In Bloom

In Bloom on grungeyhtye Nirvanan kappale, josta on julkaistu kaksi versiota. Siitä on myös tehty kaksi videota. Ensimmäisen version julkaisi vuonna 1990 yhtyeen alkuperäinen levy-yhtiö Sub Pop musiikkivideona. Toinen versio julkaistiin vuoden 1991 menestysalbumilla Nevermind ja Euroopassa myös singlenä vuonna 1992. Sub Pop -versio kuullaan Nirvanan With The Lights Out -box-setin DVD-puolelta vuodelta 2004. Kurt Cobainin elämäkerran kirjoittaja Charles Crossin mukaan kappale kertoo Cobainin ystävästä Dylan Carlsonista.

”In Bloom”
Nirvana
Singlen tiedot
 Albumilta Nevermind
 Äänitetty  1991
 Julkaistu lokakuu 1992
 Tuottaja(t) Butch Vig
 Tyylilaji grunge
 Kesto 09.02
 Levy-yhtiö DGC
Nirvanan muut singlet
Lithium
1992
”In Bloom”
1992
Puss / Oh, the Guilt
1993

Kappaleen musiikkivideossa Nirvana esittää Beatles-yhtyettä esiintymässä The Ed Sullivan Show'ssa vuonna 1964. Kappaleen video voitti palkinnon vuonna 1993 MTV Video Music Awardseissa "Parhaasta vaihtoehtovideosta". Singlen B-puolina kuultiin kappaleet "Sliver (live)", ja "Polly (live)".

Kappaleet

  1. In Bloom 4.17
  2. Sliver (Live) 2.06
  3. Polly (Live) 2.47

Listasijoitukset

Vuosi Lista Sijoitus
1992 Mainstream Rock Tracks (US) No. 5
1992 Slovakian Airply Chart No. 5
1992 Official Irish Singles Chart No. 7
1992 Poland Airplay Chart No. 15
1992 Official New Zealand Singles Chart No. 20
1992 Official UK Singles Chart No. 28
1992 Official Sweden Singles Chart No. 30
1992 Official Australian Singles Chart No. 75
1992 Official Holland Singles Chart No. 87

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.