyptissä, minkä vuoksi siitä toisinaan käytetäänkin myös nimitystä roomalainen veroluku.[1] Vuonna 287 otettiin käyttöön viisivuotinen jakso, mutta myöhemmin siirryttiin epäsäännölliseen sarjaan, jossa vuonna 318 saavutettiin järjestysluku 26. Kuitenkin jo vuonna 314 tiedetään 15-vuotista jaksoa käytetyn. Noin vuodelta 630 peräisin olevassa teoksessa Chronicon Paschale mainitaan ensimmäisen indiktiojakson ensimmäisen vuoden olleen nykyisen ajanlaskun 312–313, kun taas eräs koptilainen asiakirja vuodelta 933 mainitsee sen olleen yhtä jaksoa eli 15 vuotta aikaisemmin, 297–298. Molemmissa lähteissä vuoden on katsottu koptilaisen kalenterin mukaisesti alkaneen thot-kuun 1. päivänä eli juliaanisen kalenterin mukaan 29. elokuuta paitsi karkausvuotta edeltävänä vuonna 30. elokuuta, jolloin myös indiktiovuosi alkoi.

Jo 300-luvulla indiktiota alettiin käytettiin yleisesti käyttää muidenkin kuin verotukseen liittyvien asiakirjojen päiväämiseen. Vuonna 537 keisari Justinianus määräsi, että kaikkien asiakirjojen päiväyksissä oli indiktio mainittava.[2]

Ruotsissa ja Suomessa indiktiota käytettiin ajan­laskussa keski­ajallakin vain harvoin, ja 1200-luvulla, Eerik Eerikin­pojan hallitus­kaudella siitä luovuttiin kokonaan.[1]

Vaikka 15-vuotinen indiktiojakso oli käytössä koko Euroopassa, eri maissa vakiintui erilainen käytäntö, milloin indiktiovuoden katsottiin vaihtuvan. Itä-Rooman valtakunnassa, Egyptiä lukuun ottamatta, vuoden katsottiin alkujaan alkavan 23. syyskuuta, keisari Augustuksen syntymäpäivänä. Keisari Justinianus määräsi myöhemmin, että indiktiovuosi alkoi 1. syyskuuta. Tätä käytäntöä sanotaan kreikkalaiseksi eli konstantino­polilaiseksi indiktioksi.[1] Sitä vastoin Länsi-Euroopassa käytettiin joko bedeläistä indiktiota, jossa vuosi alkoi 24. syyskuuta tai 1. tammikuuta, tai roomalaista indiktiota, jossa se alkoi 25. joulukuuta tai 1. tammikuuta.[1][3] Bedeläinen indiktio oli käytössä erityisesti Ranskassa, aluksi myös Saksassa, jossa kuitenkin keskiajan lopulla enimmäkseen siirryttiin roomalaiseen indiktioon.[1] Paavin kansliassa käytettiin pitkään yksinomaan kreikkalaista indiktiota, mutta vuodesta 1188 lähtien vaihdellen kaikkia kolmea.[1] Toisinaan mainataan käytetyn myös sienalaista indiktiota (lat. Indictio Senensis''), jossa vuosi vaihtui 8. syyskuuta.[3]

Nykyisen kristillisen ajanlaskun mukaisen vuoden indiktio saadaan lisäämällä vuosilukuun 3 ja ottamalla näin saadusta summasta jakojäännös 15:llä jaettaessa.[1] Jos jako menee tasan eli jakojäännös on nolla, indiktio on kuitenkin 15. Esimerkiksi vuoden 2016 indiktio on

(2016 + 3) mod 15 = 9,

missä mod tarkoittaa jakojäännöstä. Viimeksi uusi indiktiojakso alkoi vuonna 2008, jonka indiktio vastaavasti oli

(2008 + 3) mod 15 = 1.

Kreikkalaista indiktiota käytettäessä on vuoden neljä viimeistä kuukautta, syyskuusta joulukuuhun, katsottava indiktiota laskettaessa jo kuuluvan seuraavaan vuoteen, amoin bedeläistä indiktiota laskettaessa aika syyskuun 24. päivästä vuoden loppuun.

Bysanttilaisessa ajan­laskussa, jossa vuodet lasketaan maailman luomisen oletetusta ajankohdasta ja jossa vuosi vaihtuu 1. syyskuuta, indiktio saadaan laskemalla vuosiluvun jakojäännös 15:llä jaettaessa. Jos jakojäännös on nolla, indiktio on kuitenkin 15. Esimerkiksi bysanttilaisen vuoden AM 1961 (1. syyskuuta 1452 – 31. elokuuta 1453), jonka aikana ottomaanit valloittivat Konstantinopolin, indiktio on

6951 mod 15 = 1.

Takautuvasti jatkettu indiktiojakso on yksi niistä kolmesta jaksosta, joiden yhdistelmänä Joseph Justus Scaliger muodosti 7980-vuotisen juliaanisen jakson; muut kaksi olivat 28-vuotinen auringonsykli, jonka kuluttua sama päivämäärä juliaanisessa kalenterissa sattuu aina samaksi viikonpäiväksi, sekä 19-vuotinen Metonin jakso, jonka kuluttua kuun vaiheet sattuvat samaksi vuoden päiväksi. Jakso alkaa vuodesta 4713 eaa., jonka järjestysluku on 1 kaikissa näissä jaksoissa (mikäli niitä jatketaan takautuvasti menneisyyteen, jolloin niitä ei vielä tunnettu tai käytetty)

• Yiannis E. Meimaris: Chronological systems in Roman-Byzantine Palestine and Arabia, s. 32-34. Ateena: {{{Julkaisija}}}, 1992.
• Leo Depuydt: AD 297 as the beginning of the first indiction cycle. The bulletin of the American Society of Papyrologist, 1987, 24. vsk, s. 137–139.
• Chronicon paschale 284–628 AD, s. 10. englanniksi kääntäneet Michael Whitby ja Mary Whitby. Liverpool: {{{Julkaisija}}}, 1989. Teoksen verkkoversio.
• Roger S. Bagnall, K. A. Worp: The chronological systems of Byzantine Egypt. Zutphen, 1978.
• Bonnie Blackburn, Leofranc Holford-Strevens: The Oxford companion to the year, s. 769-771. Oxford University Press, 1999.
• Indiction chart of years and their indictions skypoint.com.