Ilppo Simo Louhivaara

Ilppo Simo Louhivaara CBE (29. lokakuuta 1927 Helsinki – 19. joulukuuta 2008 Berliini)[1] oli suomalainen matemaatikko.

Louhivaara aloitti matematiikan opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1945. Hänen Rolf Nevanlinnan ohjauksessa tehty elliptisiä differentiaaliyhtälöitä koskeva väitöskirjansa valmistui tammikuussa 1955.[1] Sen nimi oli Ûber das erste Randwertproblem für die Differentialgleichung ${\displaystyle u_{xx}+u_{yy}+qu+f=0}$.

Vuosina 1955–1965 Louhivaara omistautui matematiikan tutkimukselle ja häneltä ilmestyi kymmenen saksankielistä julkaisua.[1] Vuosina 1955–1960 hän toimi suomalaisen "matematiikkakonetyöryhmän" tehtävissä.[2] Työryhmällä oli suuri merkitys Suomen tietotekniikkaosaamisen kannalta, vaikka itse kone, työnimeltään ESKO, ei koskaan käyttöön päässytkään. Vuosina 1958–1978 Louhivaara oli Helsingin yliopiston dosentti.

Louhivaaran erikoisala oli matemaattinen analyysi ja hän tutki muun muassa eräitä differentiaalioperaattorityyppejä ja niihin liittyvien reuna-arvotehtävien yleistettyjen ratkaisujen olemassaolo- ja säännöllisyysehtoja. Louhivaaran tärkeät yhteistyökumppanit olivat lähinnä Saksassa. Tiiviit yhteydet hänellä oli Saksassa muun muassa Christian G Simaderin kanssa.

Louhivaara oli kansainvälisesti suuntautunut ja merkittävässä asemassa muun muassa kansainvälisten matemaattisten kongressien järjestämisessä Suomessa. Vuonna 1962 hän järjesti Tukholman mantemaatikkokongressin jälkeen kollokvion Otaniemessä ja vuoden 1966 Moskovan kongressin yhteydessä Jyväskylässä. Louhivaara järjesti kollokvion myös vuonna 1970 vaikka varsinainen kongressi järjestettiin Nizzassa. Neljännen ja viimeisen kollokvionsa Louhivaara järjesti Jyväskylässä vuonna 1973 edeltäen seuraavan vuoden kongressia Vancouverissa.[1]

Kun Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun (JKK) perustettiin matemaattis-luonnontieteellinen osasto (myöh. matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta) 1965, Louhivaara hoiti sinne perustettua matematiikan professuuria ja oli tiiviisti mukana uuden osaston suunnittelussa ja johtamisessa. Hän toimi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ensimmäisenä dekaanina vuosina 1965–1967.[3] Vuonna 1966 JKK muuttui Jyväskylän yliopistoksi ja Louhivaarasta tuli vakituinen matematiikan professori.[1] Vuonna 1967 Louhivaara valittiin Jyväskylän yliopiston rehtoriksi. Hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1977 hoitaen samanaikaisesti myös matematiikan professuuria iltaisin ja viikonloppuisin. Louhivaaran rehtorikausi oli voimakkaan laajenemisen ja kehittymisen aikaa Jyväskylän yliopistossa ja häntä arvostettiin yli tiedekuntarajojen tasapuolisena ja tarmokkaasti asioihin tarttuvana henkilönä. Toisaalta Louhivaara koki hallinnollisten tehtävien vievän liikaa aikaa tutkimukselta, joka oli kuitenkin hänelle toinen kutsumus. Vuonna 1970 Louhivaara valittiin Helsingin yliopiston sovelletun matematiikan professoriksi, muttei ehtinyt astua virkaan[4] palattuaan Jyväskylän yliopiston rehtoriksi.[1]

Vuonna 1977 Louhivaara siirtyi Berliiniin Freie Universitätin matematiikan professoriksi.[1] Hän työskenteli Saksassa elämänsä loppuun saakka. Louhivaara oli testamentannut koko omaisuutensa Suomalaisen Tiedeakatemian Matematiikan rahastolle.[1]