Ilmari Välikangas

Ilmari Välikangas, vuoteen 1906 saakka Buddén (5. joulukuuta 1884 Tampere – 2. heinäkuuta 1959 Helsinki), oli suomalainen hydrobiologi ja lintutieteilijä, museomies ja Helsingin yliopiston eläintieteen professori.

Välikangas oli vesieliöstön tuntija, joka teki väitöskirjansa vuonna 1926 Helsingin merialueen planktonista.[1] Välikangas työskenteli Helsingin yliopiston Eläinmuseon kustoksena (museonhoitajana) 1919–1938 ja vuosina 1938–1954 eläintieteen professorina.

Välikankaan lintutieteellisen tutkimuksen pääkohde oli lintujen muuttoreittien selvittäminen rengastuslöytöjen avulla.[2] Merkittävimmät lintutieteelliset julkaisut olivat pikkukajavien Suomeen ajautumista vuonna 1929 käsitellyt kirjoitus, Suursaaren linnuston laaja tutkimus sekä siihen liittyen idänuunilinnun leviämishistorian selvitys.[3]

Sisällissodan aikana 1918 Välikangas osallistui suojeluskuntalaisena Helsingin valtaukseen. Välikangas oli perustamassa Suomen Lintutieteellistä Yhdistystä vuonna 1924 ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1935–1948. Hän toimi Vanamo-seuran sekä kansainvälisen limnologian varapuheenjohtajana ja oli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. Uransa alussa hän teki merkittävän työn tietosanakirjan toimittajana, ja lopussa toimi Ylioppilastutkintolautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana.

Ilmari Välikankaan vanhemmat olivat kouluneuvos Emil Johannes Buddén ja Johanna Augusta Granit. Hänen veljiään olivat suurlähettiläs Eino Wälikangas ja arkkitehti Martti Välikangas. Hänen poikansa oli Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Aarne I. Välikangas.[4]