Ilola (Porvoo)

Alueen keskus on Postimäki, joka on Suomen parhaiten säilyneitä käsityöläis- ja mäkitupa-asutuksia. Alueen vanhin asuintupa on 1700-luvulta ja pääosa rakennuksista on 1800-luvulta. Rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja ne ovat pääasiassa mäkitupia. Alue on ollut alun perin vain hehtaarin laajuinen, mutta sillä on asunut runsaasti myös käsityöläisiä: teurastajia, seppiä ja suutareita, yhteensä noin 35-40 henkilöä. Winteri tupa on vuodelta 1783, ja vanha luhti on todennäköisesti isovihaa edeltävältä ajalta. Muita merkittäviä rakennuksia ovat Ingelinin ja Toivoset tuvat, seppä Sandströmin tupa, 1860 rakennettu paja, vanha savusauna, Englundin talo ja vanha koulu, [2]

Postimäen alueen hankki itselleen 1968 Borgåbygdens ungdomsförbund. Sen omistuksessa on viisitoista Postimäen rakennuksista. [2]

Nykyisin Postimäki on ulkoilmamuseo. Museovirasto on ottanut Ilolan kylän ja Ilolanjoen kulttuurimaiseman valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luetteloon.[3] Ilolassa on kuvattu Pölhölä-elokuvaa vuonna 1981.

Alueella toimiva vapaaehtoinen palokunta Illby FBK kuuluu Porvoon kaupungin Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntiin.[4] Lisäksi lähistöllä sijaitsee Ilolan koulu.[5]

Ilolassa sijaitseva Ilolan kartano on ollut Boije af Gennäs -suvun omistuksessa vuodesta 1850 lähtien.[6] Yksi kartanon isännistä, Constantin Boije af Gennäs, oli 1800-luvun lopussa tuomassa vapaakirkollista toimintaa[7] ja Pelastusarmeijaa Suomeen. 1890-luvulta alkaen hän keskittyi kasvinjalostukseen. Boijen kehittämiä lajikkeita olivat muun muassa Illby/Ilola-nimiset kaura ja ruis.[8]

Ilolan luonto on biodiversiteetiltään hyvin rikasta sijaintiinsa nähden. Tämä johtuu osaltaan maaperän kalkkiperäisyydestä, minkä ansiosta Ilolan metsissä esiintyy rikasta maaperää vaativia lehtipuita, kuten tammia, sekä hyvin runsaasti pylväskatajaa.^lähde? Alueelle ominaista ovat pellot sekä korkeat, kallioiset mäet, joiden huipulla kasvaa mäntyjä sekä niiden seassa runsaasti tammia ja katajia.

Ilolan läpi virtaa Suomenlahteen laskeva, noin 40 kilometriä pitkä Ilolanjoki.

Porvoossa 1800-luvun loppupuolelta alkaen toimineen olkihattujen valmistuksen raaka-ainetta eli olkipalmikoita punottiin Ilolassa. Punonta oli lähinnä tilattoman väestön sivuelinkeino. Pentti Virrankoski ajoittaa Ilolan olkikotiteollisuuden käynnistymisen vuoden 1860 tienoille. Vuonna 1887 annetun tiedon mukaan noin 80 ilolalaista naista ja lasta punoi olkipalmikoita porvoolaisten hatuntekijöiden vuotuisen tuotannon eli noin 3 000 hatun tarpeiksi. Vuonna 1888 perustettiin hattutehdasyhtiö, Halmhatts aktiebolaget i Borgå, jonka tuotanto kasvoi niin suureksi, että raaka-ainetta hankittiin yhä enemmän myös Japanista ja Kiinasta, ja 1900-luvun alussa ilolalaiset palmikot olivat enää pieni osa koko raaka-ainemäärästä. Muissa Porvoon kylissä oljenpalmikoinnista ei innostuttu Porvoon käsiteollisuusyhdistyksen ponnisteluista huolimatta.[9]

Yhden olkipalmikon pituus oli 50 kyynärää. Valmis palmikko mankeloitiin sileäksi, rullattiin ja sidottiin. Hattutehdas oli todennut parhaaksi raaka-aineeksi hieman ennen juhannusta leikatun syysrukiin, jonka oljenpunoja osti maanviljelijältä. Olkia myös valkaistiin ja värjättiin ennen palmikointia.[9]

Oljenpalmikointi Ilolassa väheni nopeasti 1910-luvulla alhaisten hintojen takia. Hattutehdas lopetti toimintansa vuonna 1924. Olkitöitä tehtiin Ilolassa jonkin verran tämän jälkeenkin. Palmikoista tehtiin esimerkiksi koreja, laukkuja ja pannunalustoja. Lisäksi oljista tehtiin joulukoristeita, kuten olkipukkeja. Olkitöitä tehtiin Ilolassa 1980-luvulle asti.[9]

• Toni Airas, näyttelijä [10]
• Pete Lattu, näyttelijä [11]
• Sami Hyypiä, entinen jalkapalloilija [12]