Ilomantsin taistelu 1944

Jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari, Erkki Raappanan johtamat tilapäisjoukot – viivytystaisteluissa kulunut ja väsynyt 21. prikaati (21. Pr, noin 7 000 sotilasta) ja Karjalankannakselta apuun siirretty levännyt ja täydennetty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr, noin 6 000 miestä) sekä kaksi pataljoonaa käsittänyt Osasto Partinen – kävivät rohkeaan kaksinkertaiseen kaksipuoliseen saarrostukseen perustuvaan vastahyökkäykseen. Ne motittivat ensin molemmat divisioonat omiin motteihinsa Leppävaaran–Lutikkavaaran ja Vellivaaran–Lehmivaaran alueille, ja pilkkoivat ja tuhosivat sitten näitä divisioonia. Tämä Ilomantsin taistelu käytiin noin 40 kilometriä leveällä ja noin 30 kilometriä syvällä alueella.

Samanaikaisesti idästä yritti tulla motitetuille puna-armeijan divisioonille apuun kolme merijalkaväkiprikaatia (69., 70. ja 3.), sekä panssariprikaati ja pioneeriprikaati, mutta nämä torjuttiin.

Lopulta venäläiset näkivät tilanteensa toivottomaksi ja divisioonien henkilöstön rippeet tekivät läpimurron itään (eli pakenivat taistelukentältä). Divisioonien raskas kalusto (muun muassa yli sata tykkiä ja lähes sata kranaatinheitintä) jäi suomalaisten sotasaaliiksi, ja taistelukenttä jäi voittoisien suomalaisten haltuun.

Ryhmä Raappanan tykistö ampui kymmenen vuorokauden aikana 36 000 kranaattia ja venäläinen tykistö noin 10 000 kranaattia. Venäläisen tykistön vähäiseen tulitoimintaan oli syynä muun muassa suomalaisten sissien sekä Ilmavoimien suorittamat ammuskolonnien tuhoamiset. Esimerkiksi Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykäsen johtama sissiosasto tuhosi 30 kuorma-auton kolonnan, joka oli kuljettamassa tykistön ammuksia.

Suomalaisten arvion mukaan neuvostoliittolaisten tappiot olivat 3 200 kaatunutta ja useita tuhansia haavoittuneita. Suomalaisten tappiot olivat haavoittuneina 1 388 ja kaatuneina 277 miestä.[2]

Venäläisen professori Juri Kilinin mukaan ”Ilomantsin mottitaistelun osallistuneiden yhtymien (289 ja 176.JvD, 3, 69 ja 70 MjvPr) kokonaistappiot 1.–11. elokuuta välisenä aikana olivat esikuntien antamien tietojen mukaan noin 5 000 miestä, joista noin 1 550 kaatunutta ja kadonnutta.”[2] Tappioiden ero selittyy osittain sillä, että suurtaistelua käytiin pari päivää jo heinäkuun puolella ja venäläinen tappiotieto koskee vain elokuuta. Suomalaisten tappioista noin 1/4 on heinäkuun viimeisen 5 päivän ajalta ja 3/4 elokuun ensimmäisten 11 päivän aikana. Näin Kilinin lukemat (5 000) muodostaisivat todennäköisesti myös noin 3/4 neuvostojoukkojen kokonaistappioista Ilomantsin taisteluissa.

• 
  Ilomantsin mottitaistelussa tuhottu neuvostoliittolainen T-26-panssarivaunu.
• 
  Osasto Partisen käskynjako Ilomantsin korvessa.

• Tuomo Rystin dokumenttielokuva Korpisodan suurvoitto
• Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat – Sodan kartat (2003)
• Erkki Nordberg: Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (2003)
• Ilomantsi sodassa - Ilomantsin Sotahistoriallisen Työryhmän ylläpitämä sivusto
• Jari Leskinen - Antti Juutilainen (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki 2005.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilomantsin taistelu 1944 Wikimedia Commonsissa

• Näin puu saadaan näyttämään siltä kuin siihen olisi osunut kranaatti – katso videolta, miten taistelupaikkoja jäljitellään sodanajan kuntoon Ilomantsissa mtvuutiset.fi. 2.11.2020.