Ilmari Turja

Kaarlo Ilmari Turja (28. lokakuuta 1901 Isokyrö – 6. tammikuuta 1998 Helsinki[1]) oli suomalainen kirjailija, toimittaja ja vuodesta 1970 lähtien professori. Turja toimi Suomen Kuvalehden päätoimittajana 1936–1951 ja perustamansa Uuden Kuvalehden päätoimittajana 1952–1963.[2] Hän kuului myös AKS:ään.

Ilmari Turja oli taitava poleeminen pakinoitsija ja näytelmäkirjailija, jonka tunnetuimmat näytelmät ovat Särkelä itte, Päämajassa ja Jääkäri Ståhl. Häntä pidetään dokumentoivana näytelmäkirjailijana.[2] Turja kirjoitti myös murrejuttuja, muistelmia ja matkakirjoja. Turja kirjoitti Apuun vielä 1990-luvun alussa.

Tapani Ruokasen kirjoittama Turjan elämäkerta Turja — kriivari ilmestyi 2001.

Turja kävi koulunsa Vaasassa ja opiskeli Helsingin yliopistossa. Hän oli varatuomari, mutta ei koskaan työskennellyt juristina[3].

Turja sai ensimmäiset toimittajan oppinsa Santeri Alkiolta. Hän herätti huomiota jo Ylioppilaslehdessä, johon hän pakinoi nimimerkillä ”Teini”. Lehden päätoimittaja oli tuohon aikaan Vilho Helanen, joka tunnettiin myöhemmin muun muassa dekkarikirjailijana.

Turja tutustui Urho Kekkoseen istuessaan käräjiä Kajaanissa. Miehet ystävystyivät, he kuuluivat kumpikin 1930-luvulla perustettuun Kesäyliopisto-seuraan, josta tuli suomalaisuuden epävirallinen linnake. Kekkosen ja Turjan yhteistyö oli näkyvintä sodan aikana, jolloin Kekkonen pakinoi Turjan päätoimittamaan Suomen Kuvalehteen nimimerkillään ”Pekka Peitsi”.

Turja toimi Aitosuomalainen-lehden toimitussihteerinä vuoden ajan. Lehden päätoimittajana toimi Heikki Lehmusto. Aitosuomalainen-lehden toimitus sijaitsi Heimolan talossa.

Ilmari Turja ja Paavo Alkio kävivät vuonna 1925 polkupyörillä Pohjois-Ruotsin Länsipohjassa tutkiakseen alueen suomalaisvähemmistön heikkoa asemaa.

Ilmari Turja lähti kesällä 1928 Norjan Ruijaan ottamaan selvää onko siellä suomalaisia ja missä tilassa. Aloitteen matkasta teki Martti Haavio. Turja sai matkarahaa ylioppilaskunnalta, Akateemiselta Karjala-Seuralta sekä osakunnaltaan. Syksyllä 1928 Turja toi käsikirjoituksen Haaviolle, joka hyväksyi kirjan painamisen. Kirja Ruijan rantaa ja Ruijan merta, kveenejä ja kinttupolkuja ilmestyi samana syksynä 1928.

Ilmari Turja kuvaa kirjassaan Herrojen kanssa marjassa (1973) Suomalaisuuden Liiton haltuun ottoa Urho Kekkosen johdolla. Aitosuomalaiset, joihin Turja itse kuului, halusivat Liiton toimivan Helsingin yliopiston suomalaistamiseksi.

Ilmari Turjan Uusi Kuvalehti oli tutkivan journalismin edelläkävijöitä 1950- ja 1960-luvuilla ja käsitteli monia suurta huomiota herättäneitä tapauksia, tärkeimpinä näistä olivat väärinkäytökset Mannerheim-liitossa, hyväntekeväisyyskauppojen huijaukset, sotamies Hytin sodanaikainen teloitus 1944 ja margariiniskandaali – margariiniteollisuuden ihmisravinnoksi kelpaamattomien raaka-aineiden käyttö. Ne synnyttivät myös oikeusjuttuja, joista Turja yleensä selvisi voittajana.

Turja kirjoitti toimittamiinsa lehtiin myös taitavasti rakennettuja pakinoita, yleensä poliittisista aiheista. Pakinoiden aiheita olivat Suomen kansan yhtenäisyys ja suomalaisen kulttuurin edistäminen. Niissä tuotiin esille myös paikallisia ja valtakunnallisia epäkohtia. Pakinoiden ote oli usein henkilökohtainen, ja olihan hän itsekin kokenut monia Suomen historian vaiheita ja tutustunut maan vallanpitäjiin. Tämän henkilökohtaisen puolen myötä teksteihin tulee myös humoristisuutta.[3]

Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin näytäntökaudella 1965–1966 Turjan kirjoittama näytelmä Päämajassa. Kirjailijan näkemyksen marsalkka Mannerheimista toteutti Tauno Lehtonen.[4]

Turja palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 1967.[5]

Ilmari Turjan viimeinen leposija on Helsingin Kulosaaren hautausmaalla.