In absentia

In absentia (lat. poissaolevana) on oikeustermi, joka tarkoittaa oikeudenkäynnin järjestämistä ilman syytetyn läsnäoloa. Se rikkoo periaatteessa jo roomalaisesta oikeudesta peräisin olevaa audi alteram partem (”kuultakoon toistakin osapuolta”) -periaatetta, jonka mukaan syytetyllä on oikeus olla läsnä hänen asiaansa käsiteltäessä ja puolustaa itseään[1]. Joissain oikeusjärjestelmissä in absentia -oikeudenkäynnit ovat silti mahdollisia, ja niitä järjestetään yhä muun muassa Italiassa. Menettelyä on sovellettu yleensä tilanteissa, joissa syytetty on lähtenyt maanpakoon tai hänen sijaintinsa ei ole tiedossa, eikä tavoittaminen lähiaikana ole tuntunut todennäköiseltä. Mahdollisesti langetettu tuomio on yleensä tarkoitus panna täytäntöön, mikäli tuomittu tavattaisiin ja saataisiin kiinni.

Esimerkiksi Nürnbergin oikeudenkäynnin yhteydessä järjestettiin in absentia -oikeudenkäynti Martin Bormannille, jonka olinpaikka oli tuolloin tuntematon, sillä hänen kuolemastaan jo toukokuussa 1945 ei vielä tiedetty. Bormann tuomittiin poissaolevana kuolemaan. Vastaavasti Vichyn hallitus oli vuonna 1940 järjestänyt Ranskassa oikeudenkäynnin, jossa Charles de Gaulle tuomittiin poissaolevana kuolemaan maanpetoksesta. Tuomiota ei koskaan pantu täytäntöön.

Suomessa syytetty voidaan tuomita rangaistukseen poissaolostaan huolimatta, jos hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen ja hänet on sellaisella uhalla kutsuttu tuomioistuimeen. Tällöin voidaan tuomita rikesakko, sakkorangaistus tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus ja enintään 10 000 euron suuruinen menettämisseuraamus. Jos syytetty on suostunut asian käsittelyyn poissaolostaan huolimatta, poissa oleva syytetty voidaan tuomita enintään yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.[2]