Imitaatio
Imitaatio eli jäljittely on keskeinen länsimaisen estetiikan tradition käsite. Imitaation ja mimesiksen avulla on yritetty teorisoida taiteellisen ilmaisun oleellista osaa, ominaisuutta joka erottaa taideteokset muista ilmiöistä, sekä niistä lukuisista tavoista, joilla koemme ja reagoimme niihin.[1]
Käännöstieteessä imitaatio on käännöstapa, jossa kääntäjä ottaa kirjailijan vapauksia ja tekee haluamiaan muutoksia niin sisältöainekseen kuin merkityssisältöihinkin.[2]
Kirjallisuustieteessä
Kirjallisuustieteessä imitaatiota on ainakin kolmea lajia:
- kopioiminen (plagioiminen),
- toisen kirjailijan tyylin omaksuminen ja mukailu (pastissi) sekä
- esittävä taide.
Jo antiikin aikana pohdittiin taiteen jäljittelevää luonnetta. Senecalta periytyy fraasi "Omnis ars naturae imitatio est" (Kaikki taide on luonnon jälittelyä). Horatiuksen runousopissa suositellaan jäljittelemään parhaita mestareita.[3]
Taideteoriassa
Imitaation käsite ei ole ollut suosiossa, koska romantiikka samasti imitaation virheellisesti kopioinnin kanssa. Vaikka latinan imitatio-sana liittyy kreikan mimesikseen, se ei taideteoriassa pyri tarkoittamaan pelkästään luonnon kopioimista, vaan parhaimpien taideteosten kaanonien jäljittelyä ja sellaisena sitä pohdittiin Quintilianuksen Puhujan kasvatuksessa. Imitaatiossa ei ollut kyse suoranaisesta vanhemman taiteen kopioinnista, vaan dialogin luomisesta menneisyyden parhaimpien teosten kanssa. Imitaatio oli elävä aihe läpi keskiajan. Renessanssista alkaen siitä tuli useiden uusien taideyeoroiden keskeinen osa. Taideakatemiat institutionalisoivat käsitteen, jota täsmennettiin uskolla sääntöihin ja ennakkoesimerkkeihin, joiden arveltiin puuttuvan käsityövaltaisilta killoilta.
Näin luotiin perusta opille suurten taiteilijoiden kopioimisesta. Se vakiintui myöhemmin koulutusta hallitsevaksi menneisyyden kunnioittamiseksi, joka hallitsi taidekasvatusta ja -koulutusta. Vain vahvimmat taiteilijat pystyivät vapautumaan sen vaikutuspiiristä. Romantiikan alkuperäisyyden arvostamisesta tuli keskeinen ominaisuus ja imitaatiota alettiin yhdistämään muun muassa parodian ja pastissin kaltaisiin ilmaisumuotoihin, jotka olivat tärkeitä postmodernismin aspekteja.[4]
Lähteet
- Michelle Puetz: Mimesis Theories of Media, Keywords Glossary. 2002. The University of Chicago. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
- Imitaatio Tieteen termipankki. Tieteen kansallinen termipankki. Viitattu 25.12.2015.
- imitaatio, jäljittely Tieteen termipankki. 2014. Tieteen kansallinen termipankki. Viitattu 25.12.2015.
- Duro, Paul & Greenhalgh, Michael: ”Imitation”, Essential Art History, s. 159. Bloomsbury, 1992. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Imitaatio Wikimedia Commonsissa
Aiheet |
Taidekäsitys • Estetismi • Esteettinen arvostelma • Esteettinen kontemplaatio • Esteettinen relativismi • Maku • Tyyli |
---|---|
Estetiikan teoriat |
Imitaatio • Institutionaalinen taideteoria • Mimesis • Reseptioestetiikka • Symptomaattinen taideteoria |
Esteettiset kategoriat |
Kauneus • Ylevä • Pittoreski |
Sovellettu estetiikka |
Clauden lasi • Musiikkifilosofia • Myyttikritiikki • Ympäristöestetiikka • Taidepsykologia |
Taidefilosofit |
Alexander Gottlieb Baumgarten • Arthur Danto • George Dickie • Nelson Goodman • Hegel • Yrjö Hirn • Immanuel Kant • Aarne Kinnunen • Wilhelm Worringer |
Artikkeleita aiheesta |
Abjektio • Aihe • Alkuperäisyys • Appropriaatio • Arvostelu • Autenttisuus • Arvostelija • Esittävä taide • Formalismi • Kertomus • Kitsch • Korkeasta tyylistä • Motiivi • Pastissi • Pastoraali • Representaatio • Reproduktio • Samastuminen • Taidemaailma • Taidetta taiteen vuoksi |