Immunologia

Jo ennen kuin immuniteetista tiedettiin mitään, oli havaittu elimiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän osallisia immuniteettiin: perna, haima, kateenkorva, imutiehyet ja imusolmukkeet, luuydin, iho, kita- ja nielurisat sekä eritysrauhaset ja eri kudosnesteet kuten veri ja imuneste. Näiden histologinen eli kudosopillinen tutkimus on mahdollista kudosnäytteistä elinaikana, mutta erityisesti ruumiinavauksista saadaan korvaamatonta tietoa.

Monet immuunijärjestelmän osaset eivät kuitenkaan ole luonteeltaan soluja tai niiden muodostamia kudoksia vaan muun muassa proteiineja ja muita monimutkaisia kemiallisia yhdisteitä, joista saadaan tietoa erityisesti verikokeiden perusteella.

Epidemiologian ja lääketieteen historiassa päästään vuoteen 430 eaa., jolloin Ateenassa oli ruttoepidemia. Lääkäri Thukydides havaitsi, että taudista parantuneet eivät sairastuneet uudelleen, vaikka hoitivat potilaita. Asiaan on kiinnitetty huomiota toistuvasti niin tutkijoiden kuin kansanperinteenkin piirissä, mutta vasta 1800-luvulla immunologialle löytyi tieteelliset perusteet.

Immunologian keskeinen piirre on tutkia soluja ja molekyylejä, niiden toimintaa ja interaktiota. Immuunijärjestelmä jakautuu synnynnäiseen ja hankittuun immuunipuolustukseen, hankittu puolestaan humoraaliseen ja soluvälitteiseen immuniteettiin. Klassista immunologiaa ei voi ymmärtää tuntematta antigeenin ja vasta-aineen (antibody) vuorovaikutusta. Immunologia on kasvanut ulos klassisesta viitekehyksestään 2000-luvulla.

Immuunitauteja on monia eri tyyppejä. Immuunijärjestelmän synnynnäisenä vajavuutena pidetään krooninen granulomatoosi. Hankittu immuunipuutos AIDS on lähes vääjäämättä HIV-infektion loppuvaihe. Immuunijärjestelmän liikaherkistymisinä pidetään allergioita. Joissain immuunijärjestelmän sairauksissa immuunipuolustus kääntyy omaa elimistöä vastaan (autoimmuunisairaudet). Esimerkkejä ovat nivelreuma, systeeminen punahukka eli SLE, Hashimoton tyreoidiitti sekä neurologian piiriin kuuluvat MS-tauti ja myastenia gravis. Myös lapsuusiän diabeteksen syntyyn arvellaan omalla immuunipuolustuksella olevan merkitystä, ehkä virusinfektion seurauksena.

Immuunijärjestelmän epänormaali toiminta voi ilmetä useina erilaisina sairauksina tai häiriöinä poikkeavuudesta riippuen. Erilaisia immuunijärjestelmään liittyviä sairauksia ovat mm: (ks. yksityiskohtaisemmat tiedot varsinaisista artikkeleista)

• Allergia. Allergiassa hankittu immuunipuolustus reagoi elimistölle vieraisiin, mutta sinänsä vaarattomiin aineisiin, allergeeneihin, käynnistämällä immuunireaktion niitä vastaan. Tyypillisiä allergeeneja ovat esimerkiksi ruoka-aineet ja kasvien siitepölyt sekä erilaiset eläinpödyt. Allerginen reaktio välittyy B-lymfosyyttien toiminnan kautta ja siihen liittyy vasta-aineiden, etenkin immunoglobuliini E:n tuotanto.
• Autoimmuunisairaus. Allergian tapaan myös autoimmuunisairaudet ovat hankitun immuniteetin toimintahäiriöitä, mutta ne välittyvät ensisijaisesti T-lymfosyyttien toiminnan kautta. Autoimmuunisairauksissa immuunipuolustus saa aikaan immunologisen reaktion jotakin elimistön omaa molekyyliä vastaan, ja reaktion seurauksena kyseisten molekyylien määrä elimistössä vähenee tai ne katoavat kokonaan. Autoimmuunisairauksien kirjo on suuri: osa niistä on varsin vakavia ja hoitamattomina henkeä uhkaavia tiloja (esimerkiksi SLE eli LED), kun taas osa on vähemmän vaarallisia kuten psoriasis. Nuoruustyypin eli ykköstyypin diabetesta pidettiin yleisimpänä autoimmuunisairautena, mutta kyseinen tauti on paljastunut sittemmin virusten aiheuttamaksi.
• Krooninen väsymysoireyhtymä
• Primaari immuunipuutos on tila, jossa elimistön puolustusjärjestelmä ei geneettisesti pysty puolustautumaan infektioita vastaan. Vasta-ainepuutoksissa on vasta-aineiden määrä ja/tai niiden kyky toimia infektiopuolustuksessa alentunut. Immuuni- ja vasta-ainepuutokset eivät ole tarttuvia. Tällä hetkellä parantavaa hoitoa ei tunneta, joten pyrkimyksenä on korvata puuttuvat vasta-aineet immunoglobuliinihoidolla.
• Immuunikato. Hankittu immuunikato-oireyhtymä (acquired immune deficiency syndrome, AIDS) on maailmanlaajuisesti eräs merkittävimmistä terveysongelmista. Se on HI-viruksen aiheuttama tauti, jota sairastavilla on merkittävästi heikentynyt immuunipuolustusjärjestelmä ja he ovat siksi alttiita myös sellaisten mikrobien aiheuttamille sairauksille, jotka eivät terveissä yksilöissä kykene aiheuttamaan sairautta. HI-virus käyttää omassa lisääntymisessään auttaja-T-lymfosyyttejä, jotka ovat olennainen osa hankitun immuunivasteen käynnistymisessä. Samalla virus tuhoaa nämä solut, minkä seurauksena ko. solujen määrä on AIDS-potilaalla merkittävästi terveitä henkilöitä alhaisempi.