Pölynimuri

Pölynimuri on kodinkone, joka imee ilmavirran avulla sisäänsä pölyä ja pieniä roskia. Imurin sisällä oleva puhallin muodostaa ilmavirran, joka imee mukanaan suuttimen lähellä olevaa irtonaista ainetta imurin sisälle. Kiinteä aine ja pääosa pölystä jää imurin sisälle, koska ilmavirta suodatetaan. Lopuksi suodatettu ilma poistetaan imurista. Imuputken päähän voidaan kiinnittää erilaisia suuttimia esimerkiksi paljaan lattian, vaatteiden tai ahtaiden paikkojen imuroimiseksi.

Nykyaikainen kotikäyttöön tarkoitettu pölynimuri.
Robottipölynimuri

Historia

Vuonna 1865 kehitettiin Yhdysvalloissa ensimmäinen myyntikelpoinen pölynimuri. Sen käyttö vaati kaksi ihmistä, joista toinen pumppasi käsin eräänlaisia isoja palkeita ja toinen käytti letkua.[1]

1800-luvun lopulla John Thurman kehitti bensiinikäyttöisen lakaisijan, joka ei tosin imenyt pölyä, vaan käytti paineilmaa pölyn ja lian nappaamiseen.[2]

Vuonna 1900 Corinne Dufour keksi sähköllä toimivan laitteen, joka käytti märkiä sieniä pölyn pyyhkimiseen.[2]

Vuonna 1901 Englannissa aloitti toimintansa kaupallinen yritys British Vacuum Company. Se perustui H. Cecil Boothin keksintöön, joka oli hevosvaunuilla vedettävä imulaite. Imuroitavassa kohteessa letkut vedettiin ovesta tai ikkunasta sisään rakennukseen. Tämä soveltui lähinnä suuriin kohteisiin.[1]

Vuonna 1908 alkoi sähköisten pölynimureiden aika Yhdysvalloissa, kun ensimmäinen Hoover valmistui. Se perustui allergiasta kärsineen James Murray Spanglerin patentoimaan keksintöön, joka koostui luudanvarresta, keksilaatikosta, tyynyliinasta ja sähkötuulettimen moottorista. Laite oli metallikuorinen ja raskas.[1] Toimivan tekniikan ja hyvän myyntistrategian avulla Hooverista tuli suosittu ja sanaa Hoover käytetään englannin kielessä pölynimurien yleisnimenä.[3]

Vuonna 1912 ruotsalainen Axel Wenner-Gren esitteli lampputehdas AB Luxin johdolle kehittämänsä sähkökäyttöisen pölynimurin. Tätä 14 kiloa painanutta pystymallista imuria, Lux I, ruotsalaiset pitävät ensimmäisenä oikeana kotipölynimurina. Siinä oli koteloitu tuuletin, jolla luotiin imuvaikutus.[1][2] Vuonna 1921 Lux-imurit kääntyivät vaakatasoon. Malli muuttui sylinterimäiseksi ja perässä jalasten varassa vedettäväksi.[1][2] 1950-luvulla imureihin tulivat teleskooppiputki ja paperinen pölypussi, joka korvasi kankaisen pölypussin.[1] 1960-luvulla imureihin tulivat pyörät, automaattisesti sulkeutuva pölypussi sekä sisään kelautuva sähköjohto.[1]

Erilaisia pölynimureita
Keskipakoisvoiman toimintaperiaate pölypussittomassa imurissa. (Dirty Air: roskainen ilma, Cleaner Air: roskaton ilma, Dirt: roskat.)

Pölypussilliset pölynimurit

Pölypussillisen pölynimurin sisällä on pölypussi, johon imetyt roskat jäävät. Ilmavirta kulkee ensin letkun läpi, sitten pölypussin läpi ja vielä ilmansuodattimen läpi ennen moottoriin päätymistä.

Moottorisuodatin

Moottorisuodatin suojaa moottoria liian isolta pölyltä. Ilman moottorisuodatinta pölynimuria ei saa käyttää.

Hienosuodatin

Pölynimuri puhaltaa ilmaa ulos hienosuodattimen läpi, joka suodattaa poistoilmasta hienopölyn. Hienosuodattimia on kahdenlaisia: mikrosuodattimia ja HEPA-suodattimia. Mikrosuodatin on perussuodatin, joka löytyy useimmista pölynimureista. HEPA-suodatin taas on tehokkaampi, ja se suodattaa yli 99,9 % ilman epäpuhtauksista. HEPA-suodattimia on pestäviä ja kertakäyttöisiä.

Pölypussittomat pölynimurit

Pölypussittomat pölynimurit hyödyntävät keskipakoisvoimaa. Pöly, lika ja muut lattialta siivottavat roskat imeytyvät laitteen sisään, ja keskipakoisvoima ajaa ne lieriön reunoille. Roskien osuessa seinämiin ne alkavat pudota alas ja kerääntyvät säiliöön.

Keskuspölynimuri

Keskuspölynimuri tarkoittaa rakennukseen kiinteästi sijoitettua laitetta, johon kuuluu varsinaisen imurilaitteen lisäksi kiinteästi asennettu runkoputkisto, jossa on useampia imupisteitä. Imupisteeseen kytketään imurointiletku varusteineen. Kytkentä käynnistää imurin tai se käynnistetään letkun kahvassa olevasta kytkimestä. Imuriosassa on säiliö, johon ilmavirrasta erotetaan roskat syklonin avulla. Hienojakoisin pöly puhalletaan rakennuksesta ulos poistoilman mukana. Keskuspölynimurin etuna tavalliseen imuriin verrattuna pidetään hiljaisempaa ääntä imurointipaikassa sekä hienojakoisimmankin pölyn saamista pois huoneilmasta.

Keskuspölynimuri rakentamisessa

Keskuspölynimurit ovat käytössä myös uudisrakentamisessa. Niinkutsutut rakennusimurit asennetaan usein rakennusprojektin ajaksi ja poistetaan projektin edettyä loppuvaiheeseen.

Erityiskäyttöön suunniteltu sovellus: pölynimurina toimiva ranskalainen junanvaunu.

Valmistajia

Tunnettuja pölynimurimerkkejä ovat muun muassa AEG, Kärcher, Allaway, Bosch, Daewoo, Dyson, Electrolux (Volta), Hoover, LG, LUX, Miele, Nilfisk, Philips, Samsung ja Siemens.

EU:n tehorajoitukset

Euroopan unionissa on syyskuusta 2017 lähtien saanut myydä vain enintään 900 watin ottotehon imureita. Yli 1600 watin imurit kiellettiin jo syksyllä 2014.[4]

Kunnossapito

Kodin pölynimurilla ei pitäisi ikinä imuroida hienojakoista pölyä, kuten rakennuspölyä tai tuhkaa, eikä mitään märkää, koska sellaiset rasittavat moottoria niin, että se voi hajota.[4]

Mikrokuituiset suodattimet kannattaa vaihtaa säännöllisesti, esimerkiksi aina uuden pölypussin myötä. HEPA-suodatin on puolestaan paksu ja lamellipintainen, ja se on hyvä vaihtaa puolen vuoden välein.[4]

Suuttimet kannattaa myös putsata. Pölypussiton imuri pitäisi tyhjentää ja puhdistaa jokaisen siivouksen jälkeen.[4]

Täydellä pölypussilla ei kannata imuroida, koska pussin täyttyessä pölyä tulee huoneilmaan.[4]

Lähteet
  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi

Viitteet
  1. Juha Sihto: Villakoiran vihollinen. Aamulehti, 9.3.2012, s. B25.
  2. Törmänen, Eeva: Mattoharjan seuraaja. Tekniikan historia, 2014, nro 5.
  3. Chaline, s. 111
  4. Pölypussin vaihto ei riitä – Moni laimin­lyö imurin tavalliset huolto­toimet ja ostaa turhaan uuden laitteen Helsingin Sanomat. 28.1.2022.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.