Imru’l-Qais

Imru’l-Qais (arab. إمرؤ القيس ابن حجر الكندي‎, Imrū 'al-Qays ibn Ḥujr al-Kindī) (k. noin 540) oli esi-islamilainen arabiankielinen runoilija ja arabiankielisen runouden perustaja. Hän on kokoelmaan Mu’allaqat sisältyvistä runoilijoista tunnetuin.[1]

Kalligrafia nimestä Imru’l-Qais.

Tarun mukaan hän oli isänsä, kuninkaan, nuorin poika ja alkoi runoilemisen jo nuorena. Isä ei kuitenkaan arvostanut runoja eikä pitänyt niitä sopivina kuninkaan pojalle. Isä ei myöskään pitänyt hänen elämäntyylistään, johon sisältyi naisia ja juopottelua, ja siksi karkotti hänet valtakunnastaan.[2]

Siihen aikaan arabian kielessä ei vielä ollut vakiintunutta kirjoitusjärjestelmää ja tiedot säilyvät suullisina. Tiedot hänen elästään on koottu myöhemmistä kirjoituksista, jotka on tehty näiden suullisten tarinoiden ja hänen runojensa perusteella. Tietoja on verrattu muinaisten Persian ja Bysantin valtakunnan merkittäviin historiallisiin tapahtumiin, ja niistä on koottu kuva hänen elämästään.[2]